Tein juuri mielenkiintoisen kokeen. Lähdin vajaan parin viikon ulkomaanreissuun lentäen, vain kevyehkö reppu kantamuksena.

Lähimmäiset kyllä siunailivat, miten ihmeessä aion selviytyä niin vähällä romppeella. Olihan matka myös ammattiini liittyvä. Mutta pidin pääni, onneksi. Sillä jälkeenpäin saatoin todeta, että minulla oli mukana kaikki tarpeellinen. Sitä paitsi en edes tarvinnut koko repunsisältöä, kuten yksiä varakenkiä.

Mukaan pakattavat tavarat vaativat kyllä tarkkaa suunnittelua. Matkalaukkuun kun on helppo mättää sitä sun tätä, kaiken varalta. Mutta suunnittelu oli vaivan arvoista. Oli äärettömän vapauttavaa kulkea kepoisesti, kun ei tarvinnut raahata perässään matkalaukkua ja odotella sitä mennen tullen matkatavarahihnalta.

Näin nuukuusviikolla täytyy tunnustaa, että olisi toki ollut vieläkin ekologisempaa jättää kokonaan matkustamatta. Mutta kaipasin kovasti juuri tuon reissun eväitä, jotta jaksan nököttää taas tulevan vuoden täällä takamaiden mökissäni.

Onnen salaisuus ei ole saada enemmän, vaan haluta vähemmän.

Kuka lie nuo viisaat sanat alun perin lausunut, mutta minusta niihin kiteytyy ratkaisevan tärkeä oivallus: Onnemme jarruna ovatkin omat loputtomat halumme, eikä se, ettemme ole vielä saaneet omaksemme esimerkiksi uusinta älypuhelinmallia.

Haluaminen on loputon suo. Me uskomme, että olemme onnellisia sitten kun saamme tietyn määrän rahaa, isomman ja kauniimman asunnon, tyylikkäämmät huonekalut, komeamman taulutelevision tai muodikkaampia vaatteita. Taikka sitten kun läheisemme ja ystävämme alkavat kohdella meitä paremmin, ja niin edelleen.

Mutta kun yksi toive on täyttynyt, sen tilalle tuntuu jo kertyneen tukku uusia toiveita ja haluja. Kuinka paljon on lopultakin riittävä määrä, jotta voimme olla oikeasti onnellisia?

Ehkä seuraava esimerkki valaisee asiaa:

Kulutuksen määrä kaksinkertaistui Suomessa 1900-luvun alkupuoliskon aikana. Vuosisadan loppupuolelle tultaessa kulutus oli jo kahdeksankertaistunut. Vaan oliko koko kansa kahdeksan kertaa onnellisempi viime vuosisadan lopussa kuin sen alussa? Tuskinpa.

Onni ja hyvinvointi voivat kyllä lisääntyä siihen asti, kunnes kaikkein tärkeimmät perustarpeet on tyydytetty. Mutta eivät enää välttämättä sen jälkeen. Pikemminkin jopa päinvastoin. Sen uskoo, kun katsoo lukemattomia yltäkylläisyydessä pahoinvoivia ihmisiä.

Sisäinen rauha ei rakennu tavara-, harrastus-, ynnä muun runsauden loputtomasta haalimisesta ulkoisten mallien mukaan. Se syntyy yksinkertaisista asioista, keskittymisestä olennaiseen omassa elämässä.

Hyvä olo tulee niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin komeron siivoaminen. Karsin juuri ronskilla kädellä vaatekaappini ja laitoin kaiken käyttökelpoisen kierrätykseen. Vapautunut hyllytila sytytti samalla kutkuttavan vapaudentunteen myös omassa sisikunnassani.

Liika roina ja monimutkaisuus tuntuu sitovan hirveästi energiaa. Yksinkertaisuus puolestaan lisää selkeyttä nähdä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Ja lisäksi se vapauttaa energiaa keskittyä juuri siihen tärkeään.

Vähemmän on todellakin enemmän.

Kirjoittaja on läntisen Uudenmaan takamailla asuva kirjailija.