Lohjan kaupunginhallitus upotti nykyisen jätekuljetusjärjestelmän

03.02.2010 8:05

Jukka Nurmilaakso

Lohjan kaupunginhallitus esittää siirtymistä nykyisestä sopimusperusteisesta jätteenkuljetusjärjestelmästä kunnan järjestämään keskitetysti kilpailutettuun järjestelmään.

Päätös syntyi äänin 8-3. Nykyjärjestelmän kannalla olivat vain Matti Pajuoja (vas.), Gunilla Wikberg (vas.) ja Ismo Voutilainen (vihr.). Keskustan Petteri Åström äänesti tyhjää.

Hallitus esittää valtuustolle, että uuteen järjestelmään siirrytään 1. toukokuuta 2011 lukien. Valtuusto päättää asiasta lopullisesti ensi viikolla.

Matti Pajuoja myöntää odottaneensa, että hallituksessa mielipiteet menisivät kutakuinkin tasan.

–Kun äänestys tuli, olin ja olen yhä järkyttynyt oikeiston menettelystä. En saanut esitykselleni sieltä yhtään tukea. Mitä on tapahtunut kulissien takana?

Pajuoja epäilee, että asiassa on käyty välipuheita suurten ryhmien kesken.

–Vasemmistoliitto ei käy asiassa lehmänkauppaneuvotteluita. Toiset käyvät niitä kulisseissa, mutta se ei kuulu meidän tapoihimme. Kansa on vasemmistoliiton kunnallisjärjestö.

Pajuoja perustelee sopimusperusteisen järjestelmän säilyttämistä sen edullisuudella, asiakkaan päätäntävallalla sekä pienyritysten työllistämisellä. Eriävässä mielipiteessään hän toteaa, että päätös ei huomioi lautakuntien näkemystä eikä yksityisten tai yritysten enemmistön mielipidettä.

SDP:n Jari Väre kertoo, että jo SDP:n kunnallisjärjestö on osaltaan määritellyt ryhmän kannan.

–Näin saadaan yhdenmukaistettua jätteenkuljetus muiden kuntien mallin mukaiseksi ja voimme kehittää jätehuoltoa. Lisäksi saamme selvän roolin jätelautakunnassa.

Kokoomuksen Pekka Luoman mielestä ryhmän näkemyksessä näkyy asiasta saatu lisätieto, ja ratkaisua on osattu pohtia kokonaisuuden kannalta.

–Hyvä näin.

Luoma myöntää, että valtuustoryhmässä kannat voivat hajota enemmän. Pajuojan epäilyitä lehmänkaupoista Luoma ei ymmärrä.

–Ihan perätöntä puhetta. Matti puhelee nyt, mitä mieleen tulee.

Hallituksessa siirtymistä keskitetysti kilpailutettuun järjestelmään kannattivat Pekka Ilmarinen (ML), Päivi Kuitunen (kok.), Pekka Luoma, Tuija Piekka (kok.), Leo Rintanen (sd.), Teija Ristaniemi (sd.), Marja Salminen (sd.) ja Jari Väre. Rosk´n Rollin hallituksen jäsenenä Jussi Patinen (kok.) jääväsi itsensä.

Sopimusperusteisessa järjestelmässä kuntalainen tekee sopimuksen yrittäjän kanssa, keskitetyssä järjestelmässä kunta järjestää ja kilpailuttaa jätteenkuljetuksen.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Tämä on nyt politisoitu läpihuutojutuksi. Mutta haluavatko kaupunkilaiset antaa kaupungin johdolle uuden rahastuskanavan. Eivätkö verot ja vesimaksut ja tonttiverot riitä? Kohta pitää kaikesta valittaa EUhun että saa normaalin kilpailun säilymään. Minusta aika ruma juttu teilata paikallisia yrittäjiä tällaisena aikana.

03/02/2010 10:42 am, Köyryselkäinen veronmaksaja

-Ja tietenkin kustannukset asiakkaille tulevat "halvemmaksi"...., näinhän on aina käynyt kun jotain kilpailutetaan....., usko eli älä!

03/02/2010 3:36 pm, Tarkkailija

uudistan tähän käsitykseni alempaa;

Miksi Lohjan demarit haluavat lakkauttaa pienet jätekuljetusyritykset Lohjalta?
Missä on nähtävillä puolueeton tutkimus, jossa kerrotaan montako kilometriä jäteautolla ajoa säästyisi jos jätekuljetus siirrettäisiin suurempiin käsiin?
Kunnes toisin todistetaan niin jatkan uskoani pienyrittäjyyteen, ja siitä saamiini positiivisiin tuntemuksiin.

Mikä tässä oikeasti on takana, ympäristön kannalta on ihan sama, ajetaanko nyt muutama kilometri minnepäin tahansa. Kenen etua ajaa se, että jätekuljetukset keskitetään isoille toimijoille?

Kun polttoonkuljetukset polttolaitokseen alkavat niin sitten niitä kilometreja alkaa kertyä.

t. jouni

03/02/2010 3:45 pm, Jouni

Kertoisiko joku minulle, miksi minun pitää maksaa korkeampaa maksua samasta palvelusta kun aiemmin olen voinut suoraan keskustella jätekuljetuksen järjestäjän kanssa?

Mitään säästöä tästä ei koidu ainakaan minulle, sillä kierrättäjänä pyrin minimoimaan jätteitteni määrän jo nyt.

Tähän asti olen pystynyt keskustelemaan palveluksen järjestävän yhtiön kanssa henkilökohtaisesti ja palvelu on ollut ystävällistä kaiken aikaa

Onko minun nyt lähestyttävä kirjeitse tai sähköpostitse poliittisen eliitin edustajia halutessani keskustella jätteiden kuljetuksesta?

Kuka oikeasti on tämän monopolihankkeen takana?

Mihin tällaisesta voi valittaa?

03/02/2010 6:06 pm, Kierrättäjä

Niin ne käsitteet vuosien saatossa muuttuvat. Ennen puhuttiin monopolista, nykyään sen nimi on "keskitetysti kilpailutettu järjestelmä". Tämä on sitä virkamiesten ja poliitikkojen käyttämää verbaalikosmetiikkaa.

Hämmästyttävää, että ainoastaan enää Vasemmistoliitto tuntuu Lohjalla puolustavan pienyrittäjiä. Juhlapuheissa Lohjalla puhutaan yrittäjyyden ja sen tukemisen puolesta. Käytännössä kaupunki yhdessä suurpäoman kanssa ajaa pienyrittäjiä konkurssiin keskittämällä. Niin nytkin.

Tuleva jätteenkuljetusmonopoli merkitsee myös sitä, että kaupunki sanelee yksipuolisesti maksujen suuruuden, koska valinnanvaraa ei ole. Odotettavissa on huikeita maksujen korotuksia. Kuntalaisesta tuntuu pahalta tällainen runnaaminen.

04/02/2010 10:59 am, Ecce

Vihdoinkin ! Viimeinkin järki voitti ja oikea kilpailu tulee jätemaksuihinkin !

04/02/2010 7:46 pm, Huraa !

Päätös oli hyvin vahva osoitus jälleen päättäjiltä, ettei kansalaisilla ole minkään valtakunnan arvoa/merkitystä paitsi vaalien alla, jolloin nuo hyypiöt nuolevat p****ttä minkä ehtivät.
On surullista, että itseä koskevia asioita ei ihmisten enää anneta päättää, vaan kaikentietävät päättäjät toimivat aivan kuten lystäävät, virkamiesten suosiollisella avustuksella tietenkin. Ympäristökysymykset ovat tässä pelkkiä lillukanvarsia, joilla saatiin annettua ympäristöystävällinen status päätökselle, kuitenkin tarkoitus on vain saada aikaan uusi raha-automaatti, jolle voidaan asettaa tietty tuottotavoite. Ei ole vaikeaa arvata, kumpaan suuntaan maksut menevät, toki vuotuisesti, kun kaupunki kärvistelee rahapulassa. Asiaan todennäköisesti kuuluu vielä palvelun heikkeneminen.

Kuvottaa nykypäättäjät.

Mika Sevón

05/02/2010 10:58 am, Mika Sevón

Lukekaa tämän päivän Länsi-Uusimaasta Aslak Paleniuksen kirjoitus Muutama sana jätekuljtetuksesta. Siinä tulee esiin, ettei keskitetty toimi Sammatissa, joka on osa Lohjaa!!!Kalliimmaksi vain on muuttunut!!!

05/02/2010 12:03 pm, roskis

Minulla on Sammatissa mökki jota käytetään noin 3 kuukautena vuodessa ,kesäloma ja viikonloppuja sen lisäksi jätettä tulee ,ehkä 20 muovikassillista vuodessa .
Silti jätemaksu on ollut puolet siitä mitä vakituisella asukkaalla.
Se ei perustu mitenkään kustannuksiin ,vaan on rahastusta.
Näiltä ajoilta ei kuitenkaan saa mitään vapautusta kotipaikkakunnan jätemaksuista.

05/02/2010 12:28 pm, aappo

Kaupungin kilpailutus on hyvä asia.
Mutta vapaaehtoisuus pitää silti säilyttää.
Se takaa myös että hinta on oikeasti kilpailukykyinen (pysyvästi) koska
muuten asukkaat voi tilata muualta halvemmalta.

08/02/2010 12:31 pm, L.A.

Harpalan Eskolla hyvä kirjoitus tämän päivän L-U;ssa.
Hän hoitanut hyvin hommansa ja tietää mistä puhuu! RR
kohta valtio valtiossa. Paisuttaa itseään yhteiskunnan varoilla
ja sitten myydään ulkomaille. Saa Stigu konsernijohtajan paikan eläkepäivikseen. Muutaman palatsin vielä ehtii teet-
tää Munkkaalle. Käenpoika mikä lie?

09/02/2010 8:38 am, kuntalainen



Eskolle tsemppiä, kirjoitus oli hyvä.
Demarikunnallisjärjestö oli kirjoittanut myös, jossa ilmeisesti jompikumpi Pekka (Myllyniemi/Räsänen) toisteli liturgiaa jäteautojen risteilyn ikävyydestä. Edelleen haluaisin nähdä sen tutkimuksen missä tämän jätteenhaun vahingollisuus verrattuna monopoliin tulisi ilmi euroineen. Suomeksi sanottuna epäilen vahvasti ettei useammankaan jäteyrittäjän kerätessä jätesäkkejä kilometrejä kerry juurikaan enempää kuin monopoliauton kierrellessä.
Paljon suuremman vaikutuksen voisi jokainen kuluttaja saada aikaan sillä, että jätteet jo kotiroskiksessa pakattaisiin tiiviimmäksi, koska niin helposti jätepussi sisältääkin pääosin ilmaa laatikoiden sunmuun pakkausmateriaalin sisällä. Silloin puolet kuljetuksista saisimme karsituksi helposti ihan ite.
Meinasin kirjoittaa ensin että jätteen tuottajat, mutta oikeastaan teollisuushan sen jätteen tuottaa meille kuluttajille, kun pakkaa tuotteensa niin moneen pakettiin ja kääreeseen.

Jouni

09/02/2010 2:08 pm, Jouni

Luin juuri noita esityslistoja huomiselle 10.2. valtuustolle.
Aivan kummallista kuinka hallitus kehtaa kävellä noin törkeästi ympäristölautakunnan yli. Kun lautakunta esittää että ensin tutkittaisiin ja sittenvasta hutkittaisiin niin hallitus päättää ehdottaa että ensivuoden alusta tuostavaan keskitettyyn. Ohhoh.
Toivottavasti valtuustossa on joitakin, joilla ryhmäkuri ei ole uskonnon asemassa.
Jouni

09/02/2010 11:11 pm, Jouni

>>Toivottavasti valtuustossa on joitakin, joilla ryhmäkuri ei ole uskonnon asemassa.

Turha toivo, on niin mukavaa olla yhdessä oikeassa kaikkien muiden ollessa väärässä......

Mika Sevón

10/02/2010 8:12 am, Mika Sevón

Asia on sen laatuinen että olisi saatava enemmän faktaa. Vai käykö niin kuin lentokenttäasiassa että hallitus tekee posket hehkuen päätöksen ja sitten peruu. Yksi asia on jäänyt mieleen eli se että Roskn Roll ei pysty toimimaan täysin kun on hajautettu järjestelmä. Se että nostaako se kuluja vai laskee onkin toinen asia. Kaatopaikkamaksut ovat ainakin Roskn Rollilla huomattavasti kalliimmat kun YTV:n alueella. Jossain on nyt jotain mätää mutta en tiedä missä kun mitään lukuja ei saamistään selville.

10/02/2010 9:02 am, Mietin

Ensin täyskymppi Harpalan Eskolle - ainakin meidän kadun roskat ovat kulkeneet ajallaan toistakymmentä vuotta - Kiitos!

Kaikki me tiedämme tämän poliittisen pelin - eli kun kaupunki on osakkaana Rosk`n Rollissa hallitusta myöten, niin halutaanhan sitä, että ainakin Peltomaan autot jylläävät ja rahastavat kaikki taloudet yhteen pussiin ja jätteen hinta pomssahtaa taivaisiin.Tämä on sitä todellista demokratiaa!!!!
Nyt jää nähtäväksi - ken uskaltaa äänestään vastaan.

Kaikki tänään joukolla Monkolan valtuustosaliin ja räikät mukaan!

10/02/2010 11:18 am, Imatran Inkeri se toinen

Jätteidemme kuljetus on vuosikausia hoitunut luotettavasti. Olemme erittäin tyytyväisiä Esko Harpalan yrityksen toimintaan,kuljettajat ovat reippaita ja ystävällisiä. Laskutusta hoitaa ystävällinen rouva joka selvittää asiat silloinkin kun laskua maksaessa on unohtunut syöttää viitenumero. Ei ole mitään syytä vaihtaa saamaamme yksilöllistä palvelua muuhun. Haluamme ehdottomasti jatkaa Esko Harpalan asiakkaina ja pitää kiinni oikeudestamme valita kenelle palvelusta maksamme.

10/02/2010 1:49 pm, Irma Hujanen

http://www.kauppalehti.fi/5/i/tal...tusivu/uutinen.jsp?oid=2010/03/31947

Kuinka tuo artikkeli kuullostaa niin tutulta..... ??

Voisiko vaikka Luoma kommentoida ??

Oli melko suoraselkäistä puoluekaverin sättiä Lohjan kokoomuslaisia äänestyskäyttäytymisestä, kun kunnallisen puolesta liputtivat, ja kehoitti jopa vaihtamaan puoluetta.....

Niin minäkin kehoittaisin.

Mika Sevón

26/03/2010 10:17 am, Mika Sevón

Vieläkö roskat jaksaa puhuttaa? Hohhoijaa, jos ei muuta ole.

26/03/2010 11:35 am, roskat rolliin

Kaikki uutiset

Uimahalli oli esimakua Lohjien yhdistymisestä

40 vuotta täyttävä Lohjan uimahalli on ollut alusta asti osakeyhtiö, mikä on Lohjan liikuntakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Vienosen mukaan melko harvinaista. Entinen toimitusjohtaja Jorma Aaltonen sanoo, että muita vaihtoeht... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Ruotsalaislääkärit tuovat helpotusta Raaseporin lääkäripulaan

Ruotsista tulevat lääkärit ovat jo aiemmilta vuosilta tuttu näky Raaseporin terveysasemilla. Tänäkin kesänä ruotsalaislääkäreitä työskentelee niin Tammisaaressa kuin Karjaallakin.Myös Pohjan päivystyksen hoitava Tammisaaren te... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Avoimet ateljeet -tapahtuma avaa Studio Ishavetin ovet Virkkalassa

Virkkalan Kalkkipetterissä sijaitseva Studio Ishavet osallistuu jälleen ainoana lohjalaisena ateljeena valtakunnalliseen Konstrundan-tapahtumaan tulevana viikonloppuna.Konstrundan esittelee taiteilijoiden, käsityöläisten ja mu... Lue lisää »

Päivän Puheenaihe

Ympäristöyhdistys jatkaa taistelua Laurinkadun talojen puolesta

Lohjan seudun ympäristöyhdistys jatkaa sinnikkäästi taistelua Laurinkadun ja Laiturikadun kulmassa olevien talovanhusten puolesta.Yhdistys on valittanut valtuuston hyväksymästä asemakaavan muutoksesta nyt korkeimpaan hallinto-... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Lainalampaat hoitavat vanhaa ketoa Inkoossa

Ihmisjoukon säikäyttämä lammaskatras on kadonnut puiden taakse notkelmaan, mutta pian pässi ja kuusi naarasta tulevat juoksujalkaa esiin. Enää kamerat eivät pelota: lampaat käyvät haistelemassa aidan sisäpuolelle tulleita kuva... Lue lisää »


Kuuma peruna

Saitko helteistä tarpeeksi?




Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Ympäristöyhdistys jatkaa taistelua Laurinkadun talojen puolesta

Lohjan seudun ympäristöyhdistys jatkaa sinnikkäästi taistelua Laurinkadun ja Laiturikadun kulmassa olevien talovanhusten puolesta.Yhdistys on valittanut valtuuston hyväksymästä asemakaavan muutoksesta nyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhdistyksen ... Lue lisää »


Kolumnit

Mies ja aate

Elias Lönnrot ja Kalevala sekä Kanteletar yhdistetään aina toisiinsa. Niin myös Sammatti ja Lönnrot.Vähemmälle huomiolle historiankirjoituksessa tai suomalaisen kulttuurin arvioinneissa ovat jääneet Lönnrotin kirjallisen ja yh... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish