ViKille murskatappio kotiavauksessa

Urheilu
Kommentoi

LOHJA | Virkkalan Kiri pelasi eilen kauden ensimmäisen kotiottelunsa pesäpallon naisten maakuntasarjassa. Helsinkiläisen Roihun ykkösjoukkue oli tyly vieras, ja vei sarjapisteet luvuin 0–2 (1–22, 3–25).

– Aika nopeasti tuli todettua, että vastustaja on niin paljon parempi joka osa-alueella, myönsi ViKin pelinjohtaja Pauli Ek.

Eilinen ottelu oli ViKille kauden kolmas. Viime viikolla joukkue hävisi vieraissa Hyvinkään Tahkon kakkosjoukkueelle 2–0 (5–1, 20–3). Lauantaina ViKi voitti Kinnarin Pesiksen ykkösjoukkueen Järvenpäässä kolmannen kotiutuslyöntikilpailun jälkeen 1–2 (3–4, 7–4, 0–0, 2–2, 3–3, 1–2).

– Tänä vuonna meillä ei ollut treenipelejä ennen sarjaa, ja ensimmäisessä pelissä olikin jännitystä.

– Roihu on aika samantapainen joukkue kuin Tahko.

ViKin tavoitteina on kehittää omaa peliä ja säilyä sarjassa.

– Viime vuonna aloitimme sisäpelitaktiikalla, ja nyt kehitämme sitä lisää. Jos kerää yli pisteen per peli, säilyy yleensä sarjassa.

ViKin joukkue on pelannut samassa koostumuksessa jo kauan.

– Perusrunko on ollut pitkään kasassa, vanhimmat ovat olleet mukana kohta parikymmentä vuotta, ViKin junnuista lähtien. Joukkue vanhenee koko ajan.

Voittaminen on hauskaa, mutta pääasia on, että on kiva pelata.

– Voittaminen on hauskaa, mutta tärkeintä on, että tytöt saavat pelata, ja että pelaaminen on kivaa. Nämä voivat olla joukkueen viimeisiä vuosia, kun junioritoimitaa ei ole.

Ek päätyi reilu vuosi sitten joukkueen valmentajaksi kolmatta vuosikymmentä joukkueen peräsimessä olleen Jan-Erik Frimanin lopetettua.

– Tyttäreni Saara ja Linnea aloittivat pelaamisen aikuisiällä, ja menin katsomaan pelejä. Minua pyydettiin valmentajaksi, mietin suostuisinko. Minulla on lajitaustaa Haminasta ja Lohjalta. Tällainen valmennushomma sopii, kun se ei ole ympärivuotista. Kesällä ehdin hyvin olla mukana.

– En vaikuttanut Saaran pesäpallon aloittamiseen, hän aloitti minusta riippumatta. Hän meni harjoituksiin, ja oli mukana jo seuraavassa pelissä. Linnea aloitti vuotta myöhemmin.

– Muitakin uusia on tullut mukaan. Joukkueeseen on helppo tulla ja alkuun pääsee hyvin. Täällä saa kehittyä rauhassa, ylemmissä sarjoissa kilpailuhenki on kovempi, ja virheistä joutuu helposti sivuun.

Maakuntasarjan etelälohkon joukkueet on tänä vuonna jaettu kahteen alalohkoon. ViKi pelaa B-lohkossa yhdessä neljän muun joukkueen kanssa, A-lohkossa joukkueita on kuusi. Oman lohkon joukkueet kohdataan kahdesti ja toisen lohkon joukkueet kerran, kummankin lohkon kaksi parasta jatkaa pudotuspeleihin suomensarjapaikasta.

– Sarjassa on ollut erilaisia systeemejä, välillä kaikkia vastaan on pelattu vain kerran, viime vuonna kaksi kertaa. On ollut ylempiä ja alempia jatkosarjoja. Sarjajärjestelmä ei vaikuta meidän peleihimme, pelaamme niin hyvin kuin osaamme.

– Suomensarja perustettiin täksi vuodeksi ykköspesiksen ja maakuntasarjan väliin, ja uusi järjestelmä on nostanut joukkueita.

ViKi kohtaa seuraavaksi Roihun kakkosjoukkueen Virkkalassa 10. kesäkuuta.

ViKi: Saara Ek 1/0, Noora Valo 0/1, Sanna Lehtonen 0/1, Heini Tuominen 1/0, Maarit Siltala 2/0, Linnea Ek 0/1, Enja Iivonen 0/1. Palkitut: I Maarit Siltala, II Sanna Lehtonen.

Maakuntasarja, etelä: Espoon Pesis II (lohko A), Janakkalan Jana (A), Kinnarin Pesis I Järvenpää (A), Keravan Pesis-Juniorit (A), Roihu I Helsinki (A), Tahko I Hyvinkää (A), Kinnarin Pesis II (B), Lahden Mailaveikot (B), Roihu II (B), Tahko II (B), Virkkalan Kiri (B).

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.