Helene Schjerfbeck tuli jäädäkseen

Paikalliset
Kommentoi

RAASEPORI | Yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista taiteilijoista on saanut pysyvän sijan läntiseltä Uudeltamaalta. Taiteilija Helene Schjerfbeckin elämään ja taiteeseen pääsee nyt tutustumaan Tammisaaressa museokeskus Ektassa. Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon kellarikerrokseen on rakennettu kolme näyttelyhuonetta ja auditorion kattava tila.

Pysyvässä näyttelyssä on esillä vaihtuvia teoksia, tietoa taiteilijan elämästä ja työskentelystä läntisellä Uudellamaalla.

Ensimmäiset vaihdot tehdään jo kesäkuussa.

Museonjohtaja Dan Lindholm on tyytyväinen näyttelytilan toteutukseen.

– Tämä oli Raaseporin kaupungille iso projekti ja teosten hankkimisessa oli iso työ.

Taiteilijan 150-vuotisjuhlan kunniaksi Schjerfbeck on esillä useassa paikassa tänä kesänä.

Suuri kiinnostus taiteilijaa kohtaan vaikeutti töiden saamista Tammisaareen.

Esillä on töitä muun muassa yksityiskokoelmista, esimerkiksi myöhäisemmät versiot kuuluisista Toipilas- ja Tanssiaiskengät -teoksista.

Museoamanuenssi Vesa Kiljo kuvailee, kuinka esillä olevista Tammisaaren kauden öljymaalauksista kuvastuu Schjerfbeckille olennainen taiteellinen työskentely.

– Hänelle oli tärkeintä tuoda esiin ihmisen sielu ja syvin olemus.

Auditoriossa virtuaaliopastus vie kävijät rooliopas Anne Ingmanin esittämän Schjerfbeck-hahmon mukana lähialueen paikkoihin, joissa taiteilija vietti aikaansa ja työskenteli.

Samaan aikaan pysyvän Schjerfbeck-näyttelyn kanssa avautuu museon kesänäyttely, jossa on esillä Schjerfbeckin sielunsisarien töitä. Amalié Lundahl, Venny Soldan-Brofeldt, Ada Thilén, Helena Westermark ja Maria Wiik olivat saman aikakauden taiteilijoita, joita yhdistivät Pariisi ja Tammisaaren seutu. He myös maalasivat kuvia toisistaan.

– Helenestä kertoo jotain oleellista se, että hän ei koskaan asettunut kenellekään muulle malliksi.

Pysyvässä näyttelyssä on esillä Schjerfbeckin maalama öljyväriteos Nuori tyttö koivujen alla. Se on maalattu Snappertunassa 1891 ja kuvassa on sielunsisar Ada Thilén.

PAIKALLISET 4

Käyttäjän Elina Laiho kuva
Elina Laiho

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.