Yksityisyrittäjä Piirainen hakee Punkaharjun kunnanjohtajaksi
04.02.2010 8:05
Jukka Urhola
Jari Piirainen alkoi viime heinäkuussa yksityisyrittäjäksi, kun hän ei löytänyt uutta työpaikkaa Hiihtoliiton toimitusjohtajan pestin jälkeen.
Nyt lohjalainen Piirainen on hakenut Punkaharjun kunnanjohtajaksi.
–Virkaa haki seitsemän henkilöä. Meistä ei kai kukaan ollut riittävän hyvä, kun virka pantiin uudelleen hakuun, Jari Piirainen naurahtaa.
Hän haki Lohjan kaupunginjohtajaksi ja sivistysjohtajaksi sekä Siuntion kunnanjohtajaksi, mutta ei tullut valituksi.
–Minulla olisi annettavaa kunnallisella alalla. En kuitenkaan aio hakea kunnallisia virkoja ympäri Suomea. Haku rajoittuu läntisen Uuteenmaahan ja Savonlinnan läheisyyteen.
En aio hakea kunnallisia virkoja ympäri Suomea.Punkaharju on Savonlinnasta itää. Piiraisen vanhemmat asuvat Kerimäellä 20 kilometrin päässä Punkaharjulta. Hän on Kerimäeltä kotoisin ja siellä on hänen kesäasuntonsa.
Piiraisella on monipalveluyritys JMP MAP Oy.
–Perustin sen kesken lomaa ja lamaa viime heinäkuussa. Jos selviän vaikeasta ajasta, nousukaudella ei pitäisi olla hätää, Piirainen miettii.
–Urheilumarkkinat ja -sponsorointi eivät ole päällimmäisenä ajatuksena firmoilla laman aikana. Selostus - ja juontokeikkoja on riittänyt, mutta ei niillä yksin elä. Olen tehnyt varainhankintoja, koulutusprojekteja ja paljon muutakin. Ei tällä kyllä rikastumaan pääse.
Urheilulehti rankkasi Piiraisen sijalle 90 Suomen urheiluvaikuttajien joukossa. Edellisenä vuonna hän oli vielä 32:nen. Lehti ennakoi Piiraisen palaavan pikaisesti urheilun sisäpiireihin.
–Urheilussakin suuri ikäluokka on jäämässä eläkkeelle. En sulje mitään työmahdollisuutta pois. Jos työtä löytyy jostain, niin yrityshomma saa mennä muhimaan pöytälaatikkoon, Jari Piirainen kertoo.
Keskustelua aiheesta
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.



