LOHJA | – Pitkään ollaan puutarhaa laitettu valmiiksi ylioppilasjuhlia varten, mutta nyt emme sitten olekaan siellä, harmitteli tuoreen ylioppilaan äiti Leena Lundell Lohjan yhteiskoulun lukiossa lauantaina.
Tällä kertaa onnittelut eivät jatkuneetkaan lakituksen jälkeen pihalla. Sade piiskasi kaikkia niitä valkolakkeja, joita ei suojellut sateenvarjo.
Muijalalainen ylioppilas Laura Perttula oli silti onnellinen päästessään ulos lukiosta parituntisen juhlan päätyttyä.
– Monilla oli niin paljon hajuvettä että tuli huono olo. Ja hirveä nälkä, hän tunnusti.
Takaisin lukioon tulee silti vielä ikävä.
– Paras lukiomuistoni taitaa olla se kun vietimme usein aikaa sohvanurkassa kavereitten kanssa.
Kavereita jää kaipaamaan myös Saija Korhonen – sekä ihania opettajia, joista maantiedon opettaja teki erityisen vaikutuksen.
– Olen ajatellut pitää välivuoden. Voisin tehdä opettajien sijaisuuksia, niin näkisi vähän, voisiko minusta tulla opettaja. Maantietoa hain opiskelemaan.
PAIKALLISET 4