Roution uusista liiketonteista hierotaan jo sopimuksia

10.03.2010 8:05

Jaakko Wallenius

Uusia tiloja. Karstuntien varten Routiolle Tuulimyllynkujan molemmin puolin sijoittuvien liiketonttien kaavoituksen odotetaan valmistuvan vielä tämän vuoden aikana. (Kuvaaja: Jaakko Wallenius)
Uusia tiloja. Karstuntien varten Routiolle Tuulimyllynkujan molemmin puolin sijoittuvien liiketonttien kaavoituksen odotetaan valmistuvan vielä tämän vuoden aikana. (Kuvaaja: Jaakko Wallenius)

Karstuntien varteen aivan Hiidensalmen sillan kupeelle kaavailtujen kahden uuden liiketontin kaavoitus odottaa enää alueen yksityisten maanomistajien kanssa käytävien neuvottelujen tuloksia.

Lohjan kaupungin kaavoitusjohtaja Heikki Rouvisen mukaan tonttien kaavoitusluonnoksen valmistuminen on muutoin edennyt jo pitkälle.

Nyt on myös tiedossa, että ainakin Kesko olisi kiinnostunut tuomaan Tuulimyllynkujan molemmin puolin Karstuntien varteen sijoittuville tonteille uuden nykyistä Roution K-Extraa mittavamman päivittäistavaraliikkeen.

Alueelle on suunniteltu kaavoitettavaksi kaksi 3000 neliön kokoluokan liiketonttia, joille molempiin voisi sijoittaa myös polttoaineen jakeluaseman.

Uusilla polttoaineen jakeluasemilla korvattaisiin Lohjan harjualueelta ympäristösyistä lähivuosina poistuvia jakeluasemia. Toiselle rantaan asti ulottuvalle tonttialueelle on kaavailtu sijoittuvan myös polttoaineen myynti veneilijöille.

PAIKALLISET 4

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Routiolaiset toivottavat K-ryhmän tervetulleeksi alueelle. S-ryhmän kaupat ovat jo piirittäneet melkein muun Lohjan alueet. Ei ole terve merkki kilpailun kannalta. Mielenkiinnolla odotetaan, että pystyykö Kesko pitämään puolensa tonttikaupoissa.

10/03/2010 12:00 pm, K-market

Ostan päivittäistavaroista n.90% Roution K-Extrasta.
Mikäli se häipyy niin samalla jää aamuinen kävely kauppaan tekemättä. Menen keskustaan tarjousten perään riippumatta kaupparyhmittymistä.

11/03/2010 11:50 am, Eki Routiolta

Kaikki uutiset

Uimahalli oli esimakua Lohjien yhdistymisestä

40 vuotta täyttävä Lohjan uimahalli on ollut alusta asti osakeyhtiö, mikä on Lohjan liikuntakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Vienosen mukaan melko harvinaista. Entinen toimitusjohtaja Jorma Aaltonen sanoo, että muita vaihtoeht... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Ruotsalaislääkärit tuovat helpotusta Raaseporin lääkäripulaan

Ruotsista tulevat lääkärit ovat jo aiemmilta vuosilta tuttu näky Raaseporin terveysasemilla. Tänäkin kesänä ruotsalaislääkäreitä työskentelee niin Tammisaaressa kuin Karjaallakin.Myös Pohjan päivystyksen hoitava Tammisaaren te... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Avoimet ateljeet -tapahtuma avaa Studio Ishavetin ovet Virkkalassa

Virkkalan Kalkkipetterissä sijaitseva Studio Ishavet osallistuu jälleen ainoana lohjalaisena ateljeena valtakunnalliseen Konstrundan-tapahtumaan tulevana viikonloppuna.Konstrundan esittelee taiteilijoiden, käsityöläisten ja mu... Lue lisää »

Päivän Puheenaihe

Ympäristöyhdistys jatkaa taistelua Laurinkadun talojen puolesta

Lohjan seudun ympäristöyhdistys jatkaa sinnikkäästi taistelua Laurinkadun ja Laiturikadun kulmassa olevien talovanhusten puolesta.Yhdistys on valittanut valtuuston hyväksymästä asemakaavan muutoksesta nyt korkeimpaan hallinto-... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Lainalampaat hoitavat vanhaa ketoa Inkoossa

Ihmisjoukon säikäyttämä lammaskatras on kadonnut puiden taakse notkelmaan, mutta pian pässi ja kuusi naarasta tulevat juoksujalkaa esiin. Enää kamerat eivät pelota: lampaat käyvät haistelemassa aidan sisäpuolelle tulleita kuva... Lue lisää »


Kuuma peruna

Saitko helteistä tarpeeksi?




Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Ympäristöyhdistys jatkaa taistelua Laurinkadun talojen puolesta

Lohjan seudun ympäristöyhdistys jatkaa sinnikkäästi taistelua Laurinkadun ja Laiturikadun kulmassa olevien talovanhusten puolesta.Yhdistys on valittanut valtuuston hyväksymästä asemakaavan muutoksesta nyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhdistyksen ... Lue lisää »


Kolumnit

Mies ja aate

Elias Lönnrot ja Kalevala sekä Kanteletar yhdistetään aina toisiinsa. Niin myös Sammatti ja Lönnrot.Vähemmälle huomiolle historiankirjoituksessa tai suomalaisen kulttuurin arvioinneissa ovat jääneet Lönnrotin kirjallisen ja yh... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish