Vuoden unihoitajan palkinto on potilaan levollinen uni
12.03.2010 8:05
Pirjo Pistooli
Vuoden unihoitajaksi 2010 valittu sairaanhoitaja Tuula Saarinen tuntee univaikeudet, mutta onneksi vain työnsä kautta.
–Olen tehnyt vuorotöitä 15 vuotta. Minulle ne sopivat–nukun tosi hyvin, hän sanoo.
Lohjan sairaalassa kolme vuotta työskennellyt sairaanhoitaja on erikoistunut uniapnean hoitoon. Uniapneassa nukkujan hengitys katkeilee unen aikana erimittaisiksi jaksoiksi, mikä rikkoo unta ja heikentää unen laatua. Oireita ovat mm. väsymys, keskittymisvaikeudet ja päänsärky.
Tuula Saarinen on erityisen kiinnostunut uniapneapotilaiden ohjauksesta. Siinä hengityskatkoksista kärsiviä neuvotaan elämäntapavalinnoissa ja unenhuollossa.
–Parasta olisi, jos voisi ehkäistä unihäiriöitä ennalta. Tärkeää siinä on ylipainon ja tupakoinnin välttäminen ja säännölliset elämäntavat.
Työssään Lohjan sairaalan keuhkosairauksien poliklinikalla Tuula Saarinen auttaa uniapneapotilaita ohjaamalla ja kontrolloimalla CPAP-ylipainehoitoa. Tässä hoidossa potilas käyttää nenä- tai sierainmaskia, ja kevyesti paineistettu ilma pitää ylemmät hengitystiet avoimina.
–Potilas voi saada tällä hoitomuodolla jo viikossa huomattavaa apua.
Tuula Saarisella on skooraamisen erikoitumiskoulutus eli hän on perehtynyt yönaikaisen aivosähkökäyrän, lihasliikkeiden ja hengityksen analysoimiseen.
–Eniten nautin uniapneapotilaan hoitotyöstä. Palkitsevinta on kuulla potilaan sanovan, että hän on ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen nukkunut hyvin ja levollisesti.
Vuoden unihoitajan valinnassa painoi Tuula Saarisen aktiivisuus uniasioiden edistämisessä niin työssä kuin vapaa-ajalla. Hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus univaikeuksista kärsivien potilaiden auttamisessa. Hän on ollut mukana kehittämässä potilasohjausta ja luennoimassa siitä.
Ennen Lohjan sairaalaa Tuula Saarinen työskenteli yksitoista vuotta Meilahden sairaalan unilaboratoriossa.
–Aloitin siellä perushoitajana heti, kun unilaboratorio perustettiin 1996. Pääsyvaatimuksena oli, ettei saa pelätä tietokoneita eikä ilta- ja yötöitä. Minulle ehdot sopivat hyvin.
Sairaanhoitajaksi Tuula Saarinen valmistui 2007. Lohjan sairaala tuli tutuksi opintoihin liittyvässä työharjoittelussa, ja sairaalasta löytyi vakituinen työpaikka sen jälkeen, kun hän oli perheineen muuttanut Lohjalle.
Vuoden unihoitajan valinta julkistettiin Sairaanhoitajapäivillä Helsingin Messukeskuksessa torstaina. Valinnan tekivät viidettä kertaa Suomen Unihoitajaseura ry ja Tempur Suomi Oy. Unihoitajalle myönnettiin 1500 euron Tempur-stipendi.




