Vihdin Jääskeläinen kaahasi kakkoseksi SM-rallisprintissä
10.03.2010 8:05
Vihdin Urheiluautoilijoiden Markku Jääskeläinen sijoittui toiseksi Starletilla luokassa kaksi rallisprintin toisessa SM-osakilpailussa Hausjärvellä. Jääskeläinen hävisi luokan voittaneelle Kiikoisten AS:n Mikko Pääköselle vajaat kaksi sekuntia. Kolmas oli viime vuoden pronssimies Alavuden Anssi Ahopelto.
Jääskeläinen voitti ensimmäisen SM-osakilpailun kuukausi sitten Härmässä ja on kuuden osakilapilun SM-sarjassa kolmantena 20 pisteellä. Sarjaa johtaa luokassa viisi ajava Mäntsälän Tomi Hallia 24 pisteellä ennen kolmosluokassa kilpailevaa Noormarkun Pasi Erkkilää, jolla on 22 pistettä.
Hausjärvellä Puujaan maisemissa ajetussa kisassa oli mukana kaikkiaan 125 kuljettajaa. Kaikki Suomen kärkikuskit olivat mukana. SM-sarjassa ainoastaan Pasi Erkkilä ja Tomi Hallia uusivat luokkavoittonsa. SM-luokissa kilpaili 67 kuljettajaa, junioreissa 46 ja sekä nuorissa että senioreissa 12. Katselijoita kisassa oli yli tuhat.
Pasi Erkkilä uusi voittonsa luokassa kolme. Hämeenkyrön Marko Mansikkamäki jäi vain 0,76 sekuntia.
Nelosluokassa Kokemäen Ari Salonen kiidätti Fordinsa voittoon. Mäntän Marko Kinnunen jäi Golfilla 0,55 sekuntia.
Luokassa viisi Tomi Hallia teki sen minkä lupasikin ja voitti. Kakkoseksi ajanut Mäntyharjun Jarkko Särkkä jäi vajaat neljä sekuntia.
Ladyjen luokassa kovinta vauhtia piti Hämeenkyrön Marjo-Riitta Lunden Starletilla. Kakkoseksi tuli Mynämäen Jaana Hämäläinen Hondalla.
Junioreissa luokassa yhdeksän ajava Härmän Jari-Matti Tiilikka pesi kaksivetoisella Escortilla koko porukan. Kakkoseksi tullut Pertti Tapojärvi jäi Mitsulla 0,27 sekuntia.
Nuorten luokassa Suonenjoen UA:n Veli-Pekka Karttunen oli kiireisin Rellu Cliolla. Kyrönseudun Samuli Vuorisalo jäi Hondalla vajaan sekunnin.
Seuraava SM-osakilpailu ajetaan 15.5. Raahessa. Muut osakilpailut ovat 23.5. Nurmijärvellä, 14.9. Leppävirralla, 19.9. Huittisissa.
Rallisprintin SM-tilanne kahden osakilpailun jälkeen: Tomi Hallia MäntsMK Mitsubishi Lancer 24 p (12+12), 2. Pasi Erkkilä NoorUA/MK Toyota Corolla 1600 GT 22 p (11+11), 3. Markku Jääskeläinen VihUA Toyota Starlet 20 p (11+9), 4. Salonen Ari KokeUA Ford Escort RS Cosworth 19 p (8+11), 5. Marko Mansikkamäki HämUA Toyota Starlet 18 p (9+9), 6. Anssi Ahopelto AlavUA Toyota Starlet 1300 17 p (9+8), ...34. Christian Flemming Rufak Toyota Corolla 6 p (0+6), ...40. Nyman Antti THU-Team Opel Astra GSi 16V 5 p (4+1).



