Demarien sivuun siirtyvä puoluesihteeri Mikael Jungner jaksaa yllättää vielä viime metreillä. Hän on keksinyt keinon, jolla SDP kosiskelee kesän aikana äänestäjiä syliinsä.

Taikasana on jäätelö. Jungner käynnisti kampanjan, jossa tuhatkunta demariaktiivia kulkee ihmisten parissa tikkujäätelöitä täynnä olevat kylmälaukut mukanaan. Perinteisen hernekeiton jälkiruuaksi tarjotaan jäätelöä. Minkä merkkistä, sitä ei vielä tiedetä. Nimeksi sopisi vaikka Jungner-jäätelö.

Miten tuohon demarien puoluesihteerin kampanjaideaan pitäisi oikein suhtautua? Olisiko itkettävä vai naurettava? En tiedä.

Hän tuntuu itsekin vähän epäilevän, toimiiko jäätelötarjoilu toivomallaan tavalla. Lisääkö se ihmisten kiinnostusta politiikkaa ja SDP:tä kohtaan? Jää nähtäväksi, sanoi entinen politiikan kommentaattori, kun ei muutakaan loppuun keksinyt.  

Jungner uskoo vahvasti, että SDP on kahden vuoden kuluttua maan suurin puolue. Ohittaisi nyt keulilla olevan Kokoomuksen. Onhan tämä tietysti mahdollista. Siihen eivät kylläkään sopat eivätkä jäätelöt yksin riitä.

Pitää löytyä myös poliittista ytyä. Tämä koskee kaikkia puolueita, ei yksin demareita. Imagon on oltava uskottava ja puhutteleva. Avainasemassa ovat puoluejohtajat ja heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa, vetovoimansa. He näkyvät ja kuuluvat. Ohjelmilla ja julkilausumilla ei pitkälle pötkitä.     

Jungnerin idealle - kansalle soppaa ja jäätelöä - ei pidä irvailla, vaikka se kuulostaisi huvittavalta, jopa naiivilta. Keskustelin nimittäin pari päivää sitten yhden vaalisopan jakajan kanssa. Hän oli liikkeellä Helsingin itäisissä kaupunginosissa viime vuoden eduskuntavaalin alla.

Vaalityöntekijä kertoi, että monet ihmiset tulivat paikalle nälissään. He söivät vähän häpeillen soppansa ja kuuntelivat nöyrästi ehdokkaiden vaalilupauksia paremmasta huomisesta. Kaikki eivät olleet laitapuolen kulkijoita, sopanjakaja halusi korostaa. Onpa kovaa kuultavaa: nälkä näkyy hyvinvointi-Suomessa muuallakin kuin leipäjonoissa.       

Takaisin Mikael Jungneriin. Olin töissä tv-uutisten politiikan toimituksessa silloin kun hän aloitti Ylen pääpomona. Hänestä pidettiin, vaikka totuttelu puolin ja toisin kesti aikansa.

Potkut saatuaan hän siirtyi Jutta Urpilaisen maanittelemana SDP:n puoluesihteeriksi. Demarikentässä Jungner herätti alusta lähtien voimakkaita tunteita, puolesta ja vastaan. Viime aikoina enemmän kai vastaan.

Kritiikkiä hän on saanut puolueen varttuneilta peruskannattajilta. Olisi pitänyt kiertää kenttää ahkerammin, ja jättää touhuaminen sosiaalisessa mediassa ja nettimaailmassa  vähemmälle. Myös Paavo Lipposen pahasti pieleen mennyt presidenttikampanja on sysätty Jungnerin syliin.

Sosiaalisen median kautta ei Suomessa vaaleja voiteta. Ei ainakaan vielä pitkään aikaan. Jos Jungner tai joku muu näin on kuvitellut, erehtyy pahasti.

Viime vuoden eduskuntavaalista tehty laaja ja uskottava tutkimus ”Muutosvaalit 2011” vahvistaa tämän kiistatta. Kirja on Ylen vaaliasiantuntijan, dosentti Sami Borgin toimittama. Lainaus tutkimuksesta: ”Sosiaalisen median suora vaikutus kansalaisten äänestyspäätöksiin oli lähes olematon.”

Vain muutama prosentti äänestäneistä  ilmoitti, että Facebook, Twitter sekä puolueiden ja ehdokkaiden kotisivut saattoivat vaikuttaa jollain tavalla äänestyspäätökseen. Vaalikoneistakaan ei ollut paljon apua. Televisio ja sanomalehdet vaikuttivat äänestäjiin paljon enemmän.

Mediassa on arvailtu Mikael Jungnerin seuraavaa työpaikkaa. Ehdotan hänelle jotain sopivaa pestiä jäätelöalalta!

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Ylen politiikan toimittaja, joka aloitti uransa Länsi-Uusimaassa.