Henkinen kantti ratkaisee voittajan

Urheilu
Kommentoi

LOHJA | Suomi johti 2003 jääkiekon MM-kisojen puolivälierässä Ruotsia vastaan toisessa erässä 5–1. ’Suomi ei enää voi hävitä’, ajattelivat kaikki. Ruotsi nousi kuitenkin 5–6-voittoon, koska suomalaiset kangistuivat valmentajaa myöten ja toimivat kuin hidastetussa filmissä.

Tapaus on helppo nostaa esiin, kun puhutaan henkisestä kantista ja jääkiekon mentaalisesta valmennuksesta.

Mitä tapahtui Helsingin MM-kisoissa viime perjantaina Kanadaa vastaan, kun Suomi jyräsi alussa ylivoimaisesti ja johti ensimmäisen erän jälkeen 2–0. Kanada meni kuitenkin lopussa menojaan ja voitti 3–5.

Seuraavassa ottelussa USA alisti 0–5-voitolla. Suomelle jäi Pekka Hämäläisen mukaan valmis pelko päälle pohjois-amerikkalaisen luovasti pelaavan ja loppuun asti taistelevan joukkueen kohtaamisesta.

– Jääkiekko on mielenkiintoinen peli. Jotain vain tapahtuu ja ratkaisevan hetken - ’momentumin’ - jälkeen joukkuetta, joka saa draivin päälle on vaikea enää pysäyttää. Näin kävi esimerkkitapauksissa Suomelle, toteaa Hämäläinen.

’Varma’ voitto menetetään korvien välissä.
Hämäläinen pohtii tuoreessa jääkiekon henkistä valmennusta käsittelevässä ’Voittoon’-kirjassa momentumin merkitystä.

– Häviötä kohti kulkeva joukkue alkaa epäonnistua kaikessa. Syy ei kuitenkaan ole fyysinen tai taktinen romahtaminen. Kun ’varma’ voitto menetetään, se tapahtuu korvien välissä. Ajatukset harhailevat, tulee epävarmuus ja pelko.

– Huono peli voi kummuta myös valmentajasta. Jos valmennus on epävarma tai jähmettyy pelkäämään, pelaajat aistivat sen ja menettävät uskonsa voittamiseen. Valmentajan esimerkki on tärkeä.

Luottamus pelaajien ja valmentajan välillä on Hämäläisen mukaan hyvän joukkuehengen ja taistelutahdon perusta. Jos se menetetään pelin aikana, pakka romahtaa.

Parhaimmillaan pelaaja on niin sanotussa flow-tilassa. Hän pystyy keskittymään jäällä ollessaan ’tässä ja nyt’ -herkkyydellä vain tekemiseen sulkemalla ajatukset ja kaiken muun ulkopuolelle ilman mitään häiriöitä, vaikka vastustaja löisi mailalla kipeästi.

MM-jäälle pääsyn pitäisi olla toiveiden täyttymys: saa nauttia ja päästä tekemään hyvällä fiiliksellä sitä, mitä osaa parhaiten.

– Siinä mitataan pelaajan suuruus. Sellaiset pelaajat nousevat otteluissa uudelle tasolle. Flow-tilaan on vaikea päästä, kun miljoonat ihmiset seuraavat eikä saisi tehdä virheitä. Jos lähtee otteluun pelon kautta, omalle tasolle pääseminen on vaikeaa.

Suuret pelaajat nousevat tärkeällä hetkellä uudelle tasolle.
– Tähän asti nähdyn perusteella tämä Suomen joukkue ei voita MM-kultaa. On liian monta kokenutta pelaajaa, jotka eivät pääse omalle tasolleen. Joukkue on ollut hengetön ja uskallusta on puuttunut.

Ottelun aikainen henki on vain jäävuoren kärki yksilöiden muodostaman joukkueen henkisessä valmistautumisessa. Se rakentuu lukemattomista pienistä palasista.

Pelaaja tekee etukäteen mielikuvaharjoittelua omasta suorituksestaan sekä erilaisista tilanteista, yhteispelistä ketjukavereiden kanssa, suhtautumisesta vastustajaan sekä olemisesta joukkueessa ja luo omalla tavallaan oikeanlaisen henkisen latauksen otteluun.

Valmentajalla on laaja tehtävänkuva. On hoidettava fyysinen valmistautuminen ja pelitaktiikka sekä tunnettava jokainen pelaaja yksilönä.

Ottelun aikana on seurattava tapahtumia ja tehtävä muutoksia nopeasti, aistittava joukkueen tunnelma ja oltava esimerkkinä, hengenluojana sekä esikuvana. Tämäkin vaatii henkistä valmistautumista ja mielikuvaharjoittelua.

Pohja suoritukseen keskittymiselle luodaan jo kotoa käsin.

– Kehityskeskusteluissa valmentajan kanssa pelaajat asettavat tavoitteet, joilla varmistetaan, että siviiliasiat ovat kunnossa tai eivät ainakaan häiritse otteluihin valmistautumista ja keskittymistä, kertoo Hämäläinen.

Käyttäjän Kari Sallinen kuva
Kari Sallinen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.