20-vuotias Yöjalka muutti uusiin tiloihin
08.02.2010 21:35
Visa Högmander
Nuorisopalvelu Yöjalka muutti joulukuun lopulla uusiin toimitiloihin. Nummelan nuorisokeskuksen vieressä sijainneet tilat vaihtuivat Vihdin Kriisikeskuksen entisiin tiloihin Vihdintien varrella.
Yöjalan toiminta muodostuu sovittelu-, tukihenkilö- ja katupartiotoiminnasta. Yöjalan koulutetut sovittelijat tarjoavat sovitteluapua Vihdin, Karkkilan, Nummi-Pusulan, Lohjan, Raaseporin, Karjalohjan, Inkoon ja Hangon kuntien alueella. Järjestöllä on toimeksiantosopimus Etelä-Suomen lääninhallituksen kanssa sovittelupalvelun tuottamisesta edellä mainitulla alueella.
Törkeämpiä pahoinpitelyjä tuntuu olevan aiempaa enemmän.Sovittelutoiminta mahdollistaa pääsyn rikosten ja riitojen sovitteluun. Sovittelun avulla pyritään saavuttamaan molempia osapuolia tyydyttävä asian ratkaisu.–Vuonna 2009 saimme yli kaksisataa sovittelualoitetta. Määrä tuntuisi olevan kasvussa, sillä jo pelkästään tammikuun aikana saimme hoidettavaksemme 25 tapausta, kertoo sovitteluvastaava Pia Slögs. Hänet valittiin sosiaali- ja terveysministeriön rikosasioiden sovittelun neuvottelukunnan sihteeriksi viime vuoden lopulla.–Sovittelujuttujen laatu on hieman muuttunut. Vähän vakavampia tapauksia, esimerkiksi törkeämpiä pahoinpitelyjä tuntuu olevan aiempaa enemmän, toteaa sovitteluohjaaja Leila Piiparinen.Nuorisokulttuurion muuttunut. Tukihenkilötoiminta on Yöjalan uusin toimintamuoto, jossa koulutetut vapaaehtoiset aikuiset tukevat apua tarvitsevaa nuorta. Nuoren kanssa tehdään retkiä, harrastetaan tai toimitaan muuten hänen kiinnostuksensa mukaisesti.
Katupartiotoiminta on Yöjalan näkyvin ja vanhin osa, jolla pyritään turvaamaan vihtiläisten nuorten toimintaa. Koulutetut aikuiset kiertävät kadulla nuorten keskuudessa antaen heille sosiaalista yhdessäoloa ja tarvittavaa apua.
–Nuorisokulttuuri on muuttunut. Katupartioilla ei viikonloppuiltaisin ole juuri partioitavaa, Slögs ja Piiparinen pohtivat.
Katujaos onkin päättänyt siirtyä päivystämään puhelimitse, lukuun ottamatta erilaisia tapahtumia kuten diskoiltoja. Katupartiolaiset tavoittaa perjantai-iltaisin kello 21–01 välisenä aikana puhelinnumerosta 040 172 5934.
Yöjalka aloitti toimintansa vuonna 1990. Järjestö viettää siis tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuotta. Vihdin pääkirjastossa Nummelassa on helmikuun ajan Yöjalan toimintaa esittelevä juhlanäyttely.
–Tarkoitus on järjestää jonkinlaista tapahtumaa, suunnitelmissa on ollut juhlaseminaari syksylle sekä joulujuhla toiminnassa mukana oleville vapaaehtoisille, kertoo Leila Piiparinen.
–Katsotaan, mihin rahkeet riittävät. Budjetin on pysyttävä kuitenkin kohtuullisena. Nuoret ja toimialueen kaksikielisyys tullaan huomioimaan, Pia Slögs toteaa.
p Nuorisopalvelu Yöjalan toimitilat sijaitsevat Nummelassa, osoitteessa Vihdintie 30 A. Yöjälka 20 v. -näyttely on esillä helmikuun ajan Vihdin pääkirjastossa Nummelassa.




