Hiiri, mehiläinen, supikoira, pöllö...
18.11.2009 8:05
MAIKKI HARJANNE
Ostin hiirelle modernin, muovisen loukun. Edellinen ei välittänyt loukuista, leikki koiramme tennispallolla keittiön lattialla. Hiiri tökki palloa, katseli ja kipitti pallon perään.Ihailimme hiiren taitoja. Koira vain nukkui ja hiiri pelasi tennistä. Ja sitten hän hävisi.
Palasi puolen tunnin kuluttua, emme olleet uskaltaneet koskea palloonsa, eikä koiraakaan, jonka pallo se sentään oli. Hiiri, metsähiireksi tunnistin, jatkoi pelaamista ja me istuimme jähmettyneinä sohvassamme, ihaillen hiiren tennistaitoja.
Peli loppui, hiiri katosi. Olimme hiljaa, hetken. Lähdin etsimään hiirtä. Se makasi kuolleena apukeittiömme matolla. Se, hän oli tanssinut meille viimeisen valssinsa. Akrobaattina.Kauniina.
Hautasin hiiren, en laulanut, ääneni olisi herättänyt hänet henkiin. Solmin ristin, taitoin kukkaset, olin hiljaa tämän kauniin eläimen leposijalla, suuren männyn juurella.
HIIRI
Taloomme matkailee syksyisin runsaasti hiiriä ja minulle on kertynyt 30 vuoden kokemus hiirenpyydyksistä. Erityisen hieno on eläviä hiiriä pyydystävä loukku, se oli talossamme edellisen asukkaan jäämistönä. Viritimme tämän nerokkaan vempaimen ja aamulla pienet nappisilmät tuijottivat minua. Kannoimme hiiren peltitötsässään joen toiselle puolelle, päästimme sen vapauteen. Se palasi välittömästi turvaan peltipurnukkaan.
Ei minulla sinänsä ole mitään hiiriä vastaan, mutta vien jo toista jääkaappia kierrätykseen, hiirien jyrsittyä niiden johdot. Astianpesukonekin meni näille söpöläisille, johtoja rakastaville. Jauhopussit, riisipussit, hernepussit on pitänyt vaihtaa peltipurkkeihin, kun näiden söpöläisten jälkeen löytyi aina tyhjää.
VILLIMEHILÄISET
Parvekkeemme välikattoon on pesiytynyt villimehiläisiä. Mehiläiset ovat ärhäköitä, mutta eniten harmittaa taivaallinen hunajan tuoksu, kuistilla saunan jälkeen kun emme pääse käsiksi hunajaan.
NAAKAT, RAVUT...
yrittävät valloittaa savupiippumme ja yhdessä ovat onnistuneetkin ja vieneet telkältä mäntykolon.Toisaalta naakat ovat hauskoja heppuja, uteliaita, pelottomia muurahaisten syöjiä. Ja koiramme leikkikavereita.Rannalle, kesäkeittiöömme on pesiytynyt supikoira, laiturimme alle pöllö, veden alla luulin elävän vain kaloja. Väärin, järvemme on täynnä rapuja. Eikö se riitä että pyydystän sieniä, pitääkö minun vielä ruveta rapujen herraksi. Onneksi naapuri on niin kiltti, tuo meille ravut ja kalat.
SITTEN TULIVAT ETANAT.
Ensin loruttelin niille: ”Etana, etana, näytä sarves...”. Kerättyäni tuhat etanaa salaateistani, kesäkurpitsoistani, rukolastani, piparjuurestani, jopa artisokan puolitoistametrisestä varresta, loruilut loppui. Joutuivat roviolle, nilviäiset. En laittanut etanoita vehnäjauhoon ja syönyt ranskanherkkuja, niin ällötti. Odotan kammolla ensi kesää. Pitäisikö kulottaa koko kasvimaa? Silloin menisivät parsat, yrtit...
BANAANIKÄRPÄSET
Sienestäjät kammoavat hirvikärpäsiä. Ne ovat ällöjä, mutta miljoonat banaanikärpäset ikkunoiden välissä,YÄK! Mistä ne sikiävät? Imuriini ne päätyvät.
Uskotko että olen eläinrakas?
