Äiti.

Tuskin mihinkään muuhun sanaan on ladattu yhtä paljon tunteita, odotuksia ja pettymyksiä. Ikään kuin olisi olemassa joku äidin yleispätevä ihannemalli, Super-äiti, jollaiseksi jokaisen äidin tulisi pyrkiä.

Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä ainoaa ja oikeaa äitiyden mallia. Äitiydellä on miljardi muotoa. Tai ainakin yhtä monta, kuin maailmassa on äitejä.

Kuinka määrätön määrä pahaa oloa lie syntynytkään siitä, että ihmisiä on yritetty tunkea valmiiseen muottiin, maailman sivu? Mutta me kukin olemme ihmisinä omanlaisiamme. Meissä jokaisessa on oma ainutlaatuinen potentiaalimme, mahdollisuutemme, kasvaa vain parhaaksi mahdolliseksi itseksemme: ihmisenä, äitinä ja mitä ikinä sitten olemmekin.

Mutta millainen on sitten paras mahdollinen itse, esimerkiksi äitinä? Voiko hyvää äitiyttä vaikkapa ostaa rahalla?

Kuulin äsken erään varakkaan, kahden lapsen kotiäidin huokailevan syyllisyyttä potien:

"Olenko minä huono äiti, kun olen palkannut kotiini yhden ihmisen keittiöhommiin ja toisen siivoamaan? En vain yksinkertaisesti tykkää niistä hommista."

Tuskin on olemassa sellaista sääntöä, että äidin on itse siivottava oma kotinsa ja itse kokattava perheensä ruoat. Onhan mainio asia, jos pystyy tarjoamaan hyvin palkatun ja mukavan työpaikan ihmisille, jotka ovat ammattilaisia juuri noissa töissä. Valitettavasti vain ani harva äiti on yhtä onnekas.

Oikeastaan kysymys kuuluukin: Mihin varakas kotiäitimme käyttää kokkaamiselta ja siivoamiselta vapautuneen ajan? Se ei minulle selvinnyt, sillä kuulin tuon keskustelunpätkän vain ulkopuolisena. Jäinkin miettimään, antaako hän enemmän aikaa lapsilleen, vai maksaako hän jollekulle myös hyvästä lastenhoidosta. Eli millä tavoin hän on se omanlaisensa paras mahdollinen äiti?

Uskon, että jokainen äiti haluaa pohjimmiltaan olla niin hyvä äiti kuin kykenee.

Päivät lapsiperheessä ovat kuitenkin käsittämättömän erilaisia. Jos joku päivä onkin auvoisan leppoisa, niin ehkä jo seuraavana päivänä kaikki tuntuu menevän pieleen heti aamuaikaisesta:

Kenties äidin unet ovat jääneet repaleisiksi, puuro palaa pohjaan, maito on loppu, kuopus saa raivarin, esikoisen hermostuu kadonneesta sukasta, kissa oksentaa olohuoneen uudelle matolle ja niin edelleen. Lopulta palaa äidinkin pinna ja hän karjuu painokelvotonta tekstiä. Sitä seuraa morkkis.

Mutta äidilläkin on oikeus olla keskeneräinen ja epätäydellinen. Riittää, kun tekee sen parhaansa, mihin juuri sillä hetkellä pystyy. Aina ei jaksa. Eikä joskus ehkä vaan pysty enempään kuin polttamaan päreensä. Onneksi senkin jälkihoitoon on keksitty yksinkertainen ja mainio sana: anteeksi.

Jos äidit oppisivat olemaan armollisempia itselleen, ja ottamaan asiat astetta rennommin, tuskin pinnakaan kiristyisi ja kärähtäisi niin helposti.

Ehkä parasta mitä äiti voi tehdä perheelleen, onkin pitää huolta omasta itsestään ja jaksamisestaan.

Entä ne kaiken jaksavat ja osaavat Super-äidit? Ei sellaisia oikeasti edes ole.

Kirjoittaja on läntisen Uudenmaan takamailla asuva kirjailija.