LOHJA | Länsi-Uusimaa-rasteilla voi oppia monia asioita. Marketta Wiik ja pelastuskoira Enska olivat eilen Lohjanharjulla opettelemassa kartanlukua.
– Välillä meillä tulee Enskan kanssa erimielisyyttä, mihin suuntaan pitää lähteä, Marketta Wiik myönsi.
Lehtipäivärasteille osallistui eilen 72 suunnistajaa. Länsi-Uusimaa-lehti tarjosi perinteisesti mehuja ja banaaneja. Lähtö ja maali olivat kauden toisilla Länskäri-rasteilla Lohjan urheilukentän parkkipaikalla. Rastit järjestävällä Länsi-Uudenmaan Suunnistajilla on menossa jo 29. rastikausi.
Toimittaja törmäsi ensimmäisen kerran Wiikiin ja Enskaan, kun he istuivat pururadalla tutkimassa karttaa. Heillä oli suunnistettavana 2,9 kilometrin rata.
– Opettelemme tänään kartanlukua, Wiik kertoi, ja Enska haukahti vieressä.
Enska on nelivuotias Bouvier-rotuinen jättikoira. Rotu on lähtöisin Ranskan ja Belgian alueilta.
– Enska on harjoitellut kanssani kaksi vuotta pelastuskoiraksi. Meillä on vielä tänä vuonna koe, joka pitää läpäistä.
– Pitää oppia lukemaan karttaa, koska minun pitää hallita kartasta maasto, jossa ihminen on kadoksissa. Enska hoitaa sitten lopun, kun se saa hajun ihmisestä, Wiik kertoi.
Toivon, että Enska osaisi lukea karttaa minua paremmin.
Toimittaja törmäsi toisen kerran parivaljakkoon tuntia myöhemmin, kun he löysivät rastin, joka oli lähes näkymättömissä metrisessä kuopassa.– Joskus toivon, että Enska olisi minua parempi kartanlukija. Tänään olemme löytäneet hyvin rasteja, Wiik hymyili ja Enska heilutti häntää.
Länskärirastien pitopaikka Harjulla on helppoa, tuttua maastoa.
– Täällä Länskärirasteilla ei ole kyllä yhtään semmoista rastia, joka näkyisi kauas, sanoi kuopparastin löytänyt miessuunnistaja.
– On täällä näkyvilläkin rasteja, ainakin pyöräsuunnistuksessa, sanoi LUSsin ratamestari Pertti Ahonen.
Pyöräsuunnistus oli 8,6 kilometriä, jolle osallistui kolme henkilöä. Muut radat 5,4, 4,7 ja 2,9 kilometriä.
– Nyt on niin huono kunto, ettei jaksa etsiä rasteja juosten ja lähdin pyörällä. Täytyy saada painoa pudotetuksi. Matka jouti hyvin pyörällä ainakin alamäissä, naurahti lohjalainen Seppo Hagerlund.
Lohjalainen Paula Taskinen ja karjalohjalainen Katja Nieminen olivat jo viidettä kertaa suunnistamassa tällä kaudella.
– Suunnistamme paljon. Käymme myös Siuntiossa ja Karjaalla suunnistamassa sekä Hiki-rasteilla, Nieminen kertoi.
– Harjoittelemme Jukolaa varten, Taskinen sanoi.
Eilen urakkana oli 4,7 kilometrin rata.
Jukolassa tavoitteena on tulos.
He suunnistavat Venlojen viestissä Outamon porukassa, jossa lisäksi ovat Kirsi Ferin ja Riitta Laine. Joukkueen nimi oli ennen Outamo Team, mutta uusi nimi on hakusessa.– Kyllä me vielä keksimme Jukolaan mennessä hyvän nimen, naiset nauroivat.
Jukola suunnistetaan 16.–17. kesäkuuta Vantaalla. Nieminen on ollut mukana Jukolassa jo neljä kertaa Outamon miesten joukkueessa.
– Nyt olen ensimmäistä kertaa mukana Venlojen viestissä, Nieminen kertoi.
Joukkueella on selvä tavoite.
– TULOS! Emme ole vielä koskaan jääneet ilman tulosta Jukolassa. Tarkoitus on, ettemme jää nytkään. Meillä ei ole mitään käsitystä, paljonko joukkueita on Venlojen viestissä, naiset myönsivät.
Varsinaisen ilmoittautumisajan päättyessä Venlojen viestiin oli ilmoittautunut 1 245 joukkuetta ja Jukolan viestiin 1 654 joukkuetta. Suunnistajien tämänhetkinen määrä 16 558 on Jukolan uusi ennätys.
Länsi-Uusimaa-rastien tulokset myöhemmin lehdessä.