’Vaarantaa koko alueen kehityksen’

Paikalliset
Kommentoi

LOHJA |  Kuntaliitostilanteen vakavuus koko läntisen Uudenmaan kannalta nostettiin painokkaasti esiin eilisessä Lohjan, Nummi-Pusulan, Siuntion ja Karjalohjan yhdistymishallituksen kokouksessa.

– Kokous käytiin asiallisesti ja byrokratianpurku- ja kaksikielisyystyöryhmät valittiin, mutta lisäpykälänä käsittelyyn otettiin kuntaliitostilanne. Siitä käytiin hyvin vakavahenkinen keskustelu, yhdistymishallituksen lohjalainen puheenjohtaja Irene Äyräväinen kertoi.

– Yhdessä todettiin, että hallituksen työskentely on käynyt erittäin vaikeaksi.

Tilanteen kärjisti Siuntion maanantainen kunnanvaltuuston kokous, joka erikoisten vaiheiden jälkeen linjasi pohjaa pois Lohja-liitokselta.

– Päätimme, että yhdistymishallitus peruuttaa suunnitellun strategiaseminaarin ja hallituksen kokouksen, joiden piti olla ennen Lohjan ja Nummi-Pusulan valtuustojen kokouksia 23.5. Kokoonnumme heti niiden jälkeen, tarvittaessa ennenkin.

– Lohjalaisjäsenet edellyttivät hallituksessa, että Siuntio tekee ennen Lohjan kaupunginvaltuuston kokousta selkeän, kuntalain mukaan valmistellun päätöksen kuntaliitoksesta.

– Voi vain todeta, että tämä tilanne vaarantaa koko alueen kehittämisen.

Eilen kokoontuivat myös Lohjan kaupunginvaltuuston valtuustoryhmät infotilaisuuteen, jossa käsiteltiin kuntaliitostilannetta.

– Siellä asiasta keskusteltiin rauhallisesti, Irene Äyräväinen kertoi.

Käyttäjän Anne Uotila kuva
Anne Uotila

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.