Deltan tavoite top kolmeen

Urheilu
Kommentoi

LOHJA | Suunnistusseura Deltan miehet joutuvat lähtemään isojen suunnistusviestien kauteen varamiehisenä. Tavoitteena on kuitenkin sijoittua top kolmeen tänään illan pimeydessä käynnistyvässä kymmenosuuksisessa Tiomila-viestissä.

Jukolan jälkeen toiseksi arvostetuin viesti juostaan Kvarnissa reilun 200 kilometrin päässä Tukholmasta Itä-Götanmaalla. Mukana 335 joukkuetta.

Miesten kisaan Deltasta osallistuu kaksi joukkuetta, samoin naisten Tvåmila-viestiin.

Deltan valmennuspäällikkö Petri Forsman ei ole aivan tyytyväinen miehistönsä tilanteeseen.

Maajoukkuemies Olli-Pekka Koistinen on vamman takia poissa. Sama kohtalo on Liukkosen veljeksillä Kallella ja Oskarilla. Myös Heikki Toivio on telakalla. Nuori lupaus Otto Loukkalahti kamppailee rasitusvamman kanssa.

Joukkueessa on jo neljäs varamies.
Liukkoset saattavat toipua kesäkuun puolivälissä kisattavaan Jukolan viestiin. Loukkalahden tilanne on avoin.

– Muilla huippujoukkueilla ei ole samanlaista tilannetta. Meillä on joukkueessa nyt jo neljäs varamies, kertoo Forsman.

– Hyvältä tuntuu kaikesta huolimatta. Roolitukset tällä miehistöllä ovat kunnossa. Tavoite on olla kolmen joukossa.

Tiomilalla on mittaa 120 kilometriä, Heti ensimmäinen yöosuus on 14 kilometriä, samoin kolmas osuus. Neljännen osuuden ’pitkä yö’ ja päivällä juostava ankkuriosuus ovat 17,5 kilometriä.

Viime vuonna yöosuuksilla romahtanut Delta oli 22:s.

– Satsaamme alkupään yöosuuksiin, jotta olisimme pitkällä yöllä kärkiporukassa. Letkat voivat kasaantua. Sen jälkeen suunnistus tavallaan alkaa uudestaan.

– Deltan kisa on kosahtanut aikaisempina vuosina juuri alkuosuuksien virheisiin jo ennen kuin kisa on kunnolla edes käynnistynyt.

Pitkän yön Deltalla juoksee Leonid Novikov ja ankkuriosuuden hoitaa tuttuun tapaan Jukolan viestissäkin 2008 Deltalle voiton tuonut Valentin Novikov.

Aiemmin kisa on kosahtanut alun yöhön.
Kuudes osuus on viimeinen, jolla voi tulla isoja ajallisia ratkaisuja. Neljä viimeistä lenkkiä mennään avoimessa maastossa päivänvalossa.

– Tuomo Laineen pitäisi pystyä käyttämään letkoja hyväksi viidennellä osuudella. Harvalla joukkueella on laittaa niin kovaa yömiestä kuudennelle osuudelle kuin meillä. Sen juoksee Deltaan palannut Janne Heikka.

– Lopussa on oltava maajoukkuevauhtia ja sitä meiltäkin löytyy.

Tiomilan ylivoimainen ennakkosuosikki on viime vuonna voittanut joensuulainen Kalevan Rasti, joka on vahvistunut viime kaudesta. Joukkueessa juoksee muun muassa Deltan kasvatti ja MM-mitalisti Jarkko Huovila.

Myös Vaajakoksen Terä, jossa suunnistavat Deltan kasvatit Jani ja Jonne Lakanen, tavoittelee kolmen kärkeä.

Naisten Tvåmilassakaan Deltalla ei ole paras mahdollinen joukkue. Venäjän maajoukkuenainen Julia Novikova on saamassa perheenlisäystä ja hän palaa kisoihin vasta syksyllä.

Viime vuonna Delta oli 20:s kaikkien aikojen parhaalla sijoituksella.

– Jos naisilla ei tule epäonnistumisia, voi viime vuoden sijoitus hyvinkin parantua. Kymmenen sakkiin pääsyyn täytyy onnistua täydellisesti.

– Paljon on kiinni siitä, miten Sonja Liukkosen ensimmäinen osuus onnistuu. Ankkuriosuudella Anna Närhellä ei löydy aivan sitä vauhtia mitä kärkijoukkueiden maajoukkuenaisilta.

Deltan miehet: Perttu Sorsa, Petri Noponen, Lauri Sild, Leonid Novikov, Tuomo Laine, Janne Heikka, Matti Kivelä, Timo Sild, Olle Kärner, Valentin Novikov.

Deltan naiset: Sonja Liukkonen, Laura Leijola, Paula Porkka, Jenny Paulin, Anna Närhi.

Käyttäjän Kari Sallinen kuva
Kari Sallinen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.