Jazzia, elokuvia, kulttuuria ja Pöystejä
12.01.2010 21:25
Elina Laiho
Tilaa kulttuurille. Erik Hagman ja Erik Pöysti ovat olleet mukana luomassa Tammisaaren elokuvajuhlia. Erik Pöysti on kulttuurin monitoimitaloksi muuttuvan Karelian toiminnanjohtaja. (Kuvaaja: Elina Laiho)
Entinen elokuvateatteri Bio Karelia Tammisaaressa oli toissa syksynä uhkaavasti jäämässä tyhjilleen, mutta joukko tammisaarelaisia kulttuurinystäviä päätti ryhtyä pelastusoperaatioon.
Karelian tueksi perustettiin oma yhdistys, joka päätti tehdä elokuvateatterista kulttuuritalon.
Parhaillaan menossa on suuritöinen salin peruskorjaus ja näyttämön rakentaminen.
Puuhamiehenä on kunnostautunut Karelian toiminnanjohtaja Erik Pöysti.
–Sattuneesta syystä minulla itselläni on teatteri lähellä sydäntä, sanoo ohjaajana toiminut Erik Pöysti, jonka isä Lasse Pöysti on jo ehtinyt kahteen kertaan vetää salin täyteen yleisöä.
Jatkossa Kareliassa nähdään teatterin lisäksi tanssia, kuullaan konsertteja sekä järjestetään konferensseja ja koulutustilaisuuksia.
–Vielä viimeksi ennen lavan remonttia meillä oli tanssiopisto Hurja Piruetin näytös, mikä oli kyllä hurjaa menoa. Täällä oli sata lasta lavalla ja 200 katsojaa salissa.
Kansallisromanttisesti sointuvan nimensä Karelia on saanut elokuvateatterin alkuperäisiltä perustajilta. Käkisalmesta talvisodan aikana evakkoon joutunut Stolzen perhe muutti Tammisaareen ja perusti Karelian vuonna 1939.
Talo sijaitsee kävelykadun päädyn poikkikadulla, Erottajankadulla.
Karelia on yhä Stolzen jälkeläisten omistuksessa ja siirtynyt hiljattain uudelle omistajasukupolvelle. Yhdistys on vuokrannut tilat ja tekee remonttitöitä yhteistyössä omistajien kanssa.
Käyttötarkoituksen muuttuminen on tuonut mukanaan uusia tarpeita.
–Elokuvien näyttäminen toimii täysin eri logiikalla kuin teatterin. Elokuvissa voidaan istua takit sylissä, mutta teatterissa ulkovaatteet jätetään narikkaan. Teatterissa tulee väliaika, jolloin juodaan kahvia ja käydään vessassa, kuvailee Pöysti.
Aulan uusimisen lisäksi suuri haaste on toimivan teatterilavan rakentaminen.
Tulevaisuuden haaveissa siintää vielä pihalle sijoitettava lisäaula.
Rahoitusta on tullut säätiöiltä, EU:lta, lipputuloista ja sponsoreilta. Työllistämiskeinojakin on voitu käyttää hyväksi.
Itse toiminnanjohtaja on sitoutunut hankkeeseen kolmeksi vuodeksi.
Karelian ovat löytäneet sekä suomen- että ruotsinkielinen yleisö. Pöysti kertoo, että sopivaa ohjelmatarjontaa pyritään järjestämään molemmille kieliryhmille.
–Meillä on aika paljon musiikinkielistä ohjelmaa, kuvailee toiminnanjohtaja.
Vanhan talon perusteellinen kunnostaminen ei ole sujunut ilman yllätyksiä. Vastaan on tullut kaikenlaista, mitä rakennuspiirustuksista ei ole näkynyt.
Tänä vuonna Karelian oli tarkoitus olla käytössä Tammisaaren elokuvajuhlien aikaan, mutta remontin aikataulu pääsi yllätysten myötä pettämään.
–Elokuvajuhlat ovat olleet kätilönä Karelialle. Ikävä kyllä sali ei ole nyt käytössä elokuvajuhlilla.
Festivaalin järjestäjät joutuivat viime tingassa etsimään uudet tilat osalle elokuvista. Tämän vuoden elokuvajuhlien teema, elämänmyönteisyyttä viestivä ”Leva livet”, voisi kuvata koko Karelian kunnostushanketta.
–Mitenhän sen kääntäisi? Kuten Juice sanoi, ei elämästä selviä hengissä, naurahtaa Pöysti.
Muiden tammikuulle suunniteltujen tapahtumien toteutuminen on vielä epävarmaa. Se on kuitenkin tiedossa, että Karelian lippuluukulla avataan 18.1. Lippupisteen palvelu.
–Sitten seuraa vaihe kaksi. Tarvitsemme vielä irtaimiston. Meillä ei ole vielä valonheittimiä, valopöytää eikä mikrofoneja. Piano on myös perustärkeä, sanoo Pöysti.
Keskustelua aiheesta
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.



