On leppoisa, kesäinen lauantaiehtoo. Käki kukkuu ja tunnelma on kuin suoraan Suvivirrestä.

Yllättäen kesäillan rauhan leikkaa kova pamaus. Sitten toinen, kolmas...

– Ampuuko joku naapurissa? kummastelen puolisolle.

– Ilmeisesti paljon kauempana kuin naapurissa, mies sanoo. – Tuo on haulikon ääni, ja se kuuluu kauas. Sitä paitsi aseita on selvästikin monta.

Kun voimallinen tulitus vain jatkuu ja jatkuu, saan vihdoin tarpeekseni. Vetäydyn sisälle. Tosin räiske kuuluu erinomaisen hyvin sinnekin, ja se jatkuu vielä tuntikausia. Omissa korvissani se on silkkaa melusaastetta, jonka liitän pikemminkin sotaan ja väkivaltaan. Mutta mitäpä muutakaan voin kuin sulkea lopulta ikkunan.

Jään miettimään, voiko moinen räiske olla oikeasti laillista, sillä ampumarataakaan ei äänen suunnassa ole.

Yritän löytää vastausta netistä, tuloksetta. Ampumaharrastajien omia keskustelupalstoja kyllä löydän. Ja niillä uhotaan siihen malliin, että oman turvallisuuteni vuoksi pysyn heistä mieluummin mahdollisimman kaukana. Vain joku yksittäinen järjen ääni joukossa huomauttaa, että olisi ehkä viisasta kysyä naapuriltakin, mahtaako pauke kenties häiritä.

Ehkä siis haulikkomiesten vapaus harrastaa räiskintää on suurempi kuin muiden vapaus nauttia kesäillan rauhasta.

Väistämättä tulee mieleen edellisen yön ampumatragedia Hyvinkäällä. Tähän mennessä kaksi ihmistä on kuollut ja yksi seitsemästä haavoittuneesta taistelee hengestään.

Ampujalla eli 18-vuotiaalla miehellä ei itsellään ollut lupaa aseisiin, vaan hän anasti ne vanhempiensa asekaapista.

Teon motiivi ei ole selvinnyt. Ampuminen vaikutti sattumanvaraiselta päähänpistolta.

Ampuja kuitenkin ilmeisesti ihannoi aseita. Se ei toki tee kenestäkään vielä tappajaa. Mutta aseet tappavat, ja ne ovat siksi vaarallisia väärissä käsissä.

En voi ymmärtää, miksi aseiden pitää olla maassamme ikään kuin jokamiehenoikeus.

Onko se kenties jonkinlaista sotilaspolitiikkaa? Saisihan maamme ampumaharrastajista tällä asearsenaalilla kasaan jo melkoisen armeijan.

Totuttaminen aseisiin alkaa jo lapsesta, kun pojannaskalille ostetaan lahjaksi ilmakivääri. Se voidaan myydä myös ala-ikäiselle huoltajan suostumuksella, eikä siihen tarvita aseen hallussapitolupaa. Eikä sillä saa metsästää. Mutta esimerkiksi Erä-lehden keskustelupalstaa vilkaistuani ei jäänyt epäselväksi, että ilmakivääreillä räiskitään yleisesti kaikkea, mikä liikkuu.

Uudet, vapaasti myytävät ilmakiväärit voivat olla hengenvaarallisia. Esimerkiksi poliisin tekemässä testissä muutama vuosi sitten tehokkaan ilmakiväärin luoti läpäisi sian kallon 34 metrin matkalta. Eikä ihmisen pää varmaan poikkea siitä kovinkaan olennaisesti. Sopiiko siis tällainen ase, jota monissa maissa käytetään metsästykseen, todellakin lapsen käsiin?

Olen sitä mieltä, että aselakia on edelleen tiukennettava. Mutta ehkä vieläkin tärkeämpää on tehdä oikeasti jotain tälle pahoinvoivalle yhteiskunnalle, joka tuottaa pahoinvoivia yksilöitä ja näitä käsittämättömiä ampumatapauksia.

Ja se yhteiskunta olemme me – me jokainen – ja meidän arvomaailmamme.

Kirjoittaja on läntisen Uudenmaan takamailla asuva kirjailija.