Länsi-Uudenmaan pellot odottavat jo siemeniä

Paikalliset
Kommentoi

LÄNSI-UUSIMAA |  Läntisen Uudenmaan pelloilla on kylvökausi juuri alkamassa. Parhaissa paikoissa on jo kylvetty, ja viime syksynä kynnettyjä peltoja äestetään kovaa vauhtia kylvökuntoon.

Näin on esimerkiksi Inkoon Päivölässä, missä Mangsin tilan peltoja äestettiin eilen kahden traktorin voimin.

– Kylvetty on jo 25 hehtaaria tuonne kylän toiselle puolelle, isäntä Thore Nordström kertoi.

Kylvämättä on 70 hehtaaria. Sunnuntainen sade kasteli peltoja, ja siksikin ne ovat paikoin vielä liian märkiä.

– Äestämisen jälkeen ne kuivahtavat paremmin.

Inkoon ja Siuntion pelloille päästään yleensäkin aikaisin, pohjoisempana odotellaan vielä.

– Läntisellä Uudellamaalla ollaan aivan normaalissa aikataulussa, kasvinviljelyneuvoja Vilma Kuosmanen ProAgria Uusimaasta kertoo.

– Lunta oli paljon, mutta se suli nopeasti, ja routaa ei ollut juuri ollenkaan.

Myös Siuntion maaseutusihteeri Karri Varpio arvelee, että kylvöt lähtevät käyntiin puolen viikon maissa.

– Vasta edullisimmissa paikoissa on aloitettu.

LUE LISÄÄ PÄIVÄN LÄNSI-UUSIMAASTA

Käyttäjän Anne Uotila kuva
Anne Uotila

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.