RAASEPORI | Karjaalla harjoitellaan parhaillaan kahta pienoisoopperaa. Toinen, modernimpi Den Starkare eli Vahvempi perustuu August Strindbergin tekstiin, toinen on ranskalaisen Claude Debussyn säveltämä tuhlaajapoikatarina.
Harjoituksissa puhutaan sekaisin suomea, ruotsia ja englantia, ja lauletaan myös ranskaa. Oopperainnostuksen käynnistäjä on Ruotsista Karjaalle muuttanut sopraano Eva Comét. Pienoisoopperat viedään toistamiseen kiertueelle Ruotsiin.
– Kieli tuo tähän oman lisänsä, Eva Comét kertoo.
– Täällä Karjaalla ruotsi on vahva mutta koko Suomessa vähemmistökieli. Kun menemme Ruotsiin, siellä yleisöstä valtaosa on ruotsiin muuttaneita suomalaisia. He ovat niin iloisia, kun suomalaiset tulevat esiintymään.
Oopperoiden kuulijat saavatkin käteensä ohjelman, josta oopperan kulkua voi seurata sekä suomeksi että ruotsiksi.
AJAN TASALLA 6