LOHJA | Suomalainen raskaan musiikin yhtye Amorphis saapuu esiintymään Elias Lönnrotin synnyinpaikkaan Sammatin Sampomäelle. Kalevalaisista teemoista ammentava yhtye esiintyy akustisesti Sampojuhlilla heinäkuun alussa.
Amorphiksen laulaja Tomi Joutsen on lohjalainen, ja yhtye onkin paikkakunnalla odotettu vieras.
– Kyllä luulen, että lohjalaiset ovat aika iloisia että yhtye on saatu tänne. Heitä on aina silloin tällöin kyselty, kertoo Sari Lehtinen Sampoyhdistys ry:stä.