Työpaikka-alue pois Nummenkylästä

Paikalliset
Kommentoi 10

LOHJA | Nummenkylää on Lohjalla tähän saakka pidetty potentiaalisena työpaikkakeskittymänä, sillä se on moottoritien, valtatie 25:n, Hanko–Hyvinkää-radan ja mahdollisen uuden kaupunkiradan solmukohta.

Nyt nähtävillä olevassa maakuntakaavaehdotuksessa Nummenkylä on valkoista aluetta. Sille ei ole suunniteltu mitään erityistoimintoja.

Lohjan puolella lähellä oleva Muijalan alue on tiivistettävää taajamaa ja Mustalahden teollisuusaleen jatkeeksi, sen itäpuolelle on merkitty työpaikka-alueiden reservialue.

Samanlainen mutta huomattavasti suurempi reservialue on pitkin moottoritien pohjoispuolta Vihdin kunnan puolella.

Reservi tarkoittaa, että sitä aletaan näillä näkymin toteuttaa kaavan suunnitteluajan lopulla eli noin 20 vuoden kuluttua.

Nummenkylän otti esille Lohjan kaupungin yleiskaavoittaja Leena Iso-Markku maanantai-iltana Lohjalla järjestetyssä kaavaehdotuksen esittelytilaisuudessa.

– Nummenkylä on logistisesti erinomaista aluetta, minkä ajattelisi olevan juuri työpaikka-alueeksi sopivaa.

Myös Lohjan kaupunki on aiemmasta eli kaavaluonnoksesta antamassaan lausunnossa puuttunut Nummenkylän merkintään.

– Työpaikkasijoittelu ei ole ollut erityisen tarkastelun kohteena, kun maakuntakaavaa on laadittu, kertoi Uudenmaan liitossa aluesuunnittelusta vastaava johtaja Riitta Murto-Laitinen.

Lohjalaisille myös muistutettiin, että Vihti näkee moottoritien ja kakkostien risteysalueen kiinnostavampana kohteena.

Leena Iso-Markku arvelee, että asiaan palataan jatkossa.

– Lohjalla on paljon pohjavesialueita ja muita rajoitteita, joiden vuoksi taajamiin on vaikea sijoittaa työpaikka-alueita.

– Asiaan pitää tarttua, kun aletaan laatia seuraavaa vaihemaakuntakaavaa. Kun kuntaliitoksia tulee, myös muut moottoritien liityntäalueet voivat olla tässä mielessä kiinnostavia.

Vaihemaakuntakaavatyö alkaa heti maakuntakaavan hyväksymisen jälkeen.

LUE LISÄÄ PÄIVÄN LÄNSI-UUSIMAASTA

10 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Anne Uotila kuva
Anne Uotila

Kommentit

24.5.2012 13:45

Lohjalaisena arvostan, että alueen kehittämisessä huomioidaan uusiutumattomia luonnonrikkauksia, kuten Lohjan harjun pohjavesialuetta. Voihan Lohjan kehittäminen näkyä myös, ja nyt näkyy, tällaisena arvona. Tuntuu edelleen hyvältä olla lohjalainen.
KIITOS!

24.5.2012 21:18

Samaa harjua ja pohjavesialuetta lienee koko Lohjanharjun alue. Hangosta Hyvinkäälle.
Vaan ainoastaan Lohjalla se aiheuttaa ongelmia normaaliin toimintaan. Ei saa olla huolto-
asemia, teollisuutta, maataloutta, metsänhakkuita, liikennettä tms. tällä alueella. Vaan huolto-
asemia saa olla esim. uutena Tytyrin alueella. Jossa alapuolella Lohjanjärven ympäristön vesi-
huolto hetken päästä. Tytyrin kaivoksesta tulee pian paikkakunnan ainoa pohjaveden tuottaja.
Sen yläpuolelle on tulossa SSO;n huoltosema. Ei kuulemma pohjavesialuetta?

24.5.2012 21:37

Unohtui äskeisestä tuo maan- soranotto sekä louhinta. Vain ja ainoastaanko Lohjan alueella
nämä aiheuttavat korvaamattomia häiriöitä- vahinkoja? Ja sama Lohjanharju on toiminnan
kohteena ainakin Hyvinkäälle asti. Kaikki nämä määräykset-ohjeet ovat tulleet Helsingistä
eri ministeriöistä TMS. Kysyä sopiikin, että missä ovat Helsingin 0mat pohjavedet? Onko
suojeltu riittävästi? Jos ei, siksikö pitää tuoda oma juomavesi Keski-Suomesta Päijänteestä?
Vaan millä oikeudella Helsinki otti haltuunsa Päijänteen vedet?

25.5.2012 06:45

Hauska että suunniteltu edes työpaikka-alueeksi. Aluehan on Vihdin rajalla joka tarkoittaisi sitä että työntekijät tulisi Nummelasta ja kantaisivat verorahat Vihdin kunnalle.

25.5.2012 07:14

Taitaa nyt mennä työpaikka-aluekin Vihdin puolelle? Siellähän ei pohjavesi-alueita.
Mitä nyt vanha Helsingin Hiidenvesi-tunneli. Joka kulkee sivumennen sanoen vanhojen
käytöstä poistettujen huoltoasemien alta. Ja oli käytössä viimeksi Päijänne-tunnelin remon-
tin aikana.

25.5.2012 08:30

Mitä ihmettä "kuntalainen1"-nimierkki oikein vaahtoaa?
Miksi esim. minä lohjalaisena ottaisin kantaa mahdollisiin Vihdin kunnan aiempiin ja tuleviin päätöksiin liittyen Lohjan ja Vihdin rajaan tai yleensä? Vihti ei ole haikaillut lentokenttää, Vihdin kunnan arvoissa on mainittuna luontoarvot, Vihdin ei tarvitse olla mikään wannabe-pääkaupunkiseudun kunta, koska sillä on vetovoimaa aivan tarpeeksi muutenkin. Lohja todella mielellään haluaisi kuntayhtyä Vihdin kanssa, mutta haluaako sitä Vihti -tuskin.
Lohja ja näemmä kuntalainen1 on iänikuinen ruikuttaja ja rannallejääjä isojen poikien leikeissä.
Tiedoksi sinulle mm. ratalinjauksesta, jota Lohjalla suunnitellaan mm. harjun läpi, jossa jo moottoritie ja Lohjan alueella Hanko-Hyvinkää -rata: tämä rata Vihdissä on kauempana harjusta, ainoa vihtiläisten veden pilaaja jokin vuosi sitten oli orava. Lohjalla junat, jotka kuljettavat ties mitä lastia radalla, ovat oikeita ympäristötuhoja aikaasaavia kaatuessaan ihan missä tahansa Lohjan harjun alueella. Lohjalla harjun alueella on 7 vedenottopistettä, joten en ymmärrä tietämättämyyttäsi, kun väität Tytyrin kaivosta tulevaksi vedenottamoksi... tsiisus; kyllä voit olla vain lohjalainen. Toivottavasti et levitä "ilosanomaa" kuntarajojen ulkopuolelle, ettei maine entisestään huonone.
Vihdin tuleva työpaikka-alue on Huhmari, ja nyk. Veikkoinkorpi, joista aivan yhtä yhteydet H:kiin, Espooseen, Vantaalle, Kirkkonummelle, Karkkilaan, Nurmijärvelle, jne.jne. Ja Lohjalta?
Harjun arvon huomioonottaminen n. vuodesta 2012 alkaen on mahtava panostus tulevaisuuteen ja on tosiaan mainosarvoa Lohjalle. vai luuleeko "kuntalainen1", että ihmiset muuttaisivat tänne siksi, että esim. mihin SSO suunnittelee bensa-asemaa, onko teollisuudelle/työpaikoille kaavoitettu mihin ja minkälaisia alueita, tuleeko yläpuolelle laskeutuvia/nousevia "mukava"päästöisiä rahtikoneita, kulkeeko läpi supernopeajuna pysähtymättä Lohjalla. Esimerkiksi nuo eivät ole mainosvaltteja Lohjalle mahdollista muuttoa suunnitteleville. Se, ett ä Lohjalla on Salpauselän jatke jääkaudelta, on jo jotain muuta - mitä sinäkin voisit koettaa ymmärtää.

25.5.2012 09:47

Kukahan nyt vaahtoaa? Nimierkki Kuntalainen 1 vastaa: Hanko-Hyvinkää rata on todella
ongelmarata ympäristön kannalta. Vaan kerroppa miten paljon vettä otetaan jo nyt Ty-
tyrin kaivoksesta. Verrattuna noihin muihin 7 mainitsemaasi vedenottamoon. Koko Lohjan-
järven ympäri kulkeva vesijohto Sammattiin, Karjalohjalle, Nummi-Pusulaan ottaa vetensä
Tytyristä. Eikö SSO:n tuleva huoltamo ole uhka tälle vedenotolle? Lohjanharju/Salpausselkä
kulkee myös muiden kuin Lohjan alueen läpi. Onko uutta maantietoa Omppolalaiselle? Vaan
missään muualla se harju ei aiheuta ongelmia yrityksille, kuin Lohjalla. Huoltoasemat pois
Lohjalta, tms. Enkä ole koskaan kannattanut rahtilentokoneita Lohjalle. En myöskään su-
pernopeita junia. Puurot ja vellit sekaisin Omppolassa? Vihdistä en tiedä muuta kuin, että
sama harju pohjavesineen jatkuu myös sinne. Eikä kai aiheuta ongelmia Huhmariin /Veikkoin-
korpeen tms. Voisit ottaa myös selvää tuosta Hiidenvesitunnelista ja sen riskeistä. Jos osaat
ja viitsit vaahtoamiseltasi. Ja muista kertoa seuraavassa viestissäsi nuo kuutiot vesimääris-
tä, jotka otetaan eri vedenottamoista Lohjalla. Todistettuna.

27.5.2012 23:14

"Vaan missään muualla se harju ei aiheuta ongelmia yrityksille kuin Lohjalle". Täh?
Eiköhän harjulle ole aiheutettu ihan tarpeeksi ongelmia ihmisten toimesta. Ihan mielenkiintoinen näkemys nimimerkiltä tuossa mielipidekirjoituksessa muodostaa harjusta este yrityksille. Huhhuh.
Harjun arvo on mittaamaton, joka viimeistään nyt tulee huomioida.

25.5.2012 09:55

Luuleeko Omppolainen, että pohjavesi noudattaa kunnan-kaupungin-tai puoluerajoja?

26.5.2012 00:04

Sinulle, kuntalainen 1/BMW vastaukset:
- vaahtoaa?
- nykysuojauksilla tuskin
- ei ole, puhe oli LOHJASTA
- tai vika lukijassa.
Lopuksi, selvitähän itse kuutiosi; miten liittyy ylläolevaan mielipiteeseen.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.