Kaivanto haitannut liikennettä puoli vuotta Ojamonkadulla

Paikalliset
Kommentoi

LOHJA | Ojamonkadun ja Kalkkivuorenkadun risteyksessä oleva aidattu kaivanto on haitannut liikennettä viime syksystä lähtien. Kaivanto ulottuu osittain kevyenliikenteen väylälle, jolloin pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden käyttöön jää vain kapea kaistale jalkakäytävää.

Lohjan kaupungin tiemestari Timo Saloranta kertoo kaivannon kuuluvan sähköyhtiö Fortumin aliurakoitsijalle, ja että asiaan on nyt puututtu.

– Kuopassa menee sähköjä ja teleliikennettä, se liittyy viereisen omakotitalon rakentamiseen. Jostain syystä urakoitsija ei ole saattanut työtä loppuun, Saloranta selvittää.

Lohjan kaupungilla ei ole tarkkoja rajoja siihen, milloin keskeneräiseen urakkaan puututaan. Rakennustöitä valvotaan kuitenkin erillisillä luvilla, joiden hakemisen yhteydessä urakoitsijan tulee esittää aikataulu töiden valmistumisesta. Ojamonkadun työnkin piti alunperin olla valmis joulukuussa.

Jos aikataulu alkaa venyä, kaupunki seuraa tilannetta ja on tarvittaessa yhteydessä urakoitsijaan. Ojamonkadun kaivannon tapauksessa on toimittu juuri näin.

– Joskus venymiseen voi olla hyväkin syy, sanoo Saloranta.

Mikäli urakka ei huomautuksesta huolimatta valmistu, voi kaupunki hoitaa työt loppuun. Tällöin syntyvät kulut peritään alkuperäiseltä urakoitsijalta.

Keskeneräiset rakennustyöt herättävät ihmisissä mielenkiintoa. Saloranta kertoo saavansa tiedusteluja jonkin verran, ja osa kyselyistä ohjautuu myös muualle. Jos keskeneräinen rakennustyö mietityttää, Saloranta neuvoo ottamaan yhteyttä Lohjan kaupungin kaupunkisuunnittelukeskukseen. Yhteystiedot löytyvät Lohjan kaupungin nettisivuilta osoitteesta www.lohja.fi.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.