Kuriiri vei paperit valtioneuvostoon

Paikalliset
Kommentoi 16

LOHJA | Lohjan ja Nummi-Pusulan kuntaliitosesitys valtioneuvostolle allekirjoitettiin eilen Monkolassa. Lohjalta sen allekirjoittivat kaupunginjohtaja Simo Juva ja kaupunginsihteeri Mikko Kuosmanen, Nummi-Pusulasta kunnanjohtaja Eero Soinio ja hallintosihteeri Merja Laaja.

Uusi esitys peruuttaa marraskuussa valtioneuvostolle tehdyn monikuntaliitoshakemuksen, jossa Siuntiokin oli mukana.

Esityksen on oltava valtioneuvostossa viimeistään tänään perjantaina.

– Se ehtii oikein hyvin, sillä Pekka Puistosalo (Lohjan kehittämispäällikkö) toimii kuriirina ja vie esityksen henkilökohtaisesti heti tilaisuuden jälkeen Helsinkiin, selvitti Soinio.

Valtioneuvosto tekee asiasta päätöksen kesäkuun loppuun mennessä. Esityksen mukaan Nummi-Pusula liitetään Karjalohjan kanssa Lohjaan samalla päivämäärällä 1.1.2013.

– Meillä on kova kiire uuden kunnan valmistelutöissä, sillä olemme pahasti aikatauluista jäljessä. Kokonaan uuden kunnan talousarvion laatiminen ja organisaation rakentaminen vaatii valtavasti työtä, Soinio kertoi.

Hän muistutti, että esimerkiksi henkilöstö odottaa kuumeisesti tietoa tulevista työtehtävistään.

– Tässähän tulee myös se, että Karviaisen kuntayhtymästä siirtyy noin sata henkeä Lohjan palvelukseen. Vastaavasti Lohjalta poistuu toista sataa henkilöä Siuntion ja Inkoon terveyshuoltoon ja sosiaalitoimeen, Soinio jatkoi.

Uusi, keskiviikkona valittu kuntaliitosta valmisteleva yhdistymishallitus kokoontuu ensimmäisen kerran ensi torstaina.

Lohjan kaupunginvaltuuston paikkalukuun kuntaliitoksella ei ole vaikutusta.

– Toivottavasti poliittiset järjestöt saavat listoilleen ehdokkaita kaikista kolmesta kunnasta. Edellisissä vaaleissahan sammattilaiset pärjäsivät loistavasti taitavan keskittämisen ansiosta, Juva sanoi.

Lokakuussa valittavan uuden valtuuston tehtäväksi jää päättää, hakeeko se Lohjalle vapaaehtoista kaksikielisyyttä seuraavaksi kymmenvuotiskaudeksi. Kuntaliitossopimuksen mukaan uusi kunta on lähtökohtaisesti suomenkielinen, yksikielinen kunta.

Nyt voimassaoleva vapaaehtoinen kaksikielisyys on katkolla vuodenvaihteessa.

Kaupunginjohtaja Juva laski, että uudesta Lohjasta tulee vahva, noin 50 000 asukkaan kunta. Soinion mukaan se on ilmeisesti pinta-alaltaan Uudenmaan suurin kunta ja yksi Suomen suurimmista mökkeilykunnista noin 10 000 vapaa-ajan asunnolla.

Alkuperäisenä tavoitteena oli vieläkin isompi kunta, jossa myös Siuntio olisi ollut mukana.

– Poliittinen asetelma naapurikunnassa meni kuitenkin siihen, että liitosvastainen enemmistö lopulta vakiintui.

– Me kunnioitamme demokratiaa, mutta emme sitä, ettei päätöstä saatu aikaiseksi. Luokatonta toimintaa, että puoli vuotta vehdataan ja sitten ilmoitetaan, että ylimääräinen valtuustokokous pidetään eikä sitä sitten pidetäkään syistä, jotka ovat menneet komiikan puolelle, Juva harmitteli.

PAIKALLISET 4

16 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Sari Mattila kuva
Sari Mattila

Kommentit

25.5.2012 08:38

Yle- uutiset, Helsinki 25.5.2012 klo 8:17 | päivitetty 25.5.2012 klo 8:18

Nokkapokka Lohjan ja Siuntion välillä jatkuu. Siuntio on halukas jatkossakin ostamaan sosiaali- ja terveyspalvelut Lohjalta, sanoo Siuntion RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Marcus Nordström. Asiaa hankaloittaa hänen mukaansa Lohjan käsittämätön vastahakoisuus.
+
http://yle.fi/uutiset/nokkapokka_lohjan_ja_siuntion_valilla_jatkuu/6134334

25.5.2012 10:07

Onkohan Marcus Nordströmillä muistikuvia mahdollisesta omasta pikkukakaramaisuudesta?

Muistaako Nordström sanoja: "Me ollaan Saulin ... kanssa sovittu ... Lohja ei saa mitään"?
Tai käsitettä "rakkikoira"?

Liekö kyseessä projektio, että syytetään Lohjaa pikkukakaramaisuudesta?

Ei onnistu Nordströmin temput! Lohjan puolelta on jo hyvissä ajoin varoiteltu määräaikaisten erillissopimusten vaikeudesta ja aiheuttamasta työtaakasta.

Ei muistanut Marcus, että "pyytää aina voi kauniisti mutta ei kannata pyllistämällä kiittää".

Sitä saa mitä tilaa, vaikka ei tässä siitä ole pohjimmiltaan kyse, vaan resurssien irrottamisen vaikeudesta ja yksinkertaisesta aikapulasta Siuntion RKP:n aiheuttamien sähläyksien takia.

25.5.2012 08:47

Kuinkamonta sataatuhatta € tuo sählääminen maksoi.
Olihan kokouksia virka-ajalla + ulkopuolella, joissa luottamusihmisiä kokouspalkkioineen erilaiisia selvityksiä ja konultointia???????

25.5.2012 08:53

"konultointia???????"

Eiköhän ne ottanu vaan jaloviinaa... säästösyistä:-))))))))))

25.5.2012 09:19

Rkp:nen retoriikka vauhdissa. Kun on Nordström ja kumppanit saaneet haluamansa eli Siuntion sekasorron partaalle, kieliriidan ja ihmishenkien vaarantamisen omalla öykkäripolitikoinnillaan, niin silloin onkin syy liitos-puolustajissa ja Lohjassa. Lohjalla on täysi oikeus heittää tällaiset öykkärit ulos Lostista. Eikös Porkkalan pitäisi järjestää nyt palvelut ja Siuntiollahan oli rahaakin kuin roskaa. Siitä vaan!!!

25.5.2012 11:17

Tavallisen Siuntiolaisen kannalta tilanne on ikävä.
Kunnan virkamiehiä on työllistetty nyt turhaksi tehdyllä liitosselvittelyllä, ja kuntalaisilla on huoli jopa lakisääteisten terveyspalveluiden hoidosta. Mutta kielisankarit RKP:ssä ovat ilmeisesti hyvillään.
No Lohjalle tilanne on hyvä, aivan turha "kaksikielisyys" voidaan kuopata viemästä verovaroja lapsellisiin kaksinkertaisiin katukyltteihin ja kokoustekstien turhiin kääntelyihin.

25.5.2012 13:07

EI ASIA OLE NOIN YKSISILMÄINEN.

Kuten muistamme, Lohjan kaupungin johto alkoi haaveilla Siuntiota. Talvella Kaupungin johtaja itse totesi Siuntiossa AKK:n auditoriossa, että Lohja havittelee Siuntion merenranta-alueita?? Sille ei tullut mieleenkään että kunta ei omista rantoja ???
Kokoomuksen ja demarien puheenjohtajat totesi Lohjan kirjaston auditoriossa että ” nämä puolueet haluaa Siuntion SÄÄLISTÄ????”
Siis Lohja on hutunkeittäjä ja sai aikaan naapurikuntaan sisällissodan. Tavalliset Siuntiolaiset ovat Lohjan uhreja.

Lohja on perussuomalainen kaupunki

25.5.2012 15:18

"Lohja on perussuomalainen kaupunki"

No niinpä todellakin on... onhan meillä täällä se Potslunga... ja syksyn kuntavaalin jälkeen vielä Palo-Nauskakin... niin että PerSuja on ovien ja ikkunoiden täydeltä:-))))))

25.5.2012 21:17

no jos palo-nauska kuitenkin etsisti kadonneen puheryhmän ennen kuin opastaisi muita...

26.5.2012 00:27

Kannatan tehtyä esitystä:-)))))))))

25.5.2012 12:11

"Rahaa on kuin roskaa, roska on kuin paskaa ja paska ei lopu koskaan". Ei näille idiooteille mitään voi. RKP alkaa tosissaan ärsyttämään, vaikka ei saisi niputtaa.

25.5.2012 12:21

Tällainen kiva kirjallisuuslöytö netistä!

En tiedä miten tämä tähän keskusteluun liittyy mutta kts. linkki ja mm. avautuvan sivun kohdat 2, 4, 5, 6 ja 9 jne.:
http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html

25.5.2012 17:08

"Nordström ei ymmärrä Lohjan vastahakoisuutta..........", Näin oli Ylen sivuilla.

MInä en todellakaan YMMÄRRÄ Nordströmin ajatuksen juoksua ????
LOST on irtisanottu viime Juhannuksen alla Lohjan toimetsa.( Kesäkuu 2011)

1.1.2013 Lohjalla ei ole minkäänlaisia VELVOITTEITA tuottaa Siuntiolle mitään terveydenhuollon palveluja. Pitäisi sen jo tyhmemmmänkin POLIITTISEN PÄÄTTÄJÄN tietää. On kaveri ollut varmaan mukana kokouksissa ja luultavasti on kuullut moisesta asiasta.( vai onko Dementia tullut)( sekä Suomeksi että Ruotsiksi puhuttuna ja kirjoitettuna)
Todellakin ikävä asia, kun tavan kuntalaiset saavat noista toilailuista jatkuvasti lukea.
Kannattaisiko Ma 28.5.2012 pitää mielenilmaisu enne valtuuson kokousta AKK:n pihalla. Kaikki mukaan sinne.

25.5.2012 21:33

Joo, mielenilmaisu olisi hyvä juttu. Olen mukana. Ärsyttää niin vietävästi, että me kuntalaiset olemme kuin ilmaa RKP:n poliitikoille. Meidän ei tarvitse niellä tällaista kohtelua!

26.5.2012 00:29

ÄrrKoPeelle - eritoten Sjundeååååsssa - riittää, että maksetaan:-)))) vai pitäikös toi olla:-((((((

28.5.2012 07:23

MIMMI on oikeassa, mutta eihän nytkään Lost tuota Siuntion terveuspalveluita vastikkeetta. Jos Siuntio ei kykene itse tuottamaan omaa lakisääteistä palveluaan niin ostakoot RAAKALLA RAHALLA vaikkapa Lohjalta.
Kaikesta huolimatta Siuntiossa asuu tavallisia ja fiksuja ihmisiä. Ainoastaan polittiseen kuviokelluntaan on sekaantunut erikoisia tyyppej????

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.