’En ylläty enää mistään’

04.02.2010 8:05

Jukka Urhola

Mietteliäs mies. Jari Piirainen tutki eilen kotona Gunnarlassa työhuoneessaan netistä Mika Myllylän epon käytön paljastuksesta poikineita juttuja. Tapaus oli surullinen, mutta toivottavasti tunnustus helpottaa Mikan oloa ja auttaa hänet uuden elämän alkuun, Jari Piirainen mietti. (Kuvaaja: Jukka Urhola)
Mietteliäs mies. Jari Piirainen tutki eilen kotona Gunnarlassa työhuoneessaan netistä Mika Myllylän epon käytön paljastuksesta poikineita juttuja. Tapaus oli surullinen, mutta toivottavasti tunnustus helpottaa Mikan oloa ja auttaa hänet uuden elämän alkuun, Jari Piirainen mietti. (Kuvaaja: Jukka Urhola)

Mika Myllylä kertoi ensimmäisenä suomalaisena huippu-urheilijana käyttäneensä epoa. Asian julkisti tiistaina tv nelonen. Hiihtoliiton entinen toimitusjohtaja Jari Piirainen ei hätkähtänyt paljastuksesta.

–Tämän kokemuksen omaavana ja kaksi vuotta syytösten kohteena olleena en enää ylläty mistään. Asia oli kyllä surullinen, myöntää lohjalainen Jari Piirainen.

Myllylän keväällä poliisikuulusteluissa kertomasta tiedosta ei paljastunut, koska hän on käyttänyt epoa.

Myllylä voitti urallaan olympialaisissa henkilökohtaisilla matkoilla yhden kullan, yhden hopean ja kaksi pronssia. Lisäksi hän voitti neljä MM-kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia.

–Olen aina pitänyt Mikaa yhtenä maailman kovimmista kestävyysurheilijoista. Hän olisi pärjännyt ilman vilppiäkin.

–Vaikea sanoa, miksi Mika sortui dopingiin. Ehkä hän ajatteli, että muutkin käyttävät ja epäili omia mahdollisuuksiaan puhtaana.

Toivottavasti Mika pääsee nyt sinuksi itsensä kanssa.Doping-asiat vanhentuvat kahdeksassa vuodessa Wadan – maailman antidopingjärjestön – sääntöjen mukaan, ja Myllylä saa pitää arvokisamitalinsa.–Toivottavasti kaikessa surullisuudessaan tunnustus poikii hyvän siemenen. Toivon hartaasti, että Mika pääsee nyt sinuksi itsensä kanssa, ja elämä normalisoituu, ja alkoholi jää pois. Myllylä jäi Lahden MM-hiihdoissa 2001 kiinni hemohesin käytöstä Jari Isometsän, Harri Kirvesniemen, Janne Immonen, Virpi Kuitusen ja Milla Jauhon kanssa. Lauri Tarastin vetämä työryhmä epäili aikoinaan, että hemohesillä oli peitelty epon käyttöä, mutta riittäviä todisteita ei löytynyt. Asiaan ei enää palata, koska siitä on jo yli kahdeksan vuotta.–Itsellänikin kävi mielessä Kaisa Variksen 2003 MM-kisojen käryn jälkeen, että Lahdessa peiteltiin hemohesillä jotain, Piirainen myöntää.Hän ei ollut Hiihtoliitossa työssä 2001.Poliisin uudelleen tutkimaan, STT:n 1998 julkaisemaan Jari Räsänen-juttuun Myllylän tunnustuksella saattaa on vaikutusta.–Voi olla, että Mikan tunnustuksella on oma vaikutuksensa siinä jutussa.Rikospoliisi on kuullut jutussa Hiihtoliiton entisiä toimitusjohtajia Esa Klingaa ja Piiraista sekä kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallströmiä, hiihtäjä Jari Räsästä, ex-päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinkiä ja ex-valmennuspäällikkö Antti Leppävuorta. Heitä epäillään törkeästä petoksesta ja väärästä ilmiannosta. Syyteharkinta on loppusuoralla.–Asiasta on tulossa loppulausunnot 27. helmikuuta. Sen jälkeen tiedämme, saammeko syytteen. Sain kaksi viikkoa sitten 8400 tutkintaliuskaa luettavakseni, kuten moni muukin. Joku listan saajista vuoti asian tv neloselle, mikä ei ole korrektia asian ollessa kesken. Minulla on oma epäilykseni vuotajasta, mutta en halua sanoa mitään nimeä.Minä kestän kaiken, mutta lähimmäisilläni on vaikeaa.Räsänen-tapausta alettiin tukia uudelleen 2008 entisen päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön lausuntojen perusteella.

–Suuren yleisön silmissä juttu on täysin hämärtynyt. Jutun ydin on se, että STT julkaisi 1998 Räsäsen käyttäneen kasvuhormonia. Asia oli käräjillä ja hovissa, mutta näyttöä käytöstä ei löytynyt.

–Kyrö on syyttänyt minua dopingtoimikunnan päälliköksi. Olin lajipäällikkönä 1990-luvulla, mutta en ollut paljoakaan tekemisissä itse huippu-urheilun kanssa. Hoidin enemmän taloutta ja tausta-asioita.

–Olen jo kaksi vuotta roikkunut löysässä hirressä. Tiedän mitä olen tehnyt 1990 luvulla, ja tiedän tarkasti, etten ole tehnyt ainakaan mitään väärää.

Piirainen odottaa, että Räsäsen asia vihdoin selvitetään loppuun asti.

–Tärkeintä on, että asia selviää, tapahtui sitten mitä tahansa.

Piirainen on huolissaan lähimmäisistään.

–Minä kestän kyllä tämän kaiken, mutta lähimmäisilläni on raskasta. Vanhemmilleni on kova paikka, kun kohta 50-vuotias poika on jatkuvasti syytettynä julkisuudessa. Onneksi oma poikani asuu Itävallassa eikä hänen tarvitse käydä läpi tätä kaikkea.

–Ihmiset saavat ajatella, mitä tahansa. Olen puhunut totta koko ajan. Elämä jatkuu normaalisti enkä rupea piiloutumaan. Voin kulkea edelleen selkä suorana, Jari Piirainen vakuuttaa vilpittömästi.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Urheilu-uutiset

Rannikko nousi heti SM-sarjaan

|Renee Rannikko on ajanut motocrossia vahvasti tänä kesänä. 16-vuotias lohjalainen kilpailee ensimmäistä kauttaan, ja pääsi jo kesän puolivälissä tavoitteeseensa, kun varmisti nousun MXB-luokasta SM-sarjaan.–Yllättävän hyvin o... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

970 suunnistajaa etsii SM-rasteja Karjaalla

Karjaalla mitellään viikonloppuna suunnistuksen Suomen mestaruuksista. Pitkän matkan eli suunnistuslajien tärkeimmän matkan karsinnat käydään Karjaan Uran järjestämänä lauantaina, ja finaalit suunnistetaan sunnuntaina Karjaan... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

Rintamäki lähtee haastajana judon MM-kilpailuihin

Antti Rintamäki kuuluu Suomen viisihenkiseen joukkueeseen, joka kamppaillee judon MM-kisoissa 10.–13. syyskuuta Tokiossa Japanissa. Nummelan Judoa edustava Rintamäki ottelee 66 kilon sarjassa.–Lähden haastamaan muita ja yritän... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

RS:n Kaartinen tähtäsi kolme kiväärikultaa

Lohjalainen Kauko Kaartinen tähtäsi yli 70-vuotiaiden sarjan Suomen mestariksi kolmessa eri kivääriammunnan lajissa viime viikonvaihteessa Hollolassa. Hän teki seniorisarjojen kilpailuissa kaksi Suomen ennätystä. Raseborg Skyt... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

LoPa varmisti sarjapaikan

Lohjan Pallon naiset eivät jättäneet mitään sattuman varaan eilen Lohjan urheilukentällä. Lohjalaiset murskasivat helsinkiläisen PK-35:n 9–0 (4–0) jalkapallon kolmosen ottelussa ja varmistivat komeasti sarjapaikkansa.–Tämä oli... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

Biisonit nousi NuPSin kaadolla kolmanneksi

Karjalohjan Biisonit kaatoi Nummelan Palloseuran reservit 4–0 (2–0) tiistaina Päiväkummun nurmella. Voitto nosti karjalohjalaiset jalkapallon nelosessa jo kolmanneksi.–Hallitsimme aika hyvin ottelua ja loimme paljon maalipaikk... Lue lisää »


Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish