Päivän puheenaihe

Ympäristöyhdistys jatkaa taistelua Laurinkadun talojen puolesta

Lohjan seudun ympäristöyhdistys jatkaa sinnikkäästi taistelua Laurinkadun ja Laiturikadun kulmassa olevien talovanhusten puolesta.Yhdistys on valittanut valtuuston hyväksymästä asemakaavan muutoksesta nyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhdistyksen ... Lue lisää »


 
Aiheittain » Aihe vapaa » Onko kunnollisia ehdokkaita?

Onko kunnollisia ehdokkaita?

Yleensä muita haukkuvat eivät itse saa mitään aikaiseksi, paitsi paljon meteliä tyhjästä. Metelöinnin syynä on ahneus, riitaisuus demokratiaa kohtaan ja haluttomuus sietää eri mieltä olevia.

Monissa kirjoituksissa sanotaan, että mölyäminen on hämäystä oman tekemättömyyden suojaksi ja se tehdään siksi että kuntalaiset luulisivat asioihin otettavan kantaa. Monen netissä kirjoittavan metelöijän juttuja ei näe kunnon sanomalehdissä, joka kertoo siitä ettei niillä sitten oikeaa asiaa olekaan, vain meteliä tietämättömyyden hämäykseksi.

Olen käynyt monen kunnan valtuustosalissa ja eipä ole ollut häävejä näiden öykkärimöykkäreiden metelöintiyritykset mukamas asianhoitoina.

25/02/2010 11:01 am, Eka Vee | Ilmoita asiaton viesti

Toimittaja Parviainen on kansansuokki ja ketstävä valinta.

26/02/2010 11:46 am, Sakari Sikari | Ilmoita asiaton viesti

Terve Kaimani!
Toinen nimeni on muuten Sakari, mutta sikareita ei ole varaa poltella. Jos olisi, niin jättäisin sikarilaatikon ostamisen väliin ja antaisin rahat vaikka hyvään tarkoitukseen.
Meikäläiselle kun riittää perhe, koti, tavallinen toimeentulo ja kulkupeli. En kurkoittle rahan perässä, kun olen nähnyt livenä sen tuomat harmit moneenkin perheeseen. Vaikka heillä on ollut rahaa mällätä, niin elämä on rikki ja samoin perhe. Sitä ei edes raha korvaa.

Heikki Parviainen
toimit.
Nu-Pu

26/02/2010 1:45 pm, Heikki | Ilmoita asiaton viesti

Poliittinen pelle hermanni kehuu vaihteeksi itseään. Vaihtelu virkistää herjausten lomassa?

26/02/2010 2:27 pm, Pekka | Ilmoita asiaton viesti

Parviainen on tosiaan kestävä valinta.
Sanoo asiat suoraan kiertelemättä. Ei ala nuolemaan ketään, eikä alistu toisten ohjattavaksi.!

01/03/2010 6:40 pm, Jaana | Ilmoita asiaton viesti

Matti Saarisella on näyttöjä toiminnastaan... muun muassa eduskunnan urheilukerhon johtamisesta ja eduskunnan tilintarkastajien jäsenenä.

03/03/2010 8:06 am, Näyttöä on | Ilmoita asiaton viesti

H P hyvää kastikkeena vaan miten lienee jos ehdokkaana?
Ainakin väheksyvä asenne (vamma) vähemmän koulutettuja
kohtaan? Sekä toimittajan 1 sääntö ; älä KOSKAAN aliarvioi
lukijoita! Tulee tasanvarmasti takaisin alta aikayksikön. Näin
valitettavasti H P;n osalta lienee? Tuomareita maistereita
tohtoreita lienee tullut joka tuutista. Vaan millä punnitaan se
elämänkokemus joka vie valtiomiestasolle asti?

03/03/2010 11:03 am, A A | Ilmoita asiaton viesti

On opiskellut pys, eiku syko, eiku PSYKOLIGIAAKIN!

03/03/2010 11:24 am, kuntalainen | Ilmoita asiaton viesti

En väheksy lukijoita, jotka kirjoittavat omalla nimellään rehellisesti ajatuksiaan.
Sitä väheksyn että ei uskalleta tuoda omaa pärstää esiin, silloin kun kirjoitetaan vakavista ongelmista.
Minulle nämä nimettömät heittelijät ovat omiin kääriliinoihinsa käpertyneitä osanottajia, jotka voivat provosoida ketä tahtoo ja miten tahtoo. Mukana voi olla vaikka kiva naapurisi heittelemässä kiviä näillä sivuilla sinua vastaan. Sitä kun ei nimimerkeistä tiedä.
Jos kirjoitetaan lukijalle, niin vastataan lukijalle omalla nimellä. Rehellisesti ja reilusti!
Sananvapaus on sitä, että kirjoitetaan ja uskalletaan olla jotain mieltä asiasta kuin asiasta reilusti.

Monet lukijat ovat varmasti kanssani samaa mieltä, että nimimerkillä heittely on kuin ilmaa, jossa ei ole happea mukana ollenkaan!

Eli te A A ja kuntalainen laittakaa nimenne kirjoituksiin, niin teidät otetaan tosissaan, muuten ei.
Tämä ei ole asennevamma kysymys, vaan totuuden ja reiluuden kysymys.
Vastaan jokaiselle nimellä kirjoittaneelle asiallisesti ja otan heidä asiansa tosissaan, olkoon se työtön, sairas, duunari, pappi, johtaja,virkamies tai kansanedustaja!
Eli se siitä asennevammastanne!

HEIKKI PARVIAINEN
TOIMIT.
ITSENÄISYYSPUOLUE NUMMIPUSULA

04/03/2010 5:58 pm, Heikki | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish