Ravintola Lohi ja Rosso lopettavat Lohjalla

Paikalliset
Kommentoi 33

LOHJA | 52 vuotta sitten perustettu Ravintola Lohi on historiaa 2. kesäkuuta, samoin sen alakerrassa sijaitseva Rosso, joka sulkee ovensa viikkoa myöhemmin.

Nämä ravintolat palvelevat tulevaisuudessa asiakkaitaan yhtenä kokonaisuutena, Amarillona, joka avataan remontin jälkeen kesäkuun lopussa. Suurimman muodonmuutoksen kokee alakerta eli nykyisen Rosson tilat, jotka muutetaan villin lännen saluuna -tyylisiksi. Sekä Lohi, että Rosso ovat niin ikään suljettuina kesäkuun ajan.

Uutinen legendaarisen Lohen kuoppaamisesta saattaa sohaista paikkakuntalaisten nostalgian tuntoa. ”Lohi on ollut Lohjalla aina”.

– Tottakai tämä saattaa herättää myös luopumisen tuskaa, mutta uudistumiseen tarvitaan aina luopumista jostain. Amarillo-konseptin myötä voimme tuoda Lohjalle paljon sellaista, mitä me emme Lohen ja Rosson tiloissa ole tarjonneet, sanoo Suur-Seudun Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemuskaupan toimialajohtaja Kosti Talala.

Ravintola pysyy paikallaan, henkilökunta samana ja asiakaspaikkojen määrä ennallaan.

LUE LISÄÄ PÄIVÄN LÄNSI-UUSIMAASTA

33 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Hanna Keränen kuva
Hanna Keränen

Kommentit

5.5.2012 12:30

Voi kakka kaikki tuttu tapetaan lohjalta :(

5.5.2012 19:45

Onpa hianoo... Eikö oo Seudussa enää johtajia, jotka päättäis toisin. Remontti - Kyllä, mutta Lohi auki 2. esäkuuta!

5.5.2012 19:46

Tuo artikkelin otsikko miltei " pysähdytti", mutta onneksi kyseessä ei ole kuitenkaan se pahin mahdollinen, vaan kyseessä onkin remontti ja toiminnan uudistaminen.
Lohi on ollut vuosi kausia ihan kiva paikka tavata ystäviä ja kuunnella hyvää musiikkia ja tanssahdella.
Paikka on Lohjan PARAS tanssi- ja viihderavintola. Esiintyjien kohdalla on tarpeeksi ollut vaihtelua. Usean makuun sopivasti.
Ja että on voinut ensin tavata ystäviä ja ruokailla alakerrassa ja samassa tilassa vaan siirytä yläkertaan jakoille.
Säilyttäkää taso hyvänä, niin jatkossakin olisi kiva käydä rentoutumassa.
Kiitos ravintolan väelle vuosien mittaan tehdystä työstä ihmisten viihtymisen takaamiseksi.

6.5.2012 09:30

Mikä tarve Lohjalla on aina mennä massaan ...ei mitään omaa persoonallista...tyhmää luopua noin hienosta brändistä....Amarilloja on joka kylässä samalla konseptilla...Päätöksen tehneet on tietty muualta Lohjalle muuttaneita....jotka eivät ymmärrä " Ravintola Lohen" arvoa...

6.5.2012 10:39

olen ruotsiin muuttanut yli 40 v.sitten ja monet on tanssit ja hauskat pidetty sitä ennen lohessa ompa synti jos tämä ilo paikka nyt loppuu vai onko kyse uudistamisesta ?Paljon otatte pois jos tämä ravintola häviää sillä eiköhän Lohjalaiset edeellenki osaa tanssia ja pitää hauskaa?

6.5.2012 21:52

Miksi kaikki valittavat kun muutos on askel parempaan. Rosson lämmitetyt valmisruoka pöperöt ovat aika kuivaa syötävää, joten on hyvä että nyt tulee Lohjallekkin kunnollinen ravintola, jossa on oikeasti hyvää ruokaa. Baareja Lohjalla riittää muttei kunnollisia ruokapaikkoja.

9.5.2012 17:14

Miten niin parempaan? Amarilloilla on sama konsepti, joka paikassa ! "Ravintola Lohi" oli todella hyvän ruoan ravintola aikoinaan...elävää musiikkia..diskoa...kivoja teemoja...esim
vappuna päivätanssit j.n.e..Nimestä ei olisi tarvinnut luopua...remontti..ja uudet teemat..

7.5.2012 11:47

Voi jee! Amarillossa on ihan mieletön menu. Monet kerrat joutunut ajelemaan Espooseen, kun Lohjalla ei ole kunnon ruokapaikkaa. TODELLA HYVÄ UUDISTUS!

7.5.2012 16:22

Amarillo! Jessus miten vanha ja tylsä konsepti. Jotain muka-muka texmex ruokaa. Tylsää..

7.5.2012 17:16

Kuinka moni teistä kirjoittajista on viime vuosina käynyt lohessa?
Tiedoksenne että se on ollut useita vuosia jo teinien valtaama ja siitä vanhasta lohesta joka oli tanssiravintolana tunnettu ei ole jäljellä mitään.
Keski-ikä on hyvin lähellä kahtakymmentä ja käytös sen mukaista.

Rosson valmisateriat on jo nähty ja on aika saada jotain muuta tilalle. Toivottavasti kokit pääsee tekemään oikeita töitä eikä vain käyttämään mikroaaltouunia.

7.5.2012 21:18

Jatkan samoilla linjoilla - mielestäni Rosson muuttaminen Amarilloksi on mahtavaa! Amarillot on viihtyisiä ja ruoka hyvää, hinta-laatu suhde kohdillaan.

7.5.2012 21:41

Joo, Amarillo. Todella sopivaa tämän Lohjan Seudun Osuusliikkeen imagoon. Kuka lieneekin
tämän puljun perustanut aikoinaan, tuskin tätä tarkoittanut. Tämä Rosso jo pelkkää italialaista
pizzakulttuuria. Jo nimensä puolesta. Pöperöt samat joka paikkakunnalla. Amarillo puolestaan
minulle tuntematon elementti. Viittaa jonnekin kuuman etelän maahan. Jossa omat pöperöt taas. Vaan mikä lienee tämä ns. paikkakunnan imago, josta nämä perustajien rahat lähteneet?
Sietää miettiä näiden SSO.n uusien juuri valittujen johtokuntien, hallintojen tms. jäsenten
osalta tarkkaan. Mikä on Lohjan SSO:n linja tulevaisuudessa? Onko paikkakunnan tuottajilla
mitään osuutta esim. Amarillon ruokalistaan? Vaiko vaan brassipihviä, eu:n polskimunia ja
tuontiruokaa entiseen tapaan?

8.5.2012 07:23

kävi joskus heittämässä keikkaa dj,nä lohessa..ihan hyvä meininki oli...mut sit vaan halusivat kait jonkun nuoremman sinne...no ihan sama mulle,kun olen nykyään 10.000km päässä sieltä...aika näyttää ja asiakkaat,että oliko uudistus hyvä vaiko täys pannukakku..useimmiten suomalaisissa käsissä uudistus ei oikein onnistu..täällä missä nykyään olen,menomestat on jotain ihan erillaista ja todella on suunnittelussa nähty vaivaa..eikä vaan kiiruusti hutastu jotain kasaan niin kuin yleensä on tapana...

8.5.2012 10:23

Tietävätkö edes nuo reppuselkäiset umpikänniset puolen yön aikaan Loheen vaeltavat nuoret, että Lohi on Lohjalla ollut yli 50 vuotta? Toivottavasti Amarillosta tulee ravintola, jonne myös 50+ voisi illalla mennä syömään ja tanssimaan.

8.5.2012 10:27

BMW, syö oman maan potut ja kotipossun läskit kotonasi!

8.5.2012 10:27

BMW, syö oman maan potut ja kotipossun läskit kotonasi!

8.5.2012 10:51

Vähemmälläkin änkytyksellä uskotaan!

8.5.2012 11:27

Tuskin Vanhus saat sitä mitä haluat. Ruokailun puolelta ehkä joo, mutta jos et tykkää tanssia nykyaikaista musiikkia, niin sitten saat matkata tanhuhoviin.
Nykypäivänä kun valitettavasti on niin että teidän ikäluokkanne käy niin vähän ulkona eikä kuluta rahaa sen harvan kerran kun käy että liiketoiminta teidän ikäisillenne ei yksinkertaisesti kannata. Ja tähän on turha väittää että kävisitte jos olisi paikka. Ette kävisi. Se on nähty.
Toki myönnän että yksi painava syy tähän on nykyiset ravintoloiden aukioloajat jotka suosivat enemmän yökyöpeleitä.
Etelä-Suomessa ei oikeastaan missään ole Vanhan Tanssikellaria lukuunottamatta teidän ikäisille suunnattua paikkaa ja tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä että sitä on kokeiltu ja sen jälkeen kun on tullut tarpeeksi turpaan rahallisesti on vaihdettu konseptia.

Lohen oli korkea aika jo muuttua. Mitä Amarillo tulee tarjoamaan jää nähtäväksi.
Teineille / nuorille aikuisille se on suunnattu kuitenkin edelleen.

8.5.2012 12:11

No siellä on joku ulkomaalainen kokki jaka tarjoaa sitä samaa paskaa mitä muuallakin lohjan ruokailupaikoissa , mutta sehän on vaan mannaa näille pullamössö faneille , missään ei saa kunnon entre kotea ( antre k´) tai muuta kunnon pihviä tai lihaa :(

8.5.2012 21:21

Teinit ravintoloissa rahaa kuluttamassa? "Muutos on ok", minkä ikäinen lienetkään, tämä
lienee vaan huuli? Kyllä se on pussikalja/siideri näiden touhuja. Pitkin keskustan suojapaikkoja.
Nuoret aikuiset tietysti käyttävät joskus näitä paikkoja. Käyvät perheineen ruokailemassa. Tuo
potentiaalinen asiakasryhmä, jota yrität suositella teinit/nuoret aikuiset on vaan yksi ryhmä
tässä paletissa. Vaan kenellä on nykyisin rahaa? Vastaan sinulle: ELÄKELÄISILLÄ. Se on eri
asia, minne he ne kuluttavat. Josko minnekään tai vaikka ulkomaille. Nykyajan trendibisnes-
kunsultit vaan luulottelevat meille muuta. Itse edustan muutosvastarintaa. Tässäkin asiassa.

8.5.2012 22:48

"BMV", teinit ja nuoret aikuiset käyvät baareissa joka viikonloppu kun kunto vielä kestää. Ja tuovat tällöin ravintolalle rahaa. Eläkeläiset ja muut vanhukset, joita sinä ilmeisesti edustat käyvät korkeintaan kerran kahdessa kuukaudessa. Ja silloinkin muutaman tuopin jälkeen pummitaan vettä ja kahvia ilmaiseksi. Ja nyt puhun nimenomaan yökerhoista enkä ruokapaikoista.
Tanssipaikkoja vanhoille ihmisille ei tuppaa löytymään enää mistään. Lahdessa on Yöjalka ja stadissa Vanhan Tanssikellari.
Vaikka vanhenevat ikäluokat ovat isoja ja heillä on rahaa, eivät he silti käy tällaisissa paikoissa kuluttamassa rahojaan, siksi ravintolat suunnataan nuorille jotka niissä käyvät.

8.5.2012 23:11

Ok, jos uskot näihin konsultteihin. Mistä helvetistä tiedät, koska käyn yökerhoissa ja mitä edustan? Kahdesti kuukaudessa, mikä normi, millä lihaksilla kirjoitat? Muka joku yökerho-
asiantuntija. Show me to road off Amarillo, siinäkö se tulevaisuus? Käyvätkö nuoret oikeasti
ravintoloissa kuluttamassa rahaa?

9.5.2012 06:49

Muuttuukohan nuo rappuset jotenkin, niissä kun on jotain vikaa...aina kun alakerrasta on kävellyt ylös ja päässyt lipunmyyjän/potsarin ohi on filmi mennyt poikki.
Vai onko siellä yläkerrassa niin huono ilma että taju hämärtyy?

No mutta itselleni muutos on aivan sama, en ole vuosiin käynyt baareissa.
Muistin voi menettää kotona jos joskus sellaiselle on tarvetta.

9.5.2012 07:47

ha..ha..huvittaa tuo teidän kinastelunne nuoret vs.vanhat...katsotaan nyt ensin mitä saavat aikaan ja tehdään sitten ratkaisut...ihan vinkkinä vaan että maailmaa on muuallakin kuin lohjalla...ja jos eläkeläisillä on enemmän massia kuin nuorisolla..niin miksi pitäisi jäädä lohjalle palelemaan...air berlin tarjoaa hyvän palvelun ,halvemmat hinnat kuin finnair..jne...eli voi lähtee katsastamaan vaikka fuengirolaa, espana...siellä niitä muitakin eläkeläisiä jo on aika paljon tai sitten thaikkuihin hua hiniin..jossa on suomalaiskylä myöskin...he..he..hinnat on halvat lämpöä riittää ja jokaiselle löytyy jotain..tarjontaa siis enemmän kuin jossain lohjalla..he..he..

9.5.2012 07:48

Luen Länskärin jutut netistä. Varmaan jo viikon on ollut ykkösuutisena se, että valtakunnallinen ravintolaketju uudistaa paikkojaan ja vaihtaa nimet. Onko se uutinen, että tämä normaaliin liiketoimintaan kuuluva juttu osuu nyt Lohjalle? Vai eikö Lohjalla todellakaan tapahdu muuta?
Olkaa onnellisia, jos kaupungissa on näin hiljaista.

9.5.2012 07:49

Luen Länskärin jutut netistä. Varmaan jo viikon on ollut ykkösuutisena se, että valtakunnallinen ravintolaketju uudistaa paikkojaan ja vaihtaa nimet. Onko se uutinen, että tämä normaaliin liiketoimintaan kuuluva juttu osuu nyt Lohjalle? Vai eikö Lohjalla todellakaan tapahdu muuta?
Olkaa onnellisia, jos kaupungissa on näin hiljaista.

9.5.2012 07:49

Luen Länskärin jutut netistä. Varmaan jo viikon on ollut ykkösuutisena se, että valtakunnallinen ravintolaketju uudistaa paikkojaan ja vaihtaa nimet. Onko se uutinen, että tämä normaaliin liiketoimintaan kuuluva juttu osuu nyt Lohjalle? Vai eikö Lohjalla todellakaan tapahdu muuta?
Olkaa onnellisia, jos kaupungissa on näin hiljaista.

9.5.2012 07:50

Luen Länskärin jutut netistä. Varmaan jo viikon on ollut ykkösuutisena se, että valtakunnallinen ravintolaketju uudistaa paikkojaan ja vaihtaa nimet. Onko se uutinen, että tämä normaaliin liiketoimintaan kuuluva juttu osuu nyt Lohjalle? Vai eikö Lohjalla todellakaan tapahdu muuta?
Olkaa onnellisia, jos kaupungissa on näin hiljaista.

9.5.2012 07:58

täytyy vissiin vähän vihjata noille "vapaille miehille" ohjeistusta...lohjalla 1 miestä kohti 1 vapaa nainen...tampere: 4 vapaata naista yhtä miestä kohti...helsinki : suurinpiirtein sama kuin tampere...bangkok: 400 vapaata naista 1 miestä kohti...heh..heh..tän pitäis jo kertoa "vapaille miehille" että minne päin pitää suunnistaa saadakseen nättiä ja hauskaa seuraa....eli jos on rohkeutta,niin matkaan vaan...

9.5.2012 09:44

Niin ja ne lohjalaiset vapaat naiset. Ääh. kuka hitto niitä viitsisi katsoa, saati sitten vongata? Stadissa tarjonta huomattavasti parempaa ja kirjo laajempi. Tervetuloa!

9.5.2012 14:16

Nettilukijalle senverran, että jos et viitsisi toistaa, toistaa, toistaa... Sen sormen voi nostaa
sieltä näppäimiltä. Valtakunnallinen ketju tietysti uudistaa paikkoja, on nähty. Kansainvälisyys
puree Suomessa. Ja sitten käydään ihastelemassa Keski-Euroopan pikkukaupunkeja/kyliä. Ah
ja voi kun siellä on oman kylän tuotteita tarjolla viineissä, oluessa, juustoissa, leivässä ja lihas-
sa. Kohtuuhintaan laatua. Miksi ei Suomessa? Tai Lohjalla?

9.5.2012 15:04

Joo, ohjelma halusi tekstiarvoituksen yhä uudelleen ja uudelleen. Olisin poistanut toistot, jos olisin osannut, toivottavasti ylläpito tekee sen.

9.5.2012 15:53

Kunhan kommentoin, ei haittaa. Kone on ihmistä viisaampi.

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.