Rahalla saisi
06.03.2010 8:05
Jukka Vienonen
Vancouverin olympiakisat menivät suomalaisittain pahasti penkin alle. Menestymättömyyden syitä on ruodittu julkisuudessa koko kulunut viikko. Suurimpana syynä menestymättömyyteen näyttäisi olevan vähäiset resurssit (raha) kilpailijamaihin verrattuna.
Looginen keino saada parempaa menestystä jatkossa olisi sijoittaa lisää rahaa huippu-urheiluun. Valtion liikuntabudjetissa on jo tälle vuodelle huippu-urheilun tasokorotus ollut 40 prosentin luokkaa. Pääosin veikkausvoittovaroista koostuvan valtion liikuntabudjetin loppusumma on tänä vuonna 130 miljoona euroa, josta pääosa edelleen käytetään liikunnan kansalaistoimintaan.
Uskon, että lisäresursseilla saataisiin parempaa kansainvälistä menestystä, mutta mitä sitten? Huippu-urheilun olemassaoloa ja menestyksen välttämättömyyttä on perusteltu sen kansallisella merkityksellä. Suomi on aikanaan juostu maailmankartalle, eivätkä lapsetkaan alkaisi harrastaa liikuntaa ilman huippu-urheilua. Varmasti tilanne on joskus näin ollutkin.
Modernissa yhteiskunnassa kansallinen itsetuntomme ei enää ole kiinni jääkiekkoleijonien menestyksestä tai Kimi Räikkösen sijoituksesta Monacon GP:ssa. Arvomaailman muuttuessa tähtien kanssa tanssinut Wilson Kirwa lienee monelle suomalaiselle merkittävämpi henkilö kuin uskomattoman kovia juoksuja tehnyt estemies Jukka Keskisalo.
Jos lasten urheiluharrastus perustuisi Suomen arvokisamenestykseen, niin sen logiikan mukaan Suomessa ei kukaan pelaisi jalkapalloa. Saman mallin mukaisesti suomalaisilla pihamailla ja kaduilla pitäisi keihäiden lentää ristiin rastiin, niin ettei joukkoon sopisi.
Torinon olympialaisten jälkihumussa olisi luullut, että curlingista olisi tullut kaikkien härmäläisten uusi kansallislaji. Määrämittaiset ovat kuitenkin jääneet suurimmalta osalta suomalaisilta heittämättä, ja olympiamenestyksen suurin hyödyntäjä taisi olla Markku Uusipaavalniemi, joka pääsi ties monentenako menestysurheilijana Arkadianmäelle.
Huippu-urheilun tulisi löytää resurssinsa suurimmaksi osaksi yritysten sponsorieuroista.Selvää on, että lapset kaipaavat idoleja myös urheilun maailmasta. Globalisoituvassa ja reaaliajassa elävässä maailmassamme televisio ja netti puskevat urheiluidoleja koteihimme sellaisella virralla, ettei veroeuroja kannattaisi ainakaan tällä verukkeella syytää yhtään enempää huippu-urheilun kehittämiseen. Huippu-urheilun tulisi pystyä löytämään resurssinsa suurimmaksi osaksi yrityksiltä irtoavista sponsorieuroista.
Paljon järkevämpää olisi kohdistaa liikunnan määrärahoja koko kansan liikuttamiseen. Kaikkihan tietävät, että kansamme fyysinen kunto heikkenee koko ajan.
Samaan aikaan olemme saaneet Lohjallakin havaita, että tavallisen ihmisen liikunnan harrastaminen kallistuu koko ajan liikunnan varattujen verorahojen pienentyessä. Laaja ja monipuolinen liikuntapaikkaverkosto kohtuullisine käyttömaksuineen palvelisi varmasti paremmin koko kansaa kuin kultamitali jostain olympialaisista. Tätä tulisi meidänkin tavoitella täällä Lohjalla, vaikka lentomäki voisikin olla hieno maamerkki Muijalanharjulla.
