Lapset elävät täyttä elämää Siuntion vastaanottokeskuksessa

05.09.2009 8:05

Sari Mattila

Siuntioon puolisen vuotta sitten perustettu alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus Suitian Harjulinnassa on täynnä elämää.

Tytöt nauravat pihakeinussa, ikkunasta kurkistelee kaksi ihan pientä nykerönenää ja pojat potkivat lippikset vinossa jalkapalloa.

Vastaanottokeskuksessa asuu tällä hetkellä 55 henkilöä. Heistä yksin maahan tulleita lapsia on noin 30.

Harjulinnan rivitalossa asuu seitsemän perhettä.

–Perheet eivät kuitenkaan aina ole tavallisia perheitä sillä tavalla, miten pohjoismaalaiset perheen ymmärtävät, vaan esimerkiksi sisarusperheitä, kuten isosisko ja pikkuveli, huomauttaa vastaanottokeskuksen johtaja Mari Manninen.

Suurin osa Harjulinnassa asuvista lapsista on paennut Siuntioon sodan jaloista. Heitä on tullut Afganistanista, Somaliasta, Irakista, Tsetseniasta, Kongosta ja Angolasta.

–He ovat vielä nuoria ja reippaita, vaikka eihän heistä jokainen tietenkään voi hyvin. Keskimäärin voi kuitenkin sanoa, että olen ollut positiivisesti yllättynyt, että he pystyvät olemaan niinkin hyvinvoivia kuin ovat, Manninen miettii.

Siuntioon alaikäisenä yksin maahan tulleilla lapsilla ei ole vanhempia Suomessa, harvalla enää kotimaassaankaan. Osalla on kuitenkin Suomessa sukulaisia, joita voivat tavata.

Parasta lääkettä pahaan mieleen ja jäytäviin muistoihin on tavallinen arki.

–Ohjaajien tehtävä on olla tukena ja läsnä, mukana elämässä. Elämme normaalia arkea, johon kuuluu selkeä päivärytmi. Koetamme pitää rajoja ja rakkautta samassa paketissa, vastaanottokeskuksen koulusta vastaava ohjaaja Merja Karuluoto kertoo.

–Me olemme täällä asumista varten. Meillä onkin periaate etteivät ohjaajat ota vaikeita asioita hirveästi esille. Jos joku halua kertoa, kertokoon, muuten nuoret käyvät prosessiaan läpi ammattilaisten kanssa, Karuluoto jatkaa.

Oppilaitaan Karuluoto kehuu estoitta.

–He ovat erittäin oppimishaluisia ja ahkeria. Sen vuoksi he ehkä ovatkin päässeet hyvin opiskelun makuun.

Tällä hetkellä vastaanottokeskuksessa yritetään järjestää omin voimin lapsille edes jonkinlaista koulutusta, koska Siuntion kunnan järjestämää koulupaikkaa ei ole Harjulinnan lapsille löytynyt.

–Asiasta keskustellaan. Ymmärrän, että kunnan taloudellinen tilanne on huono ja on vaikeaa saada näin iso porukka kerralla kouluun, mutta kun meillä Suomessa on kuitenkin laki oppivelvollisuudesta, Manninen huomauttaa.

Oppivelvollisuusiän ohittaneet ovat nyt saaneet koulupaikan Kanneljärven opistosta.

–Se on todellinen ilouutinen ja helpottaa tietysti paineita täällä. Meillä kun on 50 oppilasta ja rajoitetusti opettajia. Ohjaajat opettavat parhaansa mukaan työnsä ohella, Manninen sanoo.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kuuma peruna

Pitäisikö Ylen luopua suurista urheilukisoista?




Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Länsi-Uusimaa lähtee nousuun, kun betoniporsaat murretaan rajoilta

Tulevaisuudessa Länsi-Uusimaa on Suomen ja kenties kansainvälisestikin johtava alue. Kilpailukykyä kehitetään erityisesti hyvinvointipalvelujen, teknologian ja luovuuden alueilla. Tällaisia suuntaviivoja on hahmotellut Länsi-Uudenmaan koheesio- ja k... Lue lisää »


Kolumnit

Maito maistuu ja järki seisoo

Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 95 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä tod... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish