LOHJA | Ultrajuoksijat antoivat virkkalalaiselle Seppo Leinoselle hyvät 60-vuotisyntymäpäivälahjat lauantaina Lohjan urheilukentällä. Jyrki Kukko juoksi Suomen ennätyksen miesten kuuden tunnin ratajuoksussa ja Tarja Antell naisten SE:n Leinosen synttärikisassa Ystävyysultrassa.
– Nämä olivat hyvät synttärit, kun tuli kaksi SE:täkin. Yllätin itseni ja juoksin 50 kilometriä, vaikka minun piti jalkavamman jälkeen juosta vain 50 kierrosta (24 kilometriä), sanoi numerolla 60 juossut Leinonen.
60 toistui osanottajien määrässäkin, kun viisi juoksijaa jäi pois.
Kaarinalainen Jyrki Kukko ei piitannut kylmästä, tuulisesta ja sateisesta säästä, vaan juoksi kuudessa tunnissa 81 kilometriä ja 925 metriä. Entinen SE oli 81 kilometriä 229 metriä, jonka oli juossut Tero Hyppölä.
– Etusuoran vastatuuli oli paha, mutta viileä ilma sopii minulle paremmin kuin lämmin. Sade vähän masensi, kertoi hyväkuntoisena urakkansa päättänyt Jyrki Kukko.
Leinonen oli luvannut omasta pussistaan 500 euroa, jos joku yltää 85 kilometriin.
– 85 kilometriä on minulle mahdoton matka. SE:n rikkominen oli haave ja onnistuin toteuttamaan sen. Minulla ei ollut tänään mitään vaikeuksia.
Hän on aikaisemmin ehtinyt kuudessa tunnissa 73 kilometriä.
Suomen ennätys oli haaveena.
Jyrki KukkoKukko juoksee viikossa vähän ultrajuoksijaksi.– Juoksen noin 70–80 kilometriä viikossa. Tämä voitto on paras saavutukseni. Toiseksi parhaana pidän kaksi vuotta sitten 100 kilometrillä juoksemaa aikaani 7,55, Kukko kertoi.
Toiseksi paras oli 78 kilometriä ja 925 metriä juossut Tapio Talvitie.
Synttärisankari Leinonen otti juoksun rennosti ja ehti rupatella juoksun aikana häntä onnittelemaan tulleiden kavereiden kanssa. Hän kiersi rataa milloin kenenkin kanssa ajatuksia vaihtaen.
Lohjalaiset opettajat Ville Yli-Jarkko ja Antti Kallio juoksivat rintarinnan 58 kilometriä 650 metriä.
– Juoksu sujui ilman suuria vaikeuksia. Tämä oli kiva kokemus, kertoi entinen Lohjan Pallon jalkapalloilija Ville Yli-Jarkko.
– Juoksu oli sietämätöntä tuskaa, mutta hieno kokemus, sanoi LoU Basketin koripalloilija Antti Kallio.
Yli-jarkko ja Kallio saivat sponsoreilta juoksemastaan matkasta 880 euroa. He luovuttavat rahat Lohjan Hope ry:lle, joka käyttää rahat lohjalaisten lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Sponsorit löytyvät Hopen facebooksivulta.
– Erityinen kiitos Harjun koulun henkilökunnalle, joka osallistui keräykseen runsaslukuisesti, Yli-Jarkko ja Kallio kiittivät.
Lopetin jalkapallon, kun se ei sopinut juoksun kanssa.
Noora Honkala.Naisten kisassa oli tasaista. Tarja Antell juoksi SE:ksi 68 kilometriä 787 metriä. Toiseksi tullut Teija Honkonen ehti juosta 67 kilometriä 7 metriä. Entinen SE 67,030 kilometriä oli Satu Ovaskaisen nimissä. Antell on juossut vuorokaudessa 192 kilometriä 414 metriä.Viidenneksi juoksi 19-vuotias lohjalainen Noora Honkala 65 kilometrillä 94 metrillä ensimmäisessä ultrakisassaan. Hän on juossut maratonin aikaan 3.50.
– Odotin pääseväni yli 60 kilometriä. Muuten meni hyvin, mutta viimeisellä puolella tunnilla tuli vatsakipu, kertoi vielä viime kaudella Lohjan Pallon naisissa pelannut Noora Honkala.
Honkala juoksi kauniilla askeleella loppuun asti.
– Lopetin jalkapallon, kun se ei sopinut juoksun kanssa. Minusta tuntuu, että maraton ja sitä lyhyemmät matkat sopivat minulle parhaiten.
Naiset 6 tuntia: 1. Tarja Antell 68,787 km, 2. Teija Honkonen 67,007 km, 3. Tuula Ahlholm 65,896 km, 4. Heli Lehtinen 65,613 km, 5. Noora Honkala 65,094 km, 6. Teija Junninen 64, 476 km, 7. Heleen Vennikas 63,760 km, 8. Jaana Lehtinen 61,173 km, 9. Jaana Thorström 60,899 km, 10. Hiroko Okiyama 57,502 km , 11. Maria Tähkävuori 54,985 km, 12. Pille Vennikas 48,185 km, 13. Tuulikki Ikäläinen 21,200 km.
Miehet 6 tuntia: 1. Jyrki Kukko 81,925 km, 2. Tapio Talvitie 78,326 km, 3. Juha Hietanen 77,606 km, 4. Tomi Halme 75,900 km, 5. Jari Tomppo 74,154 km, 6. Kari Salomaa 74,152 km, 7. Petri Welling 72,551 km, 8. Peeter Vennikas 71,537 km, 9. Petri Lietzen 70,37 km, 10. Antti Jylhä 69,639 km, 11. Jukka Järvelä 67,665 km, 12. Ari Lindsten 67,578 km, 13. Jarmo Väänänen 67,065 km, 14. Jan Westerberg 66,959 km, 15. Pekka Pietiläinen 64,151 km, 16. Jouko Repo 63,751 km, 17. Matti Lähepelto 63,185 km, 18. Keijo Ikäläinen 62,693 km, 19. Pekka Kytömäki 62,647 km, 20. Pasi Koskinen 62,404 km, 21. Ilpo Siljander 61,881 km, 22. Ari Mustala 61,700 KM, 23. Robert Knapp 60,670 Kn, 24. Arto Ahola 60,000 km, 25. Marios Fournaris 59,700 km, 26. Antti Kallio 58,650 km, 27. Ville Yli-Jarkko 58,650 km, 28. Tero Lindholm 58,185 km, 29. Mikko Kuikkaniemi 57,675 km, 30. Esa Nurkka 56,409 km, 31. Ari-Pekka Julkunen 55,824 km, 32. Jouni Holopainen 55,600 km, 33. Hannu Anttila 54,851 km, 34. Jorma Karppi 54,652 km, 35. ekka Yli-Nikkilä 54,091 km, 36. Antero Ignatius 52,361 km, 37. Seppo Leinonen 51,700 km, 38. Kalevi Montela 51,486 km, 39. Timo Ekegren 51,049 km, 9. Risto Latva 50,688 m, 41. Ari Päivinen 50,500 km, 42. Juha Jumisko 50,090 km, 43. Timo Hyvönen 45,202 km, 44.Olavi Montela 42,205 km, 45. Mikael Heerman 36,800 km, 46. Antti Näreaho 30,000 km, 47. Yokio Morishita 22,800 km.