Päivän puheenaihe

Pohjan kirkkoherra kannustaa mukaan manaukseen

Pohjan seurakunnan kirkkoherra Juha Molari kannustaa internetissä yleisöä osallistumaan tänään perjantaina Suomi-Kaukasia –ystävyysseuran toimittamaan julkiseen manaukseen.Yhdistys järjestää tänään perjantaina kello 13.04 Helsingin tuomiokirkon port... Lue lisää »


 
Aiheittain » Lohja » Työttömien yhdistyksen toiminta tiukoilla

Työttömien yhdistyksen toiminta tiukoilla

Viime vuoden lopussa oli Lohjalla työttömiä työnhakijoita 1 886 henkilöä, joista 216 nuoria alle 25-vuotiaita. Työttömyysprosentti 9,6, eikä vaikuta siltä, että työttömyyden kasvu tyrehtyisi. Joulukuussa työttömien määrä kasvoi 200 hengellä.

Lohjalla toimii toistaiseksi Lohjan Seudun Työttömät ry, joka työllistää 7 henkilöä. Aiempina vuosina toimintaa on tuettu, mutta nyt kun työttömien määrä on jyrkässä kasvussa, on kaupunki päättänyt jättää tukematta toimintaa. Toimitila on kaupungin omistuksessa oleva vuokratila, josta kuukaudessa maksetaan kaupungille vuokraa runsaat 700 euroa. Tämä vuosi ehkä jotenkin selvitään, mutta pidemmälle ei kannata näillä näkymin tähyillä, mikäli vuokraakaan edes ei voida pudottaa.

Suunnitelmia on tehty, miten voitaisiin toimintaa ylläpitää. On tarjottu mahdollisuutta, että kaupunki voisi sijoittaa yhdistykseen kuntouttavaan työtoimintaan osoitettavia henkilöitä, mutta siinäkään ei ole suunnittelua pitemmälle edetty. Mahdollisuudet selviytyä alkavat käydä vähiin.

Työttömien yhdistyksen toimintaperiaatteena on olla kohtauspaikkana työttömille. Mahdollisuus on kohtuuhintaiseen ruokailuun, puuverstaan käyttöön, lehtien lukemiseen ja keskustelemiseen vertaisryhmässä. Kesäleiri pidetään joka kesä, teatterissa on käyty, kursseja ja keskustelutilaisuuksia on järjestetty. Työttömiksi ei ketään kannusteta, aktiiviseen työnhakuun kylläkin.

Anne Lempinen

29/01/2010 12:04 am, Rekisteröitynyt käyttäjä | Ilmoita asiaton viesti

Mielestäni jäljet johtavat suoraa sylttytehtaalle, kyllä jokainen itsenäisesti ajatteleva ihminen osaa vetää näistä johtopäätökset...

Jos TE-keskus on tukenut Monitoimikeskuksen toimintaa isolla rahalla ja nyt kaupunki tukee Monitoimikeskuksen toimintaa myöskin huomattavilla summilla, sehän tarkoittaa että sen toiminta halutaan säilyttää ja kehittää sitä vahvasti. Ei suomalainen työtön mitään ansaitse, ei työtä ei tukea ei toimintaa.

Ja villi veikkaus näin viikonlopuksi on se, että ei mene pitkään kun saamme lukea kuinka paljon maahanmuuttajia Lohja ottaa vastaan tälle vuodelle...onhan nyt täällä hyvin toimiva päiväkerhokin...

Riikka Slunga-Poutsalo / Perussuomalainen





29/01/2010 2:40 pm, Riikka Slunga-Poutsalo | Ilmoita asiaton viesti

Työttömien yhdistyksen toimintaan on jokaisella mahdollisuus käydä tutustumassa arkisin 7.00 - 13.30, jos haluaa tarkempaa tietoa yhdistyksen toiminnasta.

Anne Lempinen

29/01/2010 3:34 pm, Rekisteröitynyt käyttäjä | Ilmoita asiaton viesti

Yhdistys yhäti köyhtyy, varas vei noin 500 euroa yöaikaan.

04/02/2010 10:43 pm, Rekisteröitynyt käyttäjä | Ilmoita asiaton viesti

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish