LOHJA | Ei väliä voitti vai hävisi. Jalkapallon lasten Länskäriliigan avauskierros sai suut messingille eilen Lohjan rantakentällä.
– Olin jo odottanut Länskäriliigan alkua, hymyili Roution Osasunan Teemu Korkiakoski, kun joukkue oli kukistanut Nummi-Pusulan Betisin 12–1 juniorisarjassa.
– Kiva, kun Länskäriliiga alkoi, sanoi Betisin Aatu Sarvi.
42. Länskäriliigan avauskierroksella pelattiin kymmenen ottelua. Nappuloissa ja junioreissa oli kummassakin viisi peliä. Seniorit joutuvat odottamaan ensi maanantaihin peliensä alkamista, koska rantakentällä oli eilen tivoli toisella hiekkakentällä.
Avauskierroksella mässäiltiin maaleilla. Kymmenessä ottelussa tehtiin peräti 97 osumaa.
En tiedä,kumpi johtaa?
Osasuna aloitti räväkästi Betistä vastaan. Joukkue meni 1-0-johtoon jo viiden sekunnin pelin jälkeen. 2–0 syntyi kaksi minuuttia myöhemmin. Heti perään Sarvi teki Betisin ainoan osuman.Osasunan lisäksi Lohjanjärveltä puhaltanut voimakas tuuli sokaisi nummipusulalaisia.
Inka Tupola kävi Betisin maalivahtina 8–1-tilanteessa.
– En tiedä, mitä peli on. En tiedä, kumpi johtaa, Inka vastasi toimittajan tiedusteluihin.
Inkan eikä muidenkaan tarvitse tietää tuloksia, sillä junioreissa ja nappuloissa ei lasketa pisteitä.
Puolen tunnin pelin päätyttyä Osasuna huusi: ylärima alas, Osasuna on paras. Betis huusi: Hei, hei, hei.
– Pelit vasta alkoivat, emmekä ole harjoitelleet loppuhuutoa, selvitti Betisin valmentaja.
– Meillä on hyvä joukkue. Vastus ei olut tänään hyvä, iloitsi kaksi maalia tehnyt, Roution koulun ensimmäistä luokkaa käyvä Teemu Korkiakoski.
Aatu Sarvi ei ollut kovin pahoillaan tappiosta.
– Vähän se harmittaa. On meilläkin hyvä joukkue.
– Käyn Pusulan koulun kentällä potkimassa iskän kanssa, Aatu kertoi.
Nappulat:
Udinese–Juventus 0–19. Maalintekijät: J Otso Alanen 3, Otto Harju, Aapo Hellgren 2, Aapo Seppälä, Fia Metsola, Valtteri Murtola 2, Ilona Blomberg 2, Ilona Mäkelä 2, Lilli Paasiaro, Veeti Welin 4.
Roma–Parma 2–4. Maalintekijät: R Joona Abrahamsson, P Santeri Veiksola 4.
Genoa–Inter 7–8. Maalintekijät: G Mikael Kollin 4, Okko Vallinheimo 3, I Miro Blom 8.
AC Milan–Palermo 3–1. Maalintekijät: A Taavi Teelahti 2, Eetu Hornborg, P Eino Sutinen.
Lazio–Napoli 1–10. Maalintekijät: L Jeremi Molander, N Sisu Javanainen, Taneli Metsäranta 2, Joni Palin, Nico Pelkonen 4, Tomas Värri 2.
Juniorit:
Barcelona–Valencia 0–4. Maalintekijät: V Joa Metsola, Jiri Pajunen 2, Eemil Raitanen.
Getafe–Malaga 2–5. Maalintekijät: G Riku Alaraatikka, Kristian Hiittola, M Robert Enroth, Jasper Hippi, Eelis Karakus 2, Onni Puhakka.
Real Madrid–Mallorca 9–0. Maalintekijät: R Vili Harmanen 4, Niklas Hietala 2, Arttu Jokinen, Taavi Takalo, Topi Tarvainen.
Levante–Sevilla 4–5. Maalintekijät: L Tatu Eilomaa, Aleksanteri Järvinen 2, Peppi Kontturi, S Mikael Izueke 2, Joona Lemberg, Joonatan Planting 2.
Betis–Osasuna 1–12. Maalintekijät: B Aatu Sarvi, O Sebastian Hyytiäinen 4, Teemu Korkiakoski 2, Ville Orava 2, Matias Siren 2, Oiva Tuomela 2.