Asiasanasta lisää

Porlassa seikkailtiin luonnon, yhdessäolon ja elämysten puolesta ­

Porlan järviluontoseikkailu järjestettiin lauantaina 8. kertaa. Tapahtuma keräsi paikalle runsaasti lapsiperheitä isovanhempineen. - Tämän vuoden tapahtumaan on selkeästi panostettu, iloitsi Johanna Vilkko.

Annukka Vakkuri

Alex Hakola, 4, tutki miltä heinäsirkan sarvet tuntuvat. Mukana Alexilla oli mummi Vuokko Harjula. Sirkan iloisessa roolissa oli Rasmus Kärkkäinen Lohjan harrastajanäytteljöistä. – Olemme muuttaneet Lohjalle viime vuoden tammikuussa. Voi sanoa, että tulimme tänne luonnon perässä, Vaasassa aiemmin asunut Vuokko Harjula kertoi.

Annukka Vakkuri

Nummelassa asuvat Terho Moilanen ja Johanna Vilkko tutkimassa säähavaintoasemaa lastensa Joona ja Jenna Moilasen kanssa. Säähavaintoasema on Porlassa kävijöiden silmiin tuttu, tällä kertaa lisää tietoa aseman toiminnasta oli jakamassa Maria Santanen Ilmatieteen laitokselta.

Annukka Vakkuri

Daniel Isoniemi, 4, kokeilemassa mitä veden pikkueläimiä haaviin tarttuu, avustamassa Irma Rouhiainen Lohjan Ympäristöyhdistyksestä. Poika ihmetteli rohkeasti käsivarrelleen lentänyttä hyönteistä ilman aikomustakaan huitaista sitä pois. –Luonto kiinnostaa häntä kovasti, iloitsi mamma Pepina Hyppönen.

Annukka Vakkuri

Emma, 6, ja Aino Räikkönen, 3, seilaamassa lammen yli. Touhua turvaamassa Camilla Elgland ja Janika Lehtonen Virkkalan VPK:sta. – Täysi-ikäisistä harrastajista alkaa olla pula, toivottavasti moni saa kipinän palokuntaharrastukseen vaikka jo tänään, Elgland ja Lehtonen sanoivat.

Annukka Vakkuri

Kikka Alanärä ja Vilppu Söderström tikkupullan paistossa, Hannu Lahdenpää ja Sonja Lahdenpää puolestaan makkaranpaistossa. - Porla on tuttu ulkoilupaikka, olemme käyneet täällä ongella ja laiturin nokassa istuskelemassa, Kikka Alanärä jutteli.

Annukka Vakkuri

Tervetuloa lukemaan Länsi-Uusimaata!

Oletko näköislehden ja verkkopalvelun tilaaja? Jos, klikkaa TÄSTÄ.
Eikö sinulla ole vielä tilausta? Tee tilaus TÄÄLTÄ.

Written by:

Annukka Vakkuri

Ota yhteyttä

Grillaajilta perätään ekologisempia valintoja – WWF antaa avuksi liha- ja kalaoppaat

Uhanalainen meritaimen on saalis, joka harvemmin eksyy mökkikalastelijan verkkoon. Jos niin kuitenkin käy ja taimen on elossa, se olisi syytä vapauttaa kantaa kasvattamaan.

Crista Lassfolk-Feodoroff

Tervetuloa lukemaan Länsi-Uusimaata!

Oletko näköislehden ja verkkopalvelun tilaaja? Jos, klikkaa TÄSTÄ.
Eikö sinulla ole vielä tilausta? Tee tilaus TÄÄLTÄ.

Written by:

Crista Lassfolk-Feodoroff

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Näin poistat hauesta hankalat ruodot hetkessä. Katso video!

Aiheesta muualla

Milloin Aurlahteen saadaan perinteinen suihkulähde? – johtava kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen vastaa

Aurladen suihkulähde asennetaan lähipäivinä paikoilleen ilman keskisuihkua.

Heli Kurimo

Tervetuloa lukemaan Länsi-Uusimaata!

Oletko näköislehden ja verkkopalvelun tilaaja? Jos, klikkaa TÄSTÄ.
Eikö sinulla ole vielä tilausta? Tee tilaus TÄÄLTÄ.

Written by:

Jukka Nurmilaakso

Ota yhteyttä

Tiesitkö? Ihmiskuntaa uhkaavat superpöpöt voivat syntyä myös maaperässä – Tutkija: Suomi on toiminut kaukonäköisesti

Elämme keskellä kasvisruokabuumia. Lihatuotteille on tullut paljon vaihtoehtoja.

Ulla Mether

Johanna Muurinen viimeistelee väitöskirjaa, joka liittyy antibiooteille vastustuskykyisiin geeneihin maaperässä.

Ulla Mether

Lihatuotteille on jo paljon vaihtoehtoja, iloitsee tutkija Johanna Muurinen.

Ulla Mether

Johanna Muurinen on tutkinut maatalousympäristön mikrobeja, joilla on vastustuskyky antibiootteja vastaan. Jos antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit saavat ylivallan, on edessä katastrofi.

Juha Perämäki

Nyhtökaura on kotimainen innovaatio, jonka menestys yllätti kauppiaat viime vuonna.

Ulla Mether

Tervetuloa lukemaan Länsi-Uusimaata!

Oletko näköislehden ja verkkopalvelun tilaaja? Jos, klikkaa TÄSTÄ.
Eikö sinulla ole vielä tilausta? Tee tilaus TÄÄLTÄ.

Written by:

Ulla Mether

Ota yhteyttä