Päivän puheenaihe

Ympäristöyhdistys jatkaa taistelua Laurinkadun talojen puolesta

Lohjan seudun ympäristöyhdistys jatkaa sinnikkäästi taistelua Laurinkadun ja Laiturikadun kulmassa olevien talovanhusten puolesta.Yhdistys on valittanut valtuuston hyväksymästä asemakaavan muutoksesta nyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhdistyksen ... Lue lisää »


 
Aiheittain » Lohja » Lohjalaisista käytöstavoista

Lohjalaisista käytöstavoista

Lohjalaismies joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset vuokra-asunnon turmelemisesta, sanomalehti Länsi-Uusimaa kertoo.

Mies virtsasi, ulosti ja oksensi Vihdissä sijaitsevan asunnon lattialle sekä jätti asuntoon mätäneviä ruuantähteitä. Virtsaa valui alakerran asuntoon saakka.

Talon rakenteet kärsivät vaurioita ja miehen huoneiston tapetit sekä lattiat jouduttiin repimään auki betoniin asti.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus langetti 59-vuotiaalle miehelle sata päiväsakkoa ja yli 10 400 euron korvaukset vahingonteosta.

Sakoista kertyy maksettavaa 1 200 euroa. Näiden päälle tuomittu joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja erilaisia korvauksia siten, että yhteensä miehelle kertyy maksettavaa yli 19 000 euroa.

Länsi-Uusimaan mukaan mies myönsi teot, mutta kiisti tahallisuuden. Hän selitti tekojaan sillä, että miehen ollessa sairaalassa asunnosta oli hänen tietämättään poistettu wc-pönttö ja lavuaarit, sekä katkaistu vesi ja sähkö.

Kaikille asukkaille oli kuitenkin ilmoitettu remontista ja vessat olivat talon alakerrassa.

02/03/2010 12:08 pm, Lusi Kuikku | Ilmoita asiaton viesti

Ilta-lehti kirjoittaa samasta lohjalaistyylistä,kyllä me taas annetaan osuvaa mainosta kaupungistamme ja sen asukeista maailmalle

02/03/2010 12:17 pm, Löysä Läjä | Ilmoita asiaton viesti

Sossu maksaa viulut

02/03/2010 2:54 pm, So What | Ilmoita asiaton viesti

Kaupungin-kunnan vuokra-asunnoissa on saantö: kun
vuokrat jäävät rästiin, niin alkaa tämä home,vesivuoto, huo-
no ilma ym. ongelmat. Välitömästi vesijohdot alkavat vuotaa
ja suihaa huonoa ilmaa siitä lähtien. Sen mukaan toimi-
kaamme! Yhteiskunta ja E U ovat säätäneet nämä säännöt:
Ilmanlaatu kun huononee niin vuokraa ei tarvitse maksaa?
Vaikka itse aiheutettua?

02/03/2010 6:50 pm, A A | Ilmoita asiaton viesti

Kyseinen tapahtui Nummelassa kaupungin/kunnan vuokra-asunnossa, joten eikö kyseessä ole silloin Vihdin asukas eikä Lohjan vai oliko edelleen Lohjalla kirjoilla?

Laki kun on sellainen, ettei pakkohoitoon voi määrätä alkoholin takia, niin tällaista tapahtuu.

Oletpa sitten juoppo, narkkari tai muuten vain yhteiskunnasta syrjäytynyt voi tehdä ihan mitä huvittaa.
Jättää kaikki maksamatta, ryötellä ihmisiä jne. etkä joudu kuin korkeintaan täysihoitolaan muutamaksi kuukaudeksi.
Tietty raja kun ylittyy ei millään ole enää mitään väliä.
Onneksi tänätalvena on sentään vankeja laitettu lumitöihinkin sen kopissa sluibaamisen sijaan.

Pitäisipä yhteiskunta yhtä hyvää huolta niistä, jotka minimipalkalla raatavat duunissa ja juuri ja juuri saavat laskunsa maksettua ja jotain sapuskaa perheelleen. Ei tipu tukia heille ei...

03/03/2010 6:57 am, Veronmaksaja | Ilmoita asiaton viesti

Mikään muu ei ole varmempaa kun että sossu maksaa kaiken

03/03/2010 2:21 pm, Sossunelätti | Ilmoita asiaton viesti

Luuletteko että hörhöily on ainoastaan lohjalaisten etuoikeus? Kannattais käydä jossain joskus.

21/04/2010 8:22 am, MakeH | Ilmoita asiaton viesti

Olen kuullut puhuttavan, että te lohjalaiset käytte ainakin Salossa

21/04/2010 1:03 pm, Salolainen | Ilmoita asiaton viesti

Kui? Eiks teil siel olekkin jääkausi? Eik vaa? Kun noi sem-
most Salkkaris näytti. Et kaupunk jää vallas.

21/04/2010 7:31 pm, A A | Ilmoita asiaton viesti

Eikä oo ku kampakeraaminen tanhuvuosikymmen on nyt menossa

21/04/2010 7:42 pm, Salolainen | Ilmoita asiaton viesti

Jos Lohjalla osataan yleistää kaikki, niin ei tartte luulla, että muualla tehdään samoin.

Se oli VAIN YKSI lohjalainen, vai vihtiläinen vai mikäsenytoli. Nou hätä, nukutaan rauhassa.

21/04/2010 9:58 pm, Santeri | Ilmoita asiaton viesti

Taisi kaveri ollut saamassa häätöä perusturvayhtymä Karviaiselta omasta kämpästään, metsän keskelle. Tiedä häntä, mutta tämän perusturvayhtymän toiminta häätää yhteiskunnan heikompia metsään, ajaa ehkäpä näitä heikompiosaisia ihmisiä järjettömiin tekoihin.
Olisi kiva tietää tämänkin tapauksen vuokran-antaja ja varsinkin se oliko tämä perusturvayhtymä Karviaisen johtoporras jälleen kerran asialla.
Tiedän että he ovat sanoneet Luoteis-Uusimaan kansalaistuen vuokra-asuntojen sopimuksen irti ja määränneet yksipuolisesti häätöjä asukkaille ja kertoneet päivämääriä milloin huonekalut haetaan pihalle, vaikka poliisin voimin.
Ei ihme jos siinä alkaa polla viheltämään.

Heikki Parviainen
toimittaja
Nu-Pu

21/04/2010 11:38 pm, Heikki | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish