Mäntynummen koulukeskuksen remontti vauhtiin maaliskuussa
07.02.2010 18:55
Jukka Nurmilaakso
Lohjalaispäättäjien viime vuonna edestakaisin vatkaama Mäntynummen koulukeskuksen laajennus ja saneeraus pääsee liikkeelle kevään aikana.
–Ensimmäisen rakennusvaiheen pitäisi alkaa maaliskuussa, Lohjan kaupungin projekti-insinööri Heikki Jauhiainen kertoo.
Uusien hallintotilojen ja opettajien tilojen suunnittelu on valmistunut urakkalaskentaan. Teknisen lautakunnan pitäisi jo helmikuun kokouksessa tehdä esityksensä kaupunginhallitukselle valittavasta urakoitsijasta.
–Ensimmäisessä vaiheessa kaksi koulua rakennetaan toisiinsa kiinni ja siihen väliin tulee näitä hallintotiloja. Tarkoitus on, että ensimmäisen vaiheen rakennustyöt valmistuisivat lokakuun lopussa.
Aloitusvaiheen töiden kustannusarvioksi on laskettu 1,76 miljoonaa euroa.
Tällä hetkellä suunnitellaan toisessa vaiheessa tapahtuvan uuden liikuntahallin rakentamista. 800-neliöisen salin suunnittelu on jo niin pitkällä, että nyt pohditaan lähinnä enää hallin aputilojen eli puku- ja pesutilojen muotoa ja mallia. Samaan yhteyteen tulee myös väestösuoja.
–Liikuntahallin osuus menee urakkalaskentaan joko ennen lomia tai heti lomien jälkeen elokuussa.
Liikuntahallin rakentaminen on talousarviossa ajoitettu kahdelle vuodelle. Tarkoitus on, että rakentaminen voisi alkaa lokakuussa, ja työt valmistuisivat vuoden 2011 kesän alkuun mennessä.
Liikuntahallin kustannusarvioksi on arvioitu 2,4 miljoonaa euroa. Valtionosuutta hallin rakentamiseen saadaan yhteensä 630000 euroa.
Isoin kustannusarvioltaan 2,7 miljoonan suuruinen työmaa pääsee liikkeelle vuoden 2011 keväällä, kun kevätlukukausi päättyy. Tuolloin starttaa yläasteen koulukiinteistöön peruskorjaus.´
Heikki Jauhiainen arvioi, että kiinteistön saneeraus kestää ainakin vuoden 2011 loppuun, mutta valmistuu viimeistään keväällä 2012.
–Sinä aikana nykyinen liikuntasali ja uusi liikuntasali toimisivat korvaavina luokkatiloina eli sinne pitää tehdä väliaikaisia seiniä.
Paljon tehdääntyhjässä talossa.Viimeisessä vaiheessa vuoden 2012 puolella toteutetaan nykyisen liikuntasalin muutostyö Mäntynummen kirjastoksi. Vastaavasti nykyinen kirjastokiinteistö siirtyy tuolloin päivähoitokäyttöön.
Kaikkiaan Mäntynummen koulukeskuksen remontin uusine liikuntahalleineen arvioidaan maksavan 7,4 miljoonaa euroa. Valtionapua hankkeeseen saadaan 2,3 miljoonaa euroa.
Koulutyöhön vielä saneerauksen ensimmäinen vaihe ei aiheuta isoja mullistuksia. Yksi kotitalousluokka poistuu kesän jälkeen käytöstä, mutta koulu on ilmoittanut pärjäävänsä kahdella luokalla.
Vaikka viimeinen yläasteen kiinteistön remontti toteutetaan osittain kesäaikaan, suurimmat haitat koulutyölle ajoittuvat syksyyn 2011.
–Mahdollisimman paljon töistä tehdään tyhjässä talossa, mutta syksyn aikana ja ehkä keväälläkin yläaste joutuu toimimaan myös korvaavissa tiloissa.




