Aiheittain » Ajankohtaista » Artikkeli: Nummi-Pusula haluaa kuntaliitoksen esiselvitystä Lohjan kanssa
Artikkeli: Nummi-Pusula haluaa kuntaliitoksen esiselvitystä Lohjan kanssa
Nummi-Pusulan kunnanhallitus haluaa tehdä Lohjan kaupungin kanssa kuntaliitoksen esiselvityksen. Kunnanhallituksen päätös oli yksimielinen, mutta viime kädessä asiasta päättää valtuusto. Valtuusto kokoontuu maaliskuun 8. päivänä eli ensi maanantaina...
Alkuperäinen artikkeli
ed. viestinkin perusteella NuPula kyllä hoitaa ihan itse sen mustamaalaamisen.
Heikki Parviainen ja muut Nummi-Pusulassa, pysykää lujana.
Ei kuntaliitokselle Lohjan kanssa
Parviainen haluaa Lohjalle!
Parviainen noudattaa kuntalaisten kevään vuoden 2008 kuntalaiskyselyä aiheesta ja sillä selvä.
Siis en kenekään muun kun kuntalaisten enemmistön, ja sitä mitä perusteita asiasta he kyselyyn laittoivat.
Kansainvälinen toimittaja Parviainen FI 110031
Kuntastrategian mukaan Nummi-Pusula "pyrkii" pysymään itsenäisenä, mutta radikaalejakaan kuntajakomuutoksia ei ole poissuljettu.
Käytännössä kuitenkin nykyinen kuntayhtymämalli (Karviainen) ei ole demokraattisessa suorassa valvonnassa eikä vastuussa kuntalaisille.
Nummi-Pusulan on melko turha odottaa ja "pyrkiä" pysymään itsenäisenä ainakaan liian kauan - silloin käsky tulee jo valtiolta.
Toimittaja E. Hinkkanen uutisoi sen minkä Nummi-Pusula antaa aihetta uutisoida. Länsi-Uusimaa on paikallislehdistä ainoa, joka ei ole N-P:n ilmoituslehti, eikä täten ole sidonnaisuuksia jotka vaikuttaisivat juttujen objektiivisuuteen.
Loistavaa ja kuntalaisia palvelevaa journalismia, ehdottomasti!
Senkun liitytte Saloon, kyllä sinne mahtuu. Lohjalla on jo täyttä, kiitos. Turhaa haaskausta koko esiselvitys.
Terve jälleen kaikille!
Täällä taas netissä lankaillaan...ja illalla valtuustoon päättämään esiselvityksestä.
Olen siinä suhteessa samaa mieltä tuon nimimerkki aavx,n kanssa siitä että Hinkkanen on varmasti ulkopuolinen koko Nummi-Pusulan kunnan politiikan näkökulmaa seuraamaan. Ei hänellä ole mitään sidoksia tai yhteyttä kuntaan, vaan hän tekee kirjoituksensa täysin ulkopuolisen silmin.
Samaa mieltä olen tuosta saman kirjoittajan Karviais-suhteesta. Se "pulju" ei ole enää Nummi-Pusulan demokraattisessa valvonnassa, vaikka maksamme sinne valtavia summia. Kolmasosan koko kunnan budjetista ja kohta enemmän.
Siitä huolimatta meillä ei ole päätösvaltaa vai ovatko edustajamme Suomeksi sanottuna niin nössöjä, ettei uskalla suustaan sanoa mitään silloin kun pitäisi.
Ilmeisesti tyydytään siihen mitä Karviasjohtaja reiterä latelee..
Itse olen valtuutettuna yrittää soittaa terveyskeskuspäällikkö Marika Lanteelle kymmeniä kertoja valtuutettuna ja keskuksen mukaan hän on paikalla eli meidän rahoilla töissä, muttei ole vastannut puhelimeen, vaikka hänen puhelinetu on meidän rahoilla kustannettu.
Voin sanoa että ei Nummi-Pusulan hallintosihteerikään saanut häneen yhteyttä, kun molemmat yritettiin soittaa hänelle hallintosihteerin toimistosta.
Kuvitelkaa terveyskeskuspäälliikkö ei vastaa kunnan hallintosihteerille, vaikka keskuksen mukaan oli töissä!
Miten olisi ollut, jos isompi monia Nummi-Pusulan kuntalaisia koskeva akuutti tilanne olisi tullut päälle?
Yhteyttä Karviaisen johdossa olevaan terveyskeskuspäällikköön ei kunnasta saada!
Järkyttävää!
Missä on katastrofin varautumissuunnitelmat!!!!!!
Heikki Parviainen
Kunnanvaltuutettu- Kansainvälinen toimittaja
Itsenäisyyspuolue
Nummi-Pusula
Pummi-Nusula tehköön mitä ikinä haluaa... kunhan ei tuo sekulisakkiaan tänne Lohjalle... Salossa olisi varmasti tilaa... siellä ei ole edes parkkipirkkoja
Älä suotta pelkää. Ei ne teidän valtuustoon pääse. Teot sen osoittavat
Kun vastustavat täälläkin omien kuntalaisten palveluja. Se nähtiin jälleen kerran tämän päivän kokouksessa.
Heikki Parviainen
Valtuutettu
Itsenäisyyspuolue/Uusimaa
Suomen hiljaisimmasta kunnasta!
Jos pääsi ei kestä totuutta, niin älä lue lehteä, äläkä seuraa politiikkaa ja nettikirjoittelua.
Helppo tapa päästä totuudesta irti.
Heikki Parviainen
kv. nu-pu
nu-pu pienellä,koska tämä kunta on julistettu kunnanjohtajan esityksestä ja maakuntaliitossa hiljaisuuden kunnaksi 
Älää tulko tähän kuntaa yrittämään, se ei onnistu.
Ketä toista osapuolta tarkoitat, kun muut istuu turvat kiinni valtuustossa. Mitä sanomattomuudesta kirjoitetaan. Ei mitään.
H.parviainen
n-p
nyt meni vieläkin hiljaisemmaksi...kehiittämispäällikkö täällä kyllä on ja huseeraa oman yrityksensä kanssa, en ihmettele, kun ei ole mitä kehittää
Valtuuston kokouksessanne tuli kaksi asiaa täysin selväksi. 1) Parviaisella on laajalti itsetehtyä kannatusta pulinasivustollaan, mutta valtuustotyöskentelyssä ei mitään. Kukaan ei kannattanut tehtyjä aloitteita. Ei kukaan.
2) Niin on lujasti perussuomalaiset arvot edelleen olemassa, että pitää tukeutua perussuomalaisiin kannanottoihin ja ottaa oman vakuuttavuuden tueksi perussuomalainen varavaltuutettu.
Täytyy sanoa että ihmiset jos kannattavat minua jutuillani!Niin minkäs voin muuta kuin olla tyytyväinen. Näinhän se on.
Näyttöä totuudesta!
Yhtään itsekirjoitettua nimimerkkiä tai vastaavaa en ole sinne laittanut takuuvasrmasti.
Sen saa luvallani vaikka soittamalla Uuteen Suomeen kysellä!
Kannatus vahvistuu, kun ihmiset herää todellisuuteen. Eikä mikään ihme, kun persut petti ja lähti Eu,hun lisää ihmisten pahoivointia lisääviä direktiivejä tekemään.
Nyt ollaan kukkona tunkiolla ja saarnataan, kuinka paha Eu on. No jos on, niin tehkää sille jotain, kun siellä olette, älkääkä toitottako samaa vanhaa vuosia kestävää virttä!
Sekin on yksi syy miksi hylkäsin persupettäjät.
Ei tarvi meikäläisen tukeutua tavallisten perheellisten ja köyhyydessä elävien ihmisten pettäjiin, kun pärjää itsenäisenä.
Se on kylmä totuus monelle persulle, jotka ovat tästä katkeria. Mutta se tekee joka osaa.
Ei tavalliset ihmiset tarvi niitä älyttömiä direktiivejä, kun ihmiset osaavat kotimaassa ajatella itsekin maalaisjärjellä.
Mitä tulee vviime valtuustoon, niin pekka eli tämä ankkalinnan sankari on nyt hukassa.Sinuahan ei paikalla näkynyt, niin sen vuoksi olet nyt pasti pihalla ja pysyt vastaisuudessakin, et koskaan pääse istumaan valtuutetun penkille, vaikka kuinka yrittäisit.
Katso 8.3.2010 olevaan Nummi-Pusulan valtuuston pöytäkirjaa kohtaa 15, sitten kun kunnan sivulle ilmestyy ja lue se tarkasti kuka oikeasti ajattelee tavallista ihmistä.
konkreettisesti ja kuka ei!
Ja katso vielä aloitteeni liitteenä, niin näet mistä oikeasti pitäisi säästää. Ei niin että henkilökuntaa lomautetaan, vaikka kunnanjohtajan mielestä hyvin menee.
Säästöt näistä palkattomista lomista on noin 115000€ eli kunnanjohtajan vuosipalkka sivukuluineen. Eli mieti, että työntekijöiden selkänahasta otetaan kunnanjohtajan vuoden palkka. Se vaan kun on totta!
Heikki Parviainen
kunnallispoliitikko / kv-toimittaja
Nummi-Pusula
Itsenäisyyspuolue / Uusimaa
Olen lohjalaisena vuosikaudet seurannut ja ihmetellyt Nummi-Pusulan nahistelua. Joka viikko saa Länskäristä lukea jostain tappelusta. Kunnanjohtaja joskus erotettiin, valituksia satelee hallinto-oikeuteen, yhteistä näkemystä ei tunnuta löytävän oikein mistään jne. Jotain meni silloin 20 v. sitten pahasti vikaan silloisessa kuntaliitoksessa, eikä siitä ole vieläkään toivuttu. Mutta ehkä liitos Lohjaan voi korjata tilannetta. Kun asioita ei enää päätetä niin lähellä, ei myöskään ole kiusausta sekoittaa politiikkaa ja omia etuja.
Tuohon päätökseen minäkin olen tullut, kun olen asunut tässä kunnassa vasta 13 vuotta ja ihmetellyt tätä menoa, noin niinkuin ulkopaikkakuntalaisperäisenä.
Alkujaan meni pieleen Nummen ja Pusulan liitoksessa se, että toinen osapuoli oli Pusula.Pusula on aikojen alusta tunnettu Nummen takamaina metsäläisineen.Erotetaan Nummi Pusulasta ja kumpikin tekee sitten omat päätöksensä mahdollisesta (pakollisesta) kuntaliitoksesta.Minä kyllä toivotan Nummen porukan tervetulleeksi osana Lohjaa.
On täällä Pusulassakin, joku järkevä. Se kuka siihen kuuluu voi itse jokainen päätellä.
Yleensä he ovat niitä, jotka eivät missään muodossa ole sisäpiiripolitiikan ja poliittisten virkamiesten kanssa missään tekemisissä.
Heikki Parviainen
Kuntaa en mainitse
Ei Nummea ja Pusulaa tarvitse erottaa - otetaan käyttöön ns. Sipoon malli
H P kastike kiehuu pahasti yli! Jos olisin KoneViestin toimit-
taja en pahasti sotkisi itseäni kunnallis-valtakunnan politiikkaan. Pienet ympyrät äkkiä palavat pohjaan!