Selaan puutarhamyymälän lähettämää keväistä kuvastoa. Sen värikylläiset sivut pursuavat kukkien, marjojen ja hedelmien runsautta.

”Oi, tuollaisen minäkin haluaisin”, huokailen ja innostun sivu sivulta enemmän.

Mielikuvissani käyskentelen jo ihanalla pihalla ja unelmieni kiehtovassa puutarhassa.

Vilkaisen sitten ulos ikkunasta. Oman pihani todellisuus ei muistuta vähääkään kuvastoa, jonka kuvat ovat pikemminkin kuin trooppisesta paratiisista.

Oloni on hetken ristiriitainen. Aivan kuin joku ilkkuisi sisälläni: ”Et osaa, et pysty!” Mielessäni yritän jopa puolustautua: ”Kyllähän minäkin loihtisin upean puutarhan, jos minulla vain olisi enemmän aikaa, rahaa, voimia, apua...”

Pian hoksaan menneeni halpaan kuvia katsellessa.

Eihän muissakaan suomalaisissa puutarhoissa poimita vielä tähän aikaan vuodesta omenoita tai vaikkapa komeita gladioluksia. Kuvaston kuvathan on tosiaan kuvattu myöhemmin kesällä tai jopa syksyllä. Sitä paitsi lähes kaikki kuvat ovat lähikuvia. Eikä sellaisia saisi kuvattua syksylläkään, jos seisoisi sisällä ikkunan takana, kuten minä nyt.

Niinpä tarkennan katseeni ikkunan sisäpuolelle, ihan nenäni alle.

Siinä mummon akkunalla rönsyilevät liki trooppisella runsaudella supisuomalaiset, punaiset pelakuut. Niiden vieressä pursuilevat basilikat omista ruukuistaan. Vai etten muka osaa!

Entäs puutarha. Kasvihuoneesta olen napsinut ruohosipulia salaattia ryydittämään jo muutaman viikon. Ja olenhan saanut sieltä jopa muutamia salaatinlehtiä, kun viime syksynä itsestään kylväytynyt tammenlehtisalaatti on innostunut itämään.

Avomaan puolella rehottaa lipstikka eli rohtoliperi jo melkoisena tuppaana. Se on ehtinyt antaa ytyä jo useampaankin soppaan. Ranskalainen rakuuna näkyy työntäneen ensimmäiset versonsa maan uumenista päivänvaloon. Lumivaipan suojissa uinuneet persilja ja maustekirveli ovat myös intoutuneet uuteen satokauteen kevätauringon myötä.

Luontoäidin omalta villiltä kasvimaalta olen puolestaan poiminut paitsi voikukanlehtiä, myös muutaman nokkossadon. Se on päätynyt terästämään sekä keittoa, että tuhtia, valkosipulilla energisoitua pestoa.

Olen varmasti aiemminkin hehkuttanut tällä pakinapalstallani taivaallisen hyvää nokkospestoa. Mahtavan maun ohella se on myös varsinainen terveyspommi. Tulkoon ohje siis vesi kielellä kerratuksi:

Huuhdo, kiehauta ja valuta ensin nokkoset. Silppua niitä hiven.

Laita monitoimikoneeseen tai sauvasekoittimen kippoon ensin kourallinen pinjansiemeniä. Myös mantelit, auringonkukansiemenet tai vastaavat käyvät. Jauha hienoksi.

Hujauta sitten sekaan nokkossaaliisi, reilusti basilikaa, hyppysellinen suolaa ja valkopippuria, liraus sitruunan mehua, sekä yksi tai useampi raaka valkosipulinkynsi, maun ja rohkeuden mukaan. Kourallinen parmesaaniraastetta sopii myös kyytiin, jos haluat. Anna koneen taas pöristä hetki.

Valuta lopuksi sekaan hyvää kylmäpuristettua oliivi- tai rypsiöljyä tasaisena virtana, koneen käydessä. Lopeta ennen kuin pestosta tulee liian valuvaa. Sen tulee pysyä kukkuraisena lusikassa.

Nokkospesto käy kaikkeen, mihin muutkin pestot. Itse voitelen sillä leivät, käytän salaatti- sekä pastakastikkeena ja lisäilen sitä vähän ruokaan kuin ruokaan. Olen siihen kertakaikkisen koukussa.

Parhaat aarteet löytyvätkin siis ihan omalta ihanalta pihalta ja ikkunalaudalta.

Kirjoittaja on läntisen Uudenmaan takamailla asuva kirjailija.