BK Siikalan maalilla voittoon GrIFK:sta

Urheilu
Kommentoi

RAASEPORI | Karjaan BK-46 löi Kauniaisten GrIFK:n 1–0 (0–0) jalkapallon miesten kakkosessa eilen Karjaan tekonurmella.

Avausjaksolla molemmilla joukkueilla oli muutamia hyviä maalintekopaikkoja, mutta maalivahdit, BK:n Jyri Nieminen ja GrIFK:n Aki Holma eivät olleet yllätettävissä. Toisella puoliajalla Holma sai kertaalleen kaivaa pallon selkänsä takaa.

– Ensimmäisellä puoliajalla Grani oli vähän niskan päällä, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sen paremmin saimme sen haltuun, sanoi BK:n valmentaja Timo Tuomi.

– Makeat pisteet.

Karjaalaisten voittomaalin iski Joonas Sikala rangaistusalueen rajalta vajaan tunnin pelin jälkeen Matias Astradan saksipotkuyrityksen jälkitilanteesta.

Jani Modig debytoi eilen BK:n paidassa. Hän pelasi koko ottelun.

– Hän on kolmekymppinen kaveri. Taitava ja hyväkäytöksinen peruspelaaja, joka sopii hyvin porukkaan.

Futsalin maajoukkuemies Modig pelaa BK:ssa.
Futsal-maajoukkueessakin pelannut Modig pelaa BK:ssa toistaiseksi.

– Ainakin Henrik Henrikssonin toipumiseen asti.

BK:ssa viime kaudella monta maalia tehnyt Niklas Roiha pelaa tällä kaudella GrIFK:ssa. Eilen GrIFK:n aloituskokoonpanossa ollut Roiha ei onnistunut maalinteossa entistä seuraansa vastaan.

BK on aloittanut kauden vahvasti. Joukkue on voittanut molemmat ottelunsa ja päästänyt vain yhden maalin, viikko sitten kotiottelussa espoolaista Pallohonkaa vastaan (4–1).

Tämän viikon sunnuntaina BK kohtaa jälleen Pallohongan, tällä kertaa vierasottelussa Tapiolan urheilupuistossa.

BK pelaa seuraavan kotiottelunsa ensi viikon lauantaina Etelä-Espoon Pallon. Tuolloin Karjaan keskusurheilukenttä on jo käytössä.

16. toukokuuta BK kohtaa kauden ensimmäisessä paikallisottelussaan EIF:n Tammisaaressa.

BK-46–GrIFK 1–0 (0–0)

1. puoliaika: maaliton.

2. puoliaika: 58 min. Joonas Siikala 1–0.

BK-46: Jyri Nieminen mv., Joonas Vikholm (70 min. Jesse Pitkänen), Christoffer Malmberg, Marko Heino (v.), Lucas Mondino, Joakim Pihlström, Jarno Kritz, Joni Alho, Joonas Siikala, Matias Astrada, Jani Modig.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.