Upea sää houkutteli satoja Harjun hiihtotapahtumaan
08.03.2010 8:05
Helena Soinio
Harjun ja Gunnarlan hiihtomaastoissa järjestetystä ulkoilutapahtumasta tuli sunnuntaina varsinainen menestys.
Järjestäjien arvion mukaan ladulla ja makkaranpaistopaikalla kävi viisituntisen tapahtuman aikana kaikkiaan jopa 700 ulkoilijaa.
Eniten laduilla suihki suksia ennen puoltapäivää, jolloin Harjun kentän luona järjestettiin myös mahdollisuus suksien voiteluapuun. Hiihtäjiä riitti ja makkaroita kärisi ahkerasti nuotiolla kuitenkin aina kolmeen saakka iltapäivällä.
Täkynä tapahtumaan oli ilmaisen mehun ja makkaran lisäksi suksitarra, jonka jokainen sai hiihtoretken suoritettuaan.
– Ei olisi voinut sattua parempaa säätä tällaiselle tapahtumalle. Tulimme tänne innostamaan lapsia hiihtoharrastukseen, kertoi Teemu Saarni, joka perheineen lämmitteli nuotion luona ja paisteli makkaraa hiihtolenkin jälkeen.
Hiihtämässä olivat myös Maria Saarni sekä perheen lapset Petrus, Rasmus, Tuomas ja Riia. 2-vuotias Riia osallistui hiihtoon isän rinkassa istuen.
PAIKALLISET 4




