Ylimäki-Huovinen on painituomari

05.02.2010 17:35

Maria Aittoniemi

Käsimerkit hallussa. Nummipusulalainen Susanna Ylimäki-Huovinen on kansainvälisen tason painituomasi, joka on ollut tuomarina muun muassa veteraanien maailmanmestaruuskisoissa. (Kuvaaja: Maria Aittoniemi)
Käsimerkit hallussa. Nummipusulalainen Susanna Ylimäki-Huovinen on kansainvälisen tason painituomasi, joka on ollut tuomarina muun muassa veteraanien maailmanmestaruuskisoissa. (Kuvaaja: Maria Aittoniemi)

Simpsakka nainen riisuu puolireiteen ulottuvat saapikkaat ja minihameen. Vaihtaa naisellisesti antavan puseron miesten väljään paitaan, vetää suorat housut jalkaansa ja pujottaa solmion kaulaan. Pujottaa varovasti, jottei solmu aukea, sillä hän ei osaa tehdä kravattisolmua.

Pilli kaulaan, toiseen ranteeseen sininen, toiseen punainen ranneke. Pää kylmänä suunta kohti painimolskia.

Paini ei ole lupsakoitten ihmisten laji. Painijat ovat temperamenttisia, tukijoukoista puhumattakaan. Tuomariin vaikutetaan huutamalla, ja pään on pysyttävä kylmänä, jotta oma harkintakyky ja tarkkaavaisuus säilyvät. Sen on pysyttävä kylmänä silloinkin, kun matsin hävinnyt ruotsalainen jättiläinen vyöryy sieraimet vihasta väristen kohti. Hennon naisen arvovaltainen komennus istumaan taltuttaa järeimmänkin uhoajan.

Tuomarin arvovalta on ansaittava, sitä ei anneta kaupantekijäisinä tuomarikortin kanssa, ei vaikka olisi nainen ja kansainvälisen tason painituomari kuten nummipusulalainen Susanna Ylimäki-Huovinen.

Äitikö ei muka ymmärrä painia?Susanna on painin poikien maajoukkuevalmennettavan Juuso Huovisen äiti. Kiinnostus painiin syntyi lapsen harrastuksen myötä, mutta oma osallistuminen olisi voinut jäädä katsomoon ilman Juuson kommenttia: –Touhusin lähtöä mukaan kisoihin, kun Juuso sanoi: ”Äiti sun ei tartte tulla mukaan sukkapuikkojen kanssa katsomoon, voit jäädä kotiin. On niin kiva tulla kisoista kotiin, kun sä oot lämmittänyt saunan ja laittanut hyvää ruokaa”, Susanna kertoo.Tuon lauseen jälkeen Susanna olisi saattanutkin jäädä, mutta jatkolausetta hän ei voinut ohittaa. Juuso nimittäin sanoi suoraan, että äiti ei naisena ymmärrä painin säännöistä mitään.Siitä suivaantuneena Susanna ilmoittautui heti seuraaville tuomarikursseille ja seuraaville ja seuraaville eikä loppua näy. Nyt Susanna on kansainvälisen painiliiton, FILA:n kansainvälisen tason painituomari. Hän on ollut tuomari muun muassa Pohjoismaittenmestaruuskisoja ja Veteraanien maailmanmestaruuskisoja. Tavoitteena on olympialaiset vuonna 2016.Nyt painikisoja kiertää Ylimäki-Huovisen kolmikko: Äiti tuomaroi, poika painii ja isä huoltaa. Eikä Juuso enää yhtään haikaile äitiään kotilieden ääreen.–Kyllähän minusta tuntuu, että Juuso on ylpeä äidistään, Susanna hymyilee.Oman pojan kilpailemisen seuraaminen on melkein sietämätöntä.–Vaikka olisin nähnyt matsin nauhalta jo kymmenen kertaa, yhdestoista jännittää ihan yhtä paljon, Susanna nauraa.Paini on älypeli.Kun leipätyöltään ja painireissultaan ehtii, Susanna katsoo nauhalta painikisoja.

–Pysäytän, kelaan hidastettuna uudestaan ja uudestaan. Analysoin ja opettelensuomalaisten painijoitten tekniikoista.

Hän seuraa matseja tuomarin silmin, mutta myös silkasta mielenkiinnosta.

–Paini on älypeli. Hyvä painija on älykäs.

Kysymykseen, onko hyvä tuomari myös älykäs, Susanna hymyilee vinosti.

–Tuomarin tärkein ominaisuus on oikeudenmukaisuus.

Juuri siksi Susanna jäävääkin itsensä, tietenkin oman poikansa, mutta myös pojan ystävien tuomaroinnilta.

Sukupuolella ei tuomaritehtävissä ole juurikaan merkitystä.

–Pelireissuilla muut tuomarit siivoavat hieman suutaan, muuten kohtelevat kuin miestuomariakin, kaverina.

Isoissa kisoissa ei tytöttelyä kuulu, pienemmissä kylläkin.

–Jos jotkut huutelevat, niin junioreitten isät, aika härskistikin toisinnan. Onneksi pojat ovat fiksumpia.

Susanna tietää miltä molskilla heittely tuntuu. Kerran kokeiltuaan hän söi buranaa viikon ja päätti antaa muiden painia. Juusolle hän käy hyvästä harjoitusnukesta. Poika heittelee niskalenkkejä kunnes äiti huutaa armoa.

–Mutta vain sängyn päälle, molskilla en suostu kuin tuomariksi.

Entinen karkkilalainen Susanna aloitti Karkkilan Urheilijoissa. Nykyään hän kuuluu Lohjan Voimailijoihin ja on sen hallituksen jäsen.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Urheilu-uutiset

Rannikko nousi heti SM-sarjaan

|Renee Rannikko on ajanut motocrossia vahvasti tänä kesänä. 16-vuotias lohjalainen kilpailee ensimmäistä kauttaan, ja pääsi jo kesän puolivälissä tavoitteeseensa, kun varmisti nousun MXB-luokasta SM-sarjaan.–Yllättävän hyvin o... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

970 suunnistajaa etsii SM-rasteja Karjaalla

Karjaalla mitellään viikonloppuna suunnistuksen Suomen mestaruuksista. Pitkän matkan eli suunnistuslajien tärkeimmän matkan karsinnat käydään Karjaan Uran järjestämänä lauantaina, ja finaalit suunnistetaan sunnuntaina Karjaan... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

Rintamäki lähtee haastajana judon MM-kilpailuihin

Antti Rintamäki kuuluu Suomen viisihenkiseen joukkueeseen, joka kamppaillee judon MM-kisoissa 10.–13. syyskuuta Tokiossa Japanissa. Nummelan Judoa edustava Rintamäki ottelee 66 kilon sarjassa.–Lähden haastamaan muita ja yritän... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

RS:n Kaartinen tähtäsi kolme kiväärikultaa

Lohjalainen Kauko Kaartinen tähtäsi yli 70-vuotiaiden sarjan Suomen mestariksi kolmessa eri kivääriammunnan lajissa viime viikonvaihteessa Hollolassa. Hän teki seniorisarjojen kilpailuissa kaksi Suomen ennätystä. Raseborg Skyt... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

LoPa varmisti sarjapaikan

Lohjan Pallon naiset eivät jättäneet mitään sattuman varaan eilen Lohjan urheilukentällä. Lohjalaiset murskasivat helsinkiläisen PK-35:n 9–0 (4–0) jalkapallon kolmosen ottelussa ja varmistivat komeasti sarjapaikkansa.–Tämä oli... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

Biisonit nousi NuPSin kaadolla kolmanneksi

Karjalohjan Biisonit kaatoi Nummelan Palloseuran reservit 4–0 (2–0) tiistaina Päiväkummun nurmella. Voitto nosti karjalohjalaiset jalkapallon nelosessa jo kolmanneksi.–Hallitsimme aika hyvin ottelua ja loimme paljon maalipaikk... Lue lisää »


Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish