Siuntion terveysaseman väellä vakava huoli terveyspalveluista

Paikalliset
Kommentoi 38

SIUNTIO | Siuntion terveysaseman henkilökunta on vakavasti huolestunut terveyspalvelujen järjestämisestä kunnassa vuodenvaihteen jälkeen, kun nykyinen Lost-sopimus Lohjan kanssa päättyy.

Kunnan poliitikoille ja päättäjille lähetetyn kirjeen on allekirjoittanut seitsemän henkilöä, mm. vastaava lääkäri Mia Lindholm. Hän tai muut allekirjoittajat eivät halua kommentoida kirjeen sisältöä.

Kirjeessä toivotaan kunnan päättäjien ymmärtävän, kuinka ensiarvoisen tärkeää on heti aloittaa neuvottelut Lohjan kanssa Lost-sopimuksen jatkamisesta.

– Tämä on tässä tilanteessa ainoa tapa turvata toimiva perusterveydenhuolto sekä pysyvä ja työssään motivoitunut henkilökunta Siuntion terveysasemalla myös vuonna 2013.

Kirjoittajat pyytävät päättäjiä ottamaan huomioon jo nyt se mahdollisuus, että Siuntio jää kuntaliitoksen ulkopuolelle. Jos näin käy, Lohja ei vastaa ensi vuonna siuntiolaisten perusterveydenhuollosta, ellei uutta sopimusta ole neuvoteltu valmiiksi.

– Tällaiset neuvottelut vievät aikaa. On täysin epärealistista ajatella, että tämän vuoden aikana enää ehdittäisiin laatia sopimus uuden palvelutuottajan, esimerkiksi Kirkkonummen kanssa.

Allekirjoittajien mielestä Siuntiolla ei ole mahdollisuutta järjestää perusterveydenhuollon palveluja omana toimintana.

Kirjeessä painotetaan, että Lost-yhteistyö toimii Lohjan terveyskeskuksen kanssa erinomaisesti.

LUE LISÄÄ PÄIVÄN LÄNSI-UUSIMAASTA

38 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Pirjo Pistooli kuva
Pirjo Pistooli

Kommentit

10.5.2012 08:29

Siuntiolaiset, käykää allekirjoittamassa ja ilmaisemassa huolenne:
http://www.adressit.com/pysayttakaa_siuntion_ryhma_14_ja_nostakaa_demokratia_kunniaan

10.5.2012 10:29

Ei syytä huoleen, Marcus Nordströmillä ja kumppaneilla on jo varmaan ratkaisu mietittynä.

10.5.2012 10:29

Ei syytä huoleen, Marcus Nordströmillä ja kumppaneilla on jo varmaan ratkaisu mietittynä.

10.5.2012 12:00

Niin, kuinka tämä "ryhmä 14 " aikoo järjestää Siuntiolaisille terveydenhuoltopalvelut???
Kuinka ammattitaito riittä moiseen ????
Kirkkonummelta ei palveluja voi saada. Kirkkonummella on aivan jo siinä haasteita, että pystyy tuolle väestöpohjalle luomaan palvelut.Siinäkin on hyvin paljon haasteita olemassa.
Olisi todellakin nyt pikaisesti aika alkaa neuvotella jatkoa LOST- yhteistyölle jatkossa.
Aikaa on vähän , joten taitaa tulla kiire.

14.5.2012 19:44

"Olisi todellakin nyt pikaisesti aika alkaa neuvotella jatkoa LOST- yhteistyölle jatkossa."

Jatkoa mihin...??? ...ja neuvotella kenen kanssa...??? Sen verran voinen neuvoa, että Lohjalle on aikalailla turha soitella :-))))))))))))

10.5.2012 12:15

Vaikeahan Siuntion on neuvotella, kun Lohja/Lost on ilmoittanut, ettei neuvotteluja aloiteta, ennen kuin Siuntio tietää, mitä se monikuntaliitoksesta haluaa. Ja jos monikuntaliitos ei toteudu, Lohjahan sanelee Siuntiolle ehdot ja hinnat. Ja sitten Siuntiolla ei ole varaa kuin ottaa tai jättää. Jos jättää, Siuntio saanee Attendon palvelut. Näin on, mutta sitä ei Ryhmä 14 ymmärrä, vaan höpisee jostain, että Lohjan on säilytettävä Siunton terveyskeskuksessa työskentelevien työsuhtee. Mutta näinhän ei ole. Voi pyhä yksinkertaisuus.

10.5.2012 12:35

Jospa tämä 14 kääpiötä järjestääkin Siuntiolle "kivan" yllätyksen:
1) pappi, 2) lukkari, 3) suntio, 4) hautausurakointi, 5) 7 joen kirstut oy/ab, 6) kukitamme kumpusi ab, 7) kompostoimme edullisesti ab 8) jne..

10.5.2012 20:13

Suosittelen siuntiolaisia äänestämään jaloillaan, mikäli nykyinen RKP:n politikointi ei miellytä. Se on kaikkein helpoin ratkaisu.

14.5.2012 19:47

Ei se ole helpoin, ei se ole edes helppoa... tosiasiassa se ei ole ratkaisu. Vain harvat voivat ns. äänestää jaloillaan... on keksittävä jotain muuta - vinkkinä, että syksyllä toimitetaan kuntavaali :-)))))

14.5.2012 19:29

Tämä on taas hyvä esimerkki "suvaitsevasta" RKP:stä, joka härskisti toimii Siuntiossa puhtaasti omaa etua tavoitellen. Äänestää voidaan, kunhan lopputulos RKP:n haluama. Kuntalaiset on tyystin unohdettu, kun ajetaan politiikkaa, jonka vaikutteina vain omat edut. Tämä pelleilyn on tarkoitus rampauttaa koko terveydenhoito ja muu päätöksenteko koskien kuntaliitosta. Nyt on aika valtion puuttua peliin, kun hiekkalaatikolla ei saada enää mitään muuta kuin tuhoa aikaan. Veronmaksajana minulla on oikeus olla siitä huolissaan, mihin rahani poltetaan, kun RKP leikkii herraa.

14.5.2012 23:44

No joo, neuvoa antava kansanäänestyshän antoi käteen ettei Siuntion asukkaat halua mukaan Lohjan kuntaliitokseen.

15.5.2012 06:36

No voitko sitten ystävällisesti kertoam nitä kuntalaiset haluavat? Porkkalan kunnan jota rkp ja vihreät niin aktiivisesti ajavat? Missä siitä on äänestetty?

14.5.2012 20:32

http://www.epaper.fi/pub/kirkkonummensanomat/
Kirkkonummen Sanomissa 13.5.2012 muutakin mielenkiintoista:
Anna Paasikivi on erotettu 27.4. Siuntion Kokoomuksesta.

14.5.2012 20:40

Hyvä Irene! Oikein Anna Paasikivelle ja sama pitää tehdä Pesoskalle. Lohja tulee irtisanomaan Lost- sopimuksen, ellei Lohja -liitos onnistu. Siinähän Marcus järjestelee 6000 asukkaan sote-palvelut, jos asuu vielä kunnassa, kun pitää vastuuta ottaa. Mutta Rabbehan ne sitten hoitaa Raijan kanssa. He eivät nyt noin vain muuta muualle.

14.5.2012 21:54

Lohjan kunnanhallitus on äänestänyt kuntaliitosasiasta Maanataina 14.5.2012.
Haluavat kuntaliitoksen NummiPusulan ja Karjalohjan kanssa. EIVÄT halua SIUNTION kanssa. Tämä meni äänin 10 - 2.
Joten nyt RYHMÄ 14, alkakaahan järjestämään palveluja Siuntiolaisille vuoden 2013 alusta alkaen. Aikaa on reilu puoli vuotta. Rahoituksenhan Te hoidatte omasta "lompsasta".

Veronmaksajien rahoilla ette voi nyt rahoittaa omia syssimisiänne. VASTUU on otettava kaikkien omista virheistään.
Kannattaa tarkkaan miettiä ketä äänestää tulevissa kunnallisvaaleissa.

14.5.2012 23:09

"Lohjan kunnanhallitus on äänestänyt kuntaliitosasiasta Maanataina 14.5.2012.
Haluavat kuntaliitoksen NummiPusulan ja Karjalohjan kanssa. EIVÄT halua SIUNTION kanssa. Tämä meni äänin 10 - 2."

Homma ei suinkaan oo vielä saletissa :-))) ...valitettavasti.

14.5.2012 22:28

Ei ryhmä 14 mitään vastuuta ota, nauttivat kun saivat tahtonsa läpi. Tästä lähtien Marcus syyttää Lohjaa, kun se ei järjestä palveluita. Kaikki on valtakunnan RKP:n ja Kokoomuksen vehkeilyä: ohjeet tulevat Folktingetiltä. Kieli-ja valtapolitiikkaa!Huonontavat tästä lähtien suomenruotsalaisten asemaa, että sääliksi käy. Tästä se taistelu vasta alkaa:)

15.5.2012 07:27

Haluan nähdä, kun R-14 ottaa vastuun asioista (jos ottaa, syyttävät muita). Herran haltuun.

15.5.2012 08:55

Minä puolestani haluaisin nähdä, kuka R14:n jäsen muuttaa ensimmäisenä pois Siuntiosta.

15.5.2012 10:48

Virkkunen häärää koko ajan taustalla ja tähtää kunnallisvaaleihin. Veikkaukseni on että Siuntio tulee jatkamaan Lohjan kanssa yhteistyötä. Hinnaksi pitää sopia valtiolta rahaa ja kaksikielisyyden poistaminen Lohjalta ja liitoskunnilta.

15.5.2012 13:07

Toivoisin Lohjan valtuustolta, että ottaisi Siuntion mukaan monikuntaliitokseen ja toimiva yhteistyä jatkuisi!!! Sillä eihän yhden narsistin ja R14:n terrorisoiminen, kaaoksien, ja epävarmuuden aiheuttaminen voi kaataa kuntaliitosta Lohjan kanssa.

15.5.2012 16:46

Nordström kuulemma seurustelee jonkun entisen kokoomusvaltuutetun kassa, joka sittemmin on vaihtanut mielipidettään kuntaliitokseen liittyen.

Voidaanko näin ollen sanoa, että k.o. kuntaliitos on nussittu nurin?

15.5.2012 16:52

Näin on näreet. Lopputuloskin on jo havaittavissa hameen alla.

15.5.2012 17:06

Hei hei Marcus!

Jättäkää vanha mies rauhaan.
Luotatteko te rpk:ssä todella Martti Kankkuseen kykyyn saada jatkoa LOSTille.
Kuka Lohjalla ottaa tuon miehen vakavasti. Ei kukaan.
Martti Kankkunen rkp:n/Siuntion pesänselvittäjänä Lohjalla. Hyi hitto!

Etkö sinä Marcus kehtaa itse lähteä neuvottelemaan Lostin jatkumisesta. Ota Rabbe mukaan kaveriksi, jos vaimosi Elisa ei millään jaksa lähteä suoraan synnytyksestä (tapahtuukohan se Lostin alueella) neuvottelupöytään. No toisaalta hänellä olisi lyhyt matka tulla mukaan, jos kerran on valmiiksi Lostin huomassa.

15.5.2012 20:42

Kaikkea sitä näkee, kun perimmäisellä rivillä istuu ...

Arvatkaas kenellä on pitkät ja tuuheat hiukset, kun edestä katsoo mutta takaapäin näkyykin laajahko "helikopterikenttä" eli "sisäkumi paistaa"?

15.5.2012 23:28

Ei huolta huomisesta. Kyllä terveys kestää ja väki vähenee terkkarin jonoista, kun Siuntion kolme sisarta (Anna, Elisa ja Pesoska) hoitavat potilaita. Ei niiden pakeille kukaan uskalla mennä.

16.5.2012 00:47

Uudessa Lohjassa ainoastaan 3,5 % on ruotsinkielisiä, ja niin isolla alueella 1660/3000 jää niin paljon kaksikielisyyden rajan alle että kaksikielisyyttä ei ole järkeä jatkaa. Jos Lohja jatkaa kaksikielisyyttä, pitää Nummi-Pusulan peräkylilläkin vaihtaa tienviittoja kaksikielisiksi! Se maksoi Kokkolassa satoja tuhansia euroja.

16.5.2012 08:56

Kaksikielisyys on rikkaus.

22.5.2012 23:03

Taidetaan olla jo tosissaan huolissaan:
http://rantakarajat.yhdistysavain.fi/ajankohtaisia-kirjoituksia/

Varsinkin, jos Raasepori odottaa.

22.5.2012 23:45

Tietääkö kukaan, missä täällä Siuntiossa olisi keskeisellä paikalla vuokralla hyvää toimitilaa vuoden 2013 asti. Vuokraaja on vakavarainen suomalainen vakuutusyhtiö, joka palvelee asiakkaitaan sujuvasti ja nopeasti suomenkielellä. Yhtiössä osataan suomen lisäksi kaikkia muitakin Suomessa puhuttavia vähemmistökieliä.
Vakuutusyhtiön tavoitteena on saada myydyksi 75 prosenttiin siuntiolaisista kotitalouksista kattava sairausvakuutus. Vakuutusmarkkina avautui, kun yhtiössä havaittiin, että siuntiolaiset ovat vähintäänkin marraskuun 2012 alkupuolelle täysin pimennossa sen suhteen, missä ja kuka heidän terveydestään huolehtii vuoden 2013 avautuessa ja sen jälkeenkin.
Eivät siuntiolaiset ole hukassa, siis LOSTissa, vaan terveydenhuoltokriisissä.

23.5.2012 08:33

Ainoastaan R-14 ei ole huolissaan, eivät ainakaan myönnä. Ja kun tilinteon hetki koittaa, on niillä takuulla pupu pöksyissä ja syy muualla. Muuttavat ehkä ensimmäisinä muualle.

23.5.2012 09:03

Ei ole pupu... eikä mitään muutakaan. Syyhän ei ole ollenkaan heidän vaan kaikkien muiden.

23.5.2012 09:22

Valitettavasti eräät ovat mahdollisesti varustettuja alkeellisilla defenssimekanismeilla (esim. kieltäminen ja projektio), joka lienee osittain sisäsyntyistä ja osittain sosiaalisen perimän tuotetta.

Näin ollen Tarkkailijan kommentissa saattaa olla pointtia eräiden tulevia mahdollisia reaktioita tai niiden puutteita ennustettaessa.

23.5.2012 09:25

Kiitän saamastani etähoitopalvelusta:-)))))))))))))))))

23.5.2012 15:38

Kirkkonummen sanomat 23.5.:" Inkoo järjestää terveyspalvelut omana toimintanaan ensi vuonna."
Näinhän meillä Siuntiossakin valitettavasti tulee tapahtumaan. Missähän sitten hoidetaan päivystyspotilaat?
Toinen lainaus KS:sta: "Lisäksi Inkoon kunnanhallitus päätti pyytää Lohjan kaupungilta 11.6.2012 mennessä kalusteluettelon Inkoon sosiaali- ja terveydenhuollon toimitiloihin 1.1.2009 jälkeen tehdyistä kalustehankinnoista ja kehottaa Lohjan kaupunkia käymään YT-neuvottelut niiden henkilöiden kanssa, jotka Lohjan kaupunki on palkannut Inkoon yksiköihin 31.12.2008 jälkeen."
Ei taida parantaa henkilöstön motiivia ja mahdollisesti menetetään pätevää työvoimaa.

23.5.2012 17:57

Sellaista se on ...

RKP:n ja Folktingetin johtohahmothan ne ovat avoimesti kertoneet mitä haluavat: kielellisiä oikeuksia ennen kaikkea - kaikki muu on alisteista näille oikeuksille. Kts. mm.:
http://folktinget.fi/suomeksi/lehdistotiedotteet/article-2668-7521-kielelliset-oikeudet-muita-kuntaj...
http://lindhcl.wordpress.com/2012/05/07/bloggaren-chattar-med-calle-haglund/
http://www.vastranyland.fi/start/wallin_ta_utredningen_p%C3%A5_allvar_2494286.html

Vai olisiko niin, että RKP:n puoluepoliittinen asema on ennen kaikkea, sitten tulee kaikki muu, jos tulee ...

Ilmeisesti suomenruotsalaiset eivät näiden RKP/Folktinget puolue- ja järjestöjohtojien mielestä kaipaa lainkaan vakaita, laadukkaasti ja kohtuullisin kustannuksin tuotettuja SOTE-palveluja.

25.5.2012 08:40

Yle- uutiset, Helsinki 25.5.2012 klo 8:17 | päivitetty 25.5.2012 klo 8:18

Nokkapokka Lohjan ja Siuntion välillä jatkuu. Siuntio on halukas jatkossakin ostamaan sosiaali- ja terveyspalvelut Lohjalta, sanoo Siuntion RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Marcus Nordström. Asiaa hankaloittaa hänen mukaansa Lohjan käsittämätön vastahakoisuus.
+
http://yle.fi/uutiset/nokkapokka_lohjan_ja_siuntion_valilla_jatkuu/6134334

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.