Päivän puheenaihe

Raasepori vie pastillit lasten suusta

Ksylitolipastillien ja purukumin jakaminen päiväkotilapsille ruuan jälkeen päättyy Raaseporissa ainakin toistaiseksi.Muun muassa Mustiolla Askersin päiväkodissa vanhemmat ovat voineet ostaa lapsilleen mukaan hampaiden reikiintymistä ehkäiseviä ksyli... Lue lisää »


 
Aiheittain » Ajankohtaista » Toiset tuulet Lohjan Seudun Työttömät ry:ssä

Toiset tuulet Lohjan Seudun Työttömät ry:ssä

Tervehdys kaikille ja muutaman sanaa menneestä, nykyisestä ja tulevasta.

Lohjan Seudun Työttömät ry:n puheenjohtajaksi sattumalta nousin viime vuoden lokakuun alkutienoissa, ihan minulle olisi riittänyt varapuheenjohtajan pestikin. Nyt kuitenkin päätin jättää tehtävän toisille ja toisille tuulille, mutta tuuliajolle yhdistys ei kuitenkaan jää. Olen varma, että varapuheenjohtaja hoitaa tehtävää, kunnes uusi puheenjohtaja löytyy. Uskon työttömien keskuudessa olevan henkilöitä, jotka haluavat yhdistyksen toimivan ja jonkun antavan yhdistyksen toiminnalle oman panoksensa puheenjohtajana olemisen myötä, tosin myös muiden toimijoiden osallistuminen on arvokasta vapaaehtoistyötä.

Miksikö minä sitten päätin lopettaa, sitä ovat muutamat saattaneet ihmetellä. Tehtävä on mielenkiintoinen, hieman haastava ja ennenkaikkea pitää aktiivisena toimijana. Siitäkin huolimatta katsoin sen hetken tulleen, että on aika keskittyä omaan elämään hieman tehokkaammin. Työttömällä tietenkin on aikaa, niin voisi olettaa, mutta on myös huolia, joista vähäisin ei ole toimeentulo. Lokakuun tietämissä minullakin tulee 500 päivää työttömänä täyteen ja se tarkoittaa toimeentulon tiukkenemista entisestään.

Työpaikan saaminen ei ole helppoa, hakenut olen ahkerasti, mutta tuloksettomasti. Siispä täytynee hakea vaan aktiivisemmin ja kokopäivätoimisesti. Lisäksi yhdistyksen toiminnassa aktiivisesti mukana oleminen on tänäpäivänä hyvin pitkälle sitä, että pyritään työllistämään huonossa työmarkkinasemassa olevia henkilöitä ja tässä vähitellen katson jo itsekin kuuluvani samaan ryhmään, eli vaikeasti työllistettäviin. Ristiriita syntyy ainakin omassa päässä, kun pohtii osan aikaa toisten työllistämistä ja osan aikaa vuorokaudesta omaa tilannetta.

Siispä jään työttömien yhdistyksen jäseneksi muiden jäsenten lailla, ei tässä sen kummempaa. Yhdistys on kuitenkin aina sydäntäni lähellä ja toivon sen kehittyvän suuntaan, mikä auttaa mahdollisimman monia työllistymään, helpottamaan mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille vahvempana ja että sieltä tukea saisivat myös kuntouttavassa toiminnassa olevat.

Yhdistykselle on myönnetty hankerahoitusta, mikä hankkeen onnistuessa lisää merkittävästi mahdollisuuksia kehittyä nimenomaan työttömiä tukevana ja työllistävänä yhdistyksenä. Tulevaisuus on siis valoisa ja myöskin jollakin tavoin käänteen tekevä yhdistyksen toiminnassa. Lohjalla onkin oltu eri toimintojen kehittämisen osalta hieman jälkijunassa verrattuna moniin muihin työttömien yhdistyksiin. Ei sillä, että toimintaa ei olisi ollut, mutta paremmin on vastattava nykypäivän haasteisiin. Työttömiä voidaan aktivoida vain järjestämällä toimintaa, työllistämällä ja muilla keinoin. Kannattaisi katsoa mahdollisuuksia avarammin, miettiä, olisiko mahdollisuuksia järjestää toimintoja eri paikoissa. Nyt on vaan Tysen Monttu, kuten joillakin on tapana mukavasti sanoa, mutta mahdollisuus olisi miettiä, mitä muutakin voisi aikaansaada ja missä. Hanke työllistää hankevastaavan ja toiminnanohjaaja on kuvioissa, sekä myös kokki ja puuverstaan vastaava osallistuvat todennäköisesti mielellään kehittämishankkeisiin, kuten moni muukin.

Edelleen kuulun porukkaan, vaikkakin nyt rivijäsenenä, mutta sehän se on yhdistyksen tarkoituksista myöskin tärkeimpiä, että jokainen rivijäsenkin osallistuisi tavalla jos toisella toimintaan.

Tysen Montulla tavataan

Anne Lempinen

02/07/2010 12:06 am, Rekisteröitynyt käyttäjä | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish