Urheilu

Rannikko nousi heti SM-sarjaan

|Renee Rannikko on ajanut motocrossia vahvasti tänä kesänä. 16-vuotias lohjalainen kilpailee ensimmäistä kauttaan, ja pääsi jo kesän puolivälissä tavoitteeseensa, kun varmisti nousun MXB-luokasta SM-sarjaan.–Yllättävän hyvin on mennyt. Nousupisteitä... Lue lisää »

970 suunnistajaa etsii SM-rasteja Karjaalla

Karjaalla mitellään viikonloppuna suunnistuksen Suomen mestaruuksista. Pitkän matkan eli suunnistuslajien tärkeimmän matkan karsinnat käydään Karjaan Uran järjestämänä lauantaina, ja finaalit suunnistetaan sunnuntaina Karjaan kaupungin pohjoispuolel... Lue lisää »

Rintamäki lähtee haastajana judon MM-kilpailuihin

Antti Rintamäki kuuluu Suomen viisihenkiseen joukkueeseen, joka kamppaillee judon MM-kisoissa 10.–13. syyskuuta Tokiossa Japanissa. Nummelan Judoa edustava Rintamäki ottelee 66 kilon sarjassa.–Lähden haastamaan muita ja yritän otella omalla tasollan... Lue lisää »


RS:n Kaartinen tähtäsi kolme kiväärikultaa

Lohjalainen Kauko Kaartinen tähtäsi yli 70-vuotiaiden sarjan Suomen mestariksi kolmessa eri kivääriammunnan lajissa viime viikonvaihteessa Hollolassa. Hän teki seniorisarjojen kilpailuissa kaksi Suomen ennätystä. Raseborg Skyttaria edustava Kaartine... Lue lisää »

LoPa varmisti sarjapaikan

Lohjan Pallon naiset eivät jättäneet mitään sattuman varaan eilen Lohjan urheilukentällä. Lohjalaiset murskasivat helsinkiläisen PK-35:n 9–0 (4–0) jalkapallon kolmosen ottelussa ja varmistivat komeasti sarjapaikkansa.–Tämä oli komea varmistus säilym... Lue lisää »

Biisonit nousi NuPSin kaadolla kolmanneksi

Karjalohjan Biisonit kaatoi Nummelan Palloseuran reservit 4–0 (2–0) tiistaina Päiväkummun nurmella. Voitto nosti karjalohjalaiset jalkapallon nelosessa jo kolmanneksi.–Hallitsimme aika hyvin ottelua ja loimme paljon maalipaikkoja. Tämä oli yksi kaud... Lue lisää »

Sjöstedt teki paluun kentälle

Kaksi vuotta Siuntion IF:n käsipallon valmentajana ollut Marcus Sjöstedt alkaa jälleen pelata. SIF on muutenkin vahvistunut viime kaudesta. Viron maajoukkuepelaajat Jaan Kauge ja Ravo Voosalu tekivät sunnuntaina yhden vuoden sopimuksen seuran kanssa... Lue lisää »

Kyllästinen kaasutti SM-kultaa

Lohjalainen Aleksi Kyllästinen, 29, varmisti viikonloppuna ratamoottoripyöräilyn Suomen mestaruuden Superstock 600 -luokassa. Kyllästinen kaasutteli Kemoran moottoriradalla Vetelissä kahdessa viimeisessä startissa kummassakin kolmanneksi.Kokonaispis... Lue lisää »

Nikander juoksi ennätyksensä ja voitti

Saara Nikander hoiti leiviskänsä hienosti uransa ensimmäisessä tyttöjen maaottelussa Ruotsia vastaan. Länsi–Uudenmaan Urheilijoiden juoksija voitti 3000 metrin juoksun ennätyksellään 9.54,79 lauantaina Leppävaaran kentällä. Suomi löi Ruotsin 119–82,... Lue lisää »


Kaupalliset kumppanit

NetTV:llä voi katsoa lempiohjelmia silloin kun itse haluat

NetTV on aivan uusi tapa katsoa TV:tä. TV-kanavat välitetään Internetliittymän kautta hyödyntäen olemassa olevaa huippunopeaa valokuituverkkoa. Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Urheilukumppanit

LOHJAN SEUDUN LADUN SYKSYN TOIMINTAA

Lohjan Seudun Ladun syyskauden toiminnassa on paljon erilaisia patikkaretkiä eri kohteisiin. Lue lisää »


Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish