LOHJA | Emma ja Sara Reid hakivat tänä vuonna ahkerasti kesätöitä. He olivat hyvissä ajoin liikkeellä, ja hakemuksia lähti moneen paikkaan. Sekä Emma, 17, että Sara, 15, saivat kesäksi kahden viikon pituisen Tutustu Työelämään -pestin.
Kuitenkin intoa tehdä enemmänkin olisi löytynyt. Tyttöjen äiti Anne Reid keksi ehdottaa, että siskokset voisivat lähteä itse työllistämään itseään.
– Olemme molemmat motivoituneita tekemään töitä ja innostuimme ideasta, Sara Reid sanoo.
Alkoi mobiilikioskin kehittely, sillä useimmilla Lohjan rannoilla ei ole mitään kioskitoimintaa.
– Hauskinta oli miettiä nimeä mobiilikioskille, sillä heittelimme aika hulluja ehdotuksia, Emma Reid nauraa.
Nimeksi valikoitui lopulta lyhyt, ytimekäs ja mieleenjäävä Kizka.
– Nuorekkaaseen nimeen meidät on helppo yhdistää.
Kizkan valmistelu jatkui erilaisten lupien hakemisella.
– Äiti auttoi meitä niiden kanssa.
Lisäksi yritys ilmoitettiin kaupparekisteriin.
– Kaikki onnistui yllättävän nopeasti.
Kizkan ideointi alkoi huhtikuussa, ja nyt noin kaksi kuukautta myöhemmin mobiilikioski on valmis aloittamaan. Kaupunki on myöntänyt luvan Kizkalle kiertää sen virallisilla rannoilla.
– Tässä onkin tullut opeteltua monta uutta rantaa ennen kesää, Emma Reid sanoo.
– Aloitamme heti maanantaina, mikäli säät vain sallivat, Sara Reid jatkaa.
Kizkan valikoimasta löytyy ainakin erilaisia juomia, karkkeja sekä muuta rannalle sopivia naposteltavia, joita voi ostaa käteisellä.
– Yritämme saada valikoimaan myös jäätelöä.
Kizkan Facebook-sivuilta voi seurata missä Kizka milloinkin liikkuu. Sivu löytyy hakusanalla ”Kizkalle”.
– Meitä voi myös kutsua erilaisiin tapahtumiin.
Se, miten ihmiset huomaisivat rannoilla Kizkan on mietityttänyt etukäteen siskoksia.
– Aiomme mennä reippaasti vaan ihmisten sekaan juttelemaan, Emma Reid toteaa.