NUMMI-PUSULA | Pusulalaiset kaksoset Meri ja Viivi Rantanen aikovat menestystä kestävyysjuoksussa tänäkin kesänä, vaikka lähtökohdat eivät olekaan parhaat mahdolliset. Rantaset ovat kärsineet huikeasti sujuneen viime kesän jälkeen sairasteluista ja loukkaantumisista.
Rantaset vaihtoivat valmentajaa kaksi viikkoa sitten. Kaksosia kymmenen vuotta valmentaneen pusulalaisen Antti Linnakosken tilalle tuli Suomen Urheiluliiton kestävyysjuoksun lajivalmentaja, asikkalalainen Rami Virlander.
Meri joutui pitämään syksyllä peruskuntokauden alussa akillesjänteen tulehtumisen vuoksi kuuden viikon juoksutauon ja vähän myöhemmin pakaralihaksen jännitystilan takia vielä kahden viikon juoksutauon. Hän oli lisäksi talvella neljä viikkoa flunssassa.
– Kolmasosa harjoituskaudesta meni sairasteluihin ja vaivoihin, Meri Rantanen laskee.
Viivillä oli marras-helmikuussa kantapäävamma, joka pakotti pitämään kolmen kuukauden juoksutauon. Lisäksi hänkin sairasti talvella flunssaa kuukauden.
Junioreiden MM-kilpailut ovat ainutkertainen tilaisuus.
– Harrastin talvella enimmäkseen vesijuoksua. Yritin juosta harjoitusleireillä väkisin, mikä vain huononsi kantapään kuntoa. Olen juossut tällä kaudella vain puolet siitä, mitä olisi pitänyt, Viivi Rantanen kertoo.
Rantaset menestyivät viime kesänä hyvin 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa. Meri juoksi 3 000 metrillä neljänneksi ja Viivi 3 000 metrin esteissä kymmenenneksi. Meri voitti kuusi junioreiden SM-kultaa ja Viivi yhden SM-kullan sekä junioreiden Pohjoismaiden mestaruuden maastojuoksussa. He asettivat tämän kesän päätavoitteekseen 19-vuotiaiden MM-kilpailut Barcelonassa.
Meri alitti viime kesänä 3 000 metrillä ja 5 000 metrillä MM-rajat, jotka ovat 9.35,00 ja 16.40,00. Tulokset on kuitenkin juostava tänä kesänä uudestaan, sillä Barcelonaan ei ole asiaa viimevuotisilla ajoilla. Junioreiden MM-kilpailut järjestetään 10.–15.7. Tytöt pelkäävät, että aika ei riitä kuntoutumiseen ja tulosrajojen rikkomiseen.
– En välttämättä pääse siihen mennessä tarpeeksi hyvään kuntoon. Haluaisin kyllä kilpailla siellä. Junioreiden MM-kilpailut on ainutkertainen tilaisuus. Ensi vuonna on sitten 22-vuotiaiden EM-kilpailut Tampereella, Meri suunnittelee.
Viivi alitti viime kesänä päälajissaan 3 000 metrin estejuoksussa Barcelonan MM-rajan 11.00,00 puolella minuutilla.
Surkeaa 5 000 metrin ennätystä on parannettava reilusti.
– Tällä hetkellä tuntuu siltä, että 11 minuuttiakin on minulle liian kova aika, Viivi sanoo.
Kolmen viikon harjoitusleiri Portugalissa maalis-huhtikuussa sujui Rantasilta mainiosti.
– Tein kilometriennätykseni juoksemalla kolmessa viikossa 400 kilometriä. Kaikki meni tosi hyvin, Meri kertoo.
Meri voitti leirin jälkeen Kuopiossa maantiejuoksun 19-vuotiaiden SM-kullan. Viivi sijoittui neljänneksi. Näytti siltä, että vaikeudet olivat jättäneet Merin ja Viivin rauhaan.
Sairastelut kuitenkin pysäyttivät jälleen harjoittelun kahdeksi viikoksi. Rantaset joutuivat jättämään toukokuun puolivälissä maastojuoksun SM-kilpailut väliin. Meri valittiin SM-maantiejuoksun jälkeen Suomen edustajaksi 10 000 metrin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin, jotka pidettiin Tanskassa 19.5. Sekin kilpailu jäi väliin.
Nyt tilanne näyttää paremmalta. Meri avasi ratakautensa pari viikkoa sitten Helsingissä Toukokuun kisojen 3 000 metrillä. Hän pysyi puoleen matkaan asti naisten maajoukkuejuoksija Kaisa Tynin vauhdissa.
– Emme ole vielä päättäneet kesän kilpailuohjelmaa. Päämatkani ovat 3 000 ja 5 000 metriä. Junioreiden SM-kilpailuista on otettava mitaleja vaikka väkisin, Meri uhoaa.
– Minä juoksen enimmäkseen 2 000 ja 3 000 metrin esteitä sekä 3 000 metrin sileää. Ennätykseni 5 000 metrillä on niin surkea (17.58), että sitä on parannettava reilusti, Viivi innostuu.
Rantaset hallitsivat viime vuonna 19-vuotiaiden sarjaa kotimaassa mielin määrin. He saavat tänä vuonna lujan vastuksen vuotta nuoremmalta Karhulan Katajaisten Oona Kettuselta.
Urheilu on kuitenkin vain urheilua. Kaksoset elävät tähänastisen elämänsä kiireisintä kevättä. He ovat valmistuneet ylioppilaiksi Nummi-Pusulan lukiosta sekä lukeneet luokan- ja lastentarhanopettajan koulutuksen pääsykokeisiin. Meri sai ylioppilaskirjoituksissa L:n eli korkeimman arvosanan terveystiedosta ja ruotsista. Viivi sai ällän terveystiedosta. Ylioppilasjuhlat ovat lauantaina. Meri ja Viivi saivat ylioppilaslahjaksi liput yleisurheilun EM-kilpailuihin Helsinkiin.