Kommentit
Äyräväinen on jälleen kerran oikeassa.
Tällaista sekasotkuista jälkeä syntyy, kun yhteiskunnalliset rakenneuudistukset suunnitellaan ns. perä edellä puuhun nousten. Samalla eräälle pienpuolueelle (RKP) on sisäpoliittisesti annettu sellainen puoluepoliittinen temmellysmahdollisuus, että se sotkee pakkaa entisestään. RKP:n sormeilusta kärsitään erityisesti täällä rantaruotsalaisilla alueilla ja niiden liepeillä.
Ensin tulee rämäytys, sitten korjausliike 1, korjausliike 2 jne.
Olisiko paikallisten kokoomuslaisten ja sosiaalidemokraattienkin hyvän sään aikaan herättävä siihen todellisuuteen mitä on RKP:n (+Folktingetin) soluttautumispolitiikka ja sormeilupolitiikka sekä itse hallituspuolueena että edellä mainittuihin puolueisiin sisään ujuttautuneena.
Maltillinen Kokoomus (SDP:hän on sitä kaiken aikaa ollutkin) on maltillistunut liikaa ja tässä se nähdään, kun "poliittiset hiiret hyppivät pöydälle".
Ettekö vihdoin tajua, että nämä hiiret saavat kaiken mitä haluavat ja aina löytyy jokin korjausliike (lisäjälkisäädös), jolla varmistetaan että näin todella tapahtuu.
Tämä kaikki on täydellistä sekasortopolitiikkaa, jossa on kuitenkin selkeät kermankuorijat olemassa. RKP soluttautujineen ovat näitä kermankuorijoita ja pitävät loisteliaita pitoja.
Herätkää pahvit. Suomi menee kohat perseelleen niin että humina käy.
Siuntio RKP riemuitkoon hetken ennen kuntavaaleja... Tyhmästä päästä kärsii koko vartalo. Viidakonlait eivät päde tässä tapauksessa kauaa. Toivottavasti Lohja laittaa piin kertoimeksi palveluilleen ja ruotsinkielisistä palveluista erikoislisä pii potenssiin pii + alv.
Nyt näette, että Suomessa ei valtiovalta kunnioita kunnallista demokratiaa. Valtiovarainministeriössä oltiin todella näreissään Siuntio-Lohja-liitoksesta, koska Kokoomus oli jo sopinut, että Siuntio kuuluu RKP:lle ja näin ollen johonkin mutu-Porkkalaan. Nyt valtiovalta vaatii Lostia järjestämään Siuntiolle sote-palvelut. Pitäisikö asiasta tehdä poliisitutkinta tai viedä asia EU:hun?Tosiasia on kuitenkin se, että kunnallista päätöksentekoa on halveksittu valtionhallinnossa räikeästi ja tuettu anarkiaa.
Muutaman vuoden jälkeen Inkoo ja Siuntio ovat ns kriisikuntia, jolloin valtio tekee tarvittavat pakkoliitokset.
On todella aika erikoista että Lohjaa "rangaistetaan" vaatimalla kaupunkia järjestämään muille sote-palveluja, vaikka kaupunki itse on hoitanut asiat (irtisanomiset ym) aivan täsmälleen sopimuksen mukaisesti, ja muut ovat laiskotellet. Tästä syntyy lisää työtä ja nöin ollen myös kustannuksia, joista ainakin osa lankeaa Lohjalaisten maksettavaksi. Eli Lohjan veronmaksajat maksavat ainakin osan Siuntiolaisten ja Inkoolaisten sote-palveluista. Onko se valtiovallan kallata aivan oikein?
Ei hätää, jos joku muu myös maksaa viulut! Kyllähän Lohja palvelut järjestää, jos vain maksumiestä löytyy. Mutta löytyykö? Siinäpä kysymys.
On todella aika erikoista että Lohjaa "rangaistetaan" vaatimalla kaupunkia järjestämään muille sote-palveluja, vaikka kaupunki itse on hoitanut asiat (irtisanomiset ym) aivan täsmälleen sopimuksen mukaisesti, ja muut ovat laiskotellet. Tästä syntyy lisää työtä ja nöin ollen myös kustannuksia, joista ainakin osa lankeaa Lohjalaisten maksettavaksi. Eli Lohjan veronmaksajat maksavat ainakin osan Siuntiolaisten ja Inkoolaisten sote-palveluista. Onko se valtiovallan kallata aivan oikein?
Ei hätää, jos joku muu myös maksaa viulut! Kyllähän Lohja palvelut järjestää, jos vain maksumiestä löytyy. Mutta löytyykö? Siinäpä kysymys.
Se on itsestään selvää, että ei tämä oikein ole.
Mutta. Kannattaa muistaa, että julkinen sektori muodostaa kokonaisuuden, missä kokonaisemenot koostuvat pieniltä vaikuttavista puroista, joita puroja on vaikka muille jaella.
Jos valtio kompensoi jollakin tavalla Lohjalle, on se koko julkisesta taloudesta pois. Ja kun näitä paikkailutoimenpiteitä on riittävästi, puhutaan kiitettävistä summista.
Kunnilla on itsenäisyys ja itsenäisen kunnan velvoitteet (siis Siuntiollakin) mutta tässä nähdään klassinen esimerkki siitä, miten valtiovallan tukema sekasortopolitiikka, mitä Siuntiossakin on harjoitettu, kostautuu lähialueille (pahimmillaan) tai kostautuu epäsuoraan lähialueille ja vielä kauemmas, kun rahat ovat valtion kukkarosta pois.
Joku tuolla edellä puhui, että pitäisikö viedä EU:hun tämä asia. Olen sitä mieltä, että ainakin jokin sen suuntainen haloo tästä jo kannattaisi nostaa.
Ei tällaisesta koelaboratoriomeiningistä, missä kokeillaan kepillä jäätä yhdessä jos sun toisessa uudistusasiassa, tule yhtään mitään. Olemme korviamme myöten suossa kohta koko kansa. Ja herrat sen kun porskuttaa - varsinkin RKP peesareineen ja säätiörahoineen.
Niin miten se nyt menikään se Folktingetin "asiantuntijalausunto":
Kielelliset oikeudet ovat kaikkia muita kuntajakokriteerejä tärkeämpiä.
Minäpä kysyn, että mites sitten suu pannaan, kun sairaus ja vanhuus iskee, kieli kuivuu suuhun tai ei muuten vaan pysty puhumaan, saatikka kun ei enää mistään mitään tajua, puhui sitten kiinaa tai ruotsia (kaikki samaa gaagaagaa...)?
Sietäisi RKP:n ja Folktingetinkin miettiä hieman mitä tämä meidän ihmisten elämä on äidinkielestämme riippumatta ja mitkä ovat meidän kuntalaisten todelliset tarpeet - ÄIDINKIELESTÄMME RIIPPUMATTA!
Kielipolitiikan rupisia jälkiä tässä ollaan paikkailemassa - näillä seuduin meinaan.
Näin se tietenkin on, että politikkojen sotkuja maksavat aina tavalliset kansalaiset. Mutta tässä tapauksessa toivoa sopii että Siuntion sotkuja maksaa Siuntio itse, eikä Lohja! Onhan sielläkin veronmaksajia, kuten Lohjallakin, ja he ovat lisäksi itse valinneet sotkevia politikkojaan! Maksakoot siis valintojensa hinnan itse.
Mutta kun tietää miten valtiovalta nyt suhtautuu tähän asiaan, niin ei se näin helposti käy; Lohja on varmasti loppujen lopuksi se lopullinen kärsijä...
Tuosta olen samaa mieltä, että Siuntion tulisi maksaa viulut. Ei siitä pääse yli eikä ympäri, että itsehän me olemme vaaleissa äänestäneet ketä olemme (ja melkoinen osa suomenkielisistä ei ollenkaan!). Tässä sitä ollaan paskat housuissa - kohta meinaan :-)
Ei ole oikeudenmukaista, että Lohja joutuu maksumieheksi tässä asiassa, se on varma. Sitä paitsi, kun tilanne on nyt mikä on, niin Lohjalla on omissakin järjestelyissä tekemistä.
Olisi sen verran paljon naputettavaa Siuntion poliittiseen piirileikkiin, että siinä palaisi hihat aika tavalla.
Mutta se mitä olen oppinut Siuntiosta: "Jälkiviisaus on joidenkin mielestä sitä maailman parasta viisautta." Se ottaa pahkaan, että ei ajoissa kuunnella ... hyssytellään vaan. Tunnetut on lopputulokset.
Irene Äyräväinen, joka toimi myös LOST-neuvottelujen puheenjohtajana v 2007 -2008 on täysin oikeassa. Miten valtiovalta voi ylipäätään edes harkita pakottaa Lohjaa ylläpitään myös sosiaali- ja terveydenhoidossa kaksikielistä organisatiota.
Siuntio ja Inkoo ovat esittelevien virkamiestensä tukemana sotkeneet puurot ja vellit nurkkapatrioottisilla päätöksillään varoituksista huolimatta. Ei Suomen kansan eikä Lohjan ja siihen nyt kuuluvien Lohjan mlk, Sammatin.Karjalohjan ja Nummi-Pusulan asukkaiden tule verorahoillaan ylimääräisesti tukea RKP:n syrjintäpolitiik-kaa Siuntiossa ja Inkoossa, missä virkamiehet ja enemmistö päättäjistä ovat syyllistyneet (?) valehteluun, lähes rasistiseen ikä-, vammais- ja kielirasismiin ?(tai vähintään syrjintään?) Nyt on Siuntiolle ja Inkoolle näytettävä, että "Sitä Saa Mitä Tilaa". Lähes konkurssiin johtavat teot on Siuntiossa ja Inkoossa tehty tahallaan. Tiettyjen virkamiesten osalta voi pereustellusti kysyä:"Onko suuret virheteot ja mahdolliset lain rikkomukset tehty virkavastuulla?" Jos niin on, niin kyse on erittäin raskauttavista teoista?" Eikö vain? Jo nyt ns. "Pakko Ruotsi" ja esim kaksikieliset katu- ja tiekyltit tulevat älyttömän kalliiksi Suomen kansalle ?
Asumme Suomessa, jossa on myös Suomenkielisillä olemassa oikeuksia. Ei siis pelkästään velvoitteita.
Tämä tällainen , että Lohja järjestää palvelut muille kunnille ( Siuntio ja Inkoo) ei mitenkään suju tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden mukaan.
Kreikan mallia on nyt ihan turha toteuttaa.
Kyllä minusta Lohjan pitäisi kustantaa Siuntion palvelut. Ehdottomasti.
En nyt tähän hätään keksi mitään perusteluja, mutta odotellaan hetki, kyllä Rähmäryhmä14 ja Essen-Mussen piankin niitä keksivät.
RKP:n hiki haisee uudessa kuntalaissa ja paljon, RKP on vetänyt taas kölin alta demarit ja kokkelit, vihreät ovat sen takataskussa olleet iät ja ajat.
Todellä törkeä esitys, että Lohjan pitää kustantaa Siuntion ja Inkoon sote-palvelut jatkossakin.
Kuntauudistus on täysin vesittynyt jos RKP:n tahto hallitsee asiaa.
Lohja siis joutunee elättämään Siuntiota ja Inkoota omilla rahoillaan, Lohja tarvitsee jokasen veroäyrin omiin menoihinsa.
Pitää myös muistaa ruotsinkielisten demarien rooli tässä sotkussa, varsinkin Maarit Feldt-Rannan rooli, hänhän vastusti Lohjan ja Siuntion liittämistä yhteen, kuten muutkin FSD:n sossut läntisellä uudellamaalla.
Vihreät von Essenin johdolla taas ovat vain RKP:n jaosto, ei mitään muuta.
Samanlaisia ruotsin ja suomenkielisiä Sossu-Naisia löytyy myös Inkoosta, esim Britta Lindblom, joka on säälimätön feministi vielä kaiken muun lisäksi ?
Kyllähän Siuntio niistä palveluista maksaakin, toinen asia sitten kattaako kaikki kustannukset. Mutta jos tuossa käy noin, eiköhän niistä ruotsinkielisistä palveluista voi säästää? Eikös teillä Lohjalla ole myös pulaa tiloista suomenkielisille oppilailla ja modernit tilat ruotsinkielisissä kouluissa...jos sieltä irtoaisi tiloja suomenkielisille - ettei tarvitse uusia rakentaa tai laajentaa ;)
Eihän Siuntio ja Inkoo tarvitse sote-palveluita, nehän tarvitsevat vain RKP:n anarkistipolitiikkaa ja ruotsinkieltä. Tätä mieltä ovat RKP:n ja Vihreitten nokkamiehet ja - naiset.
Juuri noin se on. Vihreiden ainukainen valtuutettu Pirjo Rautanen petti Inkoossa allekirjoittamansa yhteistyösopimuksen vaalit voittaneiden poliittisten ryhmien kanssa, kun möi Ihokkaansa RKP:lle omanvoiton tavoittelemiseksi itsekkäillä ja
juoruihin perustuvilla syillä.
vihreiden raivion mukaan siuntiossa on kyse vain terveysasemasta. ei mistään muusta.
Ei kannata hätäillä. Nyt käydään pitkällistä vedätyskielipoliittista sotaa.
Rkp osaa ja pystyy tällä hetkellä manipuloimaan myös ministeriöiden henkilökuntaa.
Mutta asiat selkiintyvät ja paljastuvat ajallaan ja tavallaan.
Rkp ja etenkään Siuntion Rkp ei ole sen ihmmeempi lobbari kuin kuka muu tahansa.
Oli muuten mielenkiintoistaa löytää itseni Rkp:n seurattavien henkilöiden listalta.
Siuntion Rkp kolisee kuin kivillä täytetty tynnyri vieriessään kiihtyvää vauhtia rinnettä alas.
Kuntavaalit kertovat Rkp:n tilan. Siuntion ruotsinkielisetkään eivät siedä Rkp:tään.
Raivio ehkä ei ole se, jota kannattaa seurata. Ongelmallisimpia ovat ne, jotka osaavat pysyä poissa julkisuudesta - kuka sitä nyt omilla housuillaan pa... - siis tuleen istuisi. Ne, jota hoopottavat noita Raivioita esiintymään, ja naureskelevat taustalla.
Vaalit ovat tosiaan poikkeuksellisen mielenkiintoiset Siuntiossa. Miten jatkunee - vasta kaksi puoluetta on kysellyt ehdokkaaksi...
Ottakaas ny - kaikki - iisisti... ootellaan kaikessa rauhassa... kyl se siitä suttaantuu... tää hommeli... ja sit jeesataan Sjundeååååååååååån sakkia... seurataan katseella kui kaarnalaiva uppoo:-)))))))))))))))
Onko se suurikin ongelma jos itsenäinen Siuntio saa jatkettua Lost-sopimusta?
Ei, se että Lost jatkuu - jos jatkuu - se ei ole ongelma. Päinvastoin.
Se on ongelma, kuinka Rkp häärää ministeriössä ja laittaa Vegan ja muut vetkuttimet pauhaamaan Lohjaa painostavaa propagandaa Lostin jatkamiseksi.
Tähän on Siuntiossa totuttu. Vikkeliä ovat Rkp:n turhat uutiset leviämään.
Ihan vakavsti puhuen. Lohjallakin nauretaan Rkp:n mielen ja välineiden köyhyydelle.
Kielisotaahan tämä on, kuten Wallin on Rkp:n puolelta todennut.
Lohjaa osataan kyllä neuvoa Siuntion Rkp:n toimintamalleista: Uhkaus, kiristys, lahjonta.
Näillä metodeilla Siuntion Rkp tulee lepäämään rauhattomana mustassa ruumisarkussaan.
Odotan taas innolla, millaista kommenttia wordpressistä löytyy.
Piilossakin on kiva pauhata, vai mitä Nordström!
Terveisiä myös Carl Haglundille!
Ei, ei tietenkään eikä missään tapauksessa. Ongelma on - mitä luultavimmin - hellämieliset ja hölläpäiset pölvästit lohjalaiset päättäjät. Lostista on ehdottomasti teetettävä nyt uudet laskelmat. Niillä on varmistettava, että Lohja - yhtenä sopijapuolena - ei joudu tukemaan Sjundeååååååååååta äyrilläkään vaan saa kohtuullisen tuoton sopimuksen tehdessään. Muutenhan sopimusta ei - tietenkään - tule eikä pidä tehdä... petollisella "rakkaudella" on hintansa. Aina.
Ongelmana ovat Öky-maanomistajat, jotka elävät ja rikastuvat EU-tuilla, eivätkä maksa äyrin äyriä kunnallisveroa. Näitä fariseuksia on RKP pullollaan. LOST ehkä jatkaa, mutta hinnat ovat pilvissä ja Raaseporissa Avaruudessa, josta näillä fariseuksilla ei ole mitään tietoa. m.o.t. Tyhmyydellä Siuntiossa ja Inkoossa ei ole mitään rajoja, kun ollaan Niitä Ossavia Rantaruåttalaisia vain omasta mielestään ja kerätään muiden rahat omaan Bondemafian "Jussin pussiin"Inkoon RKP:n paikallis- puheenjohtaja Kaj "Keskisormi" Karlsted samaan aikaan kehuu omaa korkeata älykkyysosamääräänsä, mitä muut eivät vielä ole huomanneet. Voi Voi ;D Taistellaan!
"Tappaa eivät uskalla ja tiineeksi eivät saa"?
Tässä tämän paikallisen päättämisen vitsi on, että yhdistymishallituksen jäsenet (ts. puoleukirjan omaavat) eivät päätä asiassa yhtään mitään. Näennäinen demokratia toimii näin juuri, että annetaan tehtävä, jota työstetään veroeuroilla niin pitkään, että saadaan valtiovallan ajama lopputulos aikaiseksi.
Onhan se hienoa, että Lohjalla ensin kieltäydytään neuvottelemasta Siuntiolle sote-palveluista. Mutta kas, ei niin voikaan tehdä, niin sitten "ehkä" neuvotellaan. Ja arvaan, että kuitenkin ne palvelut annetaan. Koska on pakko, eikä kenenkään kuntaliitos osakkaan tilannetta saa huonohtaa lakisääteisllä palveluilla. On tämä pelleilyä. Näillä yhd.hallituksen puuhamiehillä- ja naisilla on ei ole mitään päätettävää oikeasti: ollaan sätkynukkeja. Noh, jos sellaiseksi haluaa, mikäs siinä sätkiessä.
Rohkenisinko... kyllä... rohkenen :-))) Pelottelun aika on ohi... ainakin tässä "Sjundeåååååååå-Lost" jutussa... vai etkö ihan oikeasti kässää missä mennään... tai hällä ja väliä... me muut tiedämme jo kuka on maksumies - kollektiivina toki:-)))))))))
Terkkuja tarkkailijalle! Oot kyllä ihana, kun sekoilet mielipiteissäsi, vauhkoat ja valitat. Nytkään en taas saanut tuosta mielipiteestäsi mitään selvää.
Mutta koitahan jaksaa, on varmaan tosi rankkaa, kun on kaikenaikaa kaikesta selvillä, muut ei ymmärrä ja itse on aina oikeassa. Huhhuh, enpä tahoisi olla sinun tilanteessasi, hyvä tarkkailija.
Käytät nimimerkki Terkkuja sellaista termiä kuin "sätkynukke".
Se mitä tästä valtiovallan kannanotosta tulee mieleeni, on nimenomaan se, että ne varsinaiset "sätkynuket" taitavat olla aivan jossakin muualla, vaikka virkamiehiä ovatkin.
Onhan tässä nähty näitä "puhtaasti virkamiestyönä" tehtyjä "neutraaleja" selvityksiä. Sitten, kas kummaa yhdestä jos sun toisesta suunnasta paljastuu poliittista ohjailua.
Ja sekin on ihmeellistä, kuinka jo ennen virkamiesselvitysten valmistumista paikalliset tietyt puoluetahot ovat oman "vastaehdotuksensa" kanssa jo 9.11 lähtien niin kauhean samoilla linjoilla monta kuukautta myöhemmin valmistuvan "virkamiesselvityksen" ensisijaisista vaihtoehdoista. "Kannattaa nyt vain odottaa ... oikea suunta on Kirkkonummi", sanottiin ja samaan aikaan alettiin jo kirjelmöimään salassa Porkkalan puolesta virkamiehille erittäin kyseenalaiseen tyyliin, oikein titteleiden kera seurauksella, että kirjelmä kirjattiin kuntien kannanotoksi.
En oikein tiedä puhummeko samasta asiasta hieman eri näkökulmasta, vai mitä yrität sanoa?
Jos puhutaan kuntaliitososakkaista (osakkaista?), niin eihän Siuntio ole kuntaliitokseen osallistuva kunta (osakas?).
Sitä paitsi, 9.11.2011 Siuntion kuntaliitosvastainen rintama oli sitä mieltä, että Lostia ei tarvita sillä "kyllä ne palvelut voi hankkia muutaman vuoden vaikka yksityiseltä". Lost-aloitehan oli jälkijättöinen toimenpide kuntaliitoksen vastustajilta, kun tajusivat, että jottain tarttis tehrä, että asiat näyttäisi nyt paremmalta.
Vaan ei mene läpi tämmöinen puuhastelu.
Kyllä terveellä järjellä ajateltuna on väärin Lohjaa, NuPua ja Karjalohjaa kohtaan, että niille sälytetään painolastiksi vielä kireääkin kireämmäksi menneessä aikataulussa (kenenköhän vuoksi?) vielä erillissopimukset. Tilanne on tämä mikä se on ja siitä järjellisestä tosiasiasta pitäisi lähteä - myös valtiovallan!
Jos jotain hyvää etsii tästä niin on saatu taas uusi porukka heräämään suomenruotsalaisten umpimielisyyteen ja heidän harjoittamaansa suomalaisvihaan.
Suomalaiset ovat olleet liian ymmärtäväisiä suomenruotsalaisia kohtaan jo liian pitkään.
Kandee lukea (tulevan?) RKP:n puheenjohtajan Haglundin blogia jossa hän nauraa Lohjalaisille ja muillekin suomalaisille.
Taitaa olla muuten erään lohjalaisen blogi, jossa on mm. keskusteltu (chätätty) mm. Haglundin kanssa.
Tuossa blogissa on muuten käytetty Lohjan kunnallispoliitikoista (mm. Äyräväinen) ja yksityishenkilöistä kyseenalaisia nimityksiä. Uhkailun vaikutelmaltakaan ei voi välttyä. Mm. yksityishenkilöiden nimiä on mainittu, missä he ovat olleet milloinkin. Ei voi välttyä mahdollisilta mielikuvilta yksityiselämän loukkaamisista ja vainoamisesta.
Suosittelen tutkimaan, onko aihetta ryhtyä blogin sisällöstä jatkotoimenpiteisiin.
Valitettavasti (?) Viisaan mainitsema blogi ei ole Carl Haglundin, vain minun.
Siihen kyllä yhdyn, että blogiani kannattaa lukea, mutta vain jos haluaa monipuolisempaa tietoa mm. kuntauudistusasiasta. Jos sen sijaan haluaa jatkaa "yhden totuuden maailmassa", jossa kaikki on suomenruotsalaisten ja/tai RKP:n vikaa, en suosittelisi blogiani!
En ymmärrä mitä Viisas tarkoittaa sillä, että "hän nauraa Lohjalaisille ja muillekin suomalaisille".
En aio osallistua mihinkään "kielisotaan", josta Viisaan teksti on minusta valitettava esimerkki, esim. "Suomalaiset ovat olleet liian ymmärtäväisiä suomenruotsalaisia kohtaan jo liian pitkään.".
Muitakin esimerkkejä löytyy näiltä sivuilta...
Lohjalaisena ruotsinkielisenä näkisin tietysti mieluummin, että Siuntio olisi yhdistynyt Lohjan kanssa, toisaalta koska Lohja olisi pysynyt kaksikielisenä ja toisaalta koska Sote-palvelut ja kouluyhteistyö (Källhagens Skola) olisi turvattuja jatkossakin.
Ymmärrän kuitenkin, että Siuntion RKP:n eikä muittenkaan siuntiolaisten ensisijaisena asiana on valvoa Lohjan ruotsinkielisten etuja, joten siinä mielessä tyydyn kohtaloomme.
-----
Carl Haglund vastasi minulle HBL:n chatissa 7.5.2012, pariin kysymykseen, joista tämä on toinen:
Claes: Hur skall Västnyland se ut i framtiden, för att vi överhuvudtaget skall kunna tala om ett svenskspråkigt Västnyland?
Carl Haglund: Att skapa Raseborg var ett klokt beslut med tanke på svenskan i Västnyland. Nu skulle det gälla att skapa en lösning som tryggar Sjundeå- och Ingåsvenskarnas situation. Det här kunde ske genom kommun Porkala. I dessa kommuner kan SFP få en stark ställning och möjligheten att trygga svenskan.måndag 7 maj, 2012 09:36
Miksi nimittelet yksityishenkilöitä loukkaavilla nimityksillä ja kerrot heidän olinpaikoistaan tiettyinä ajankohtina yksityiskohtaista tietoa?
Tajuatko mitä sellainen merkitsee ja miltä se näistä yksityishenkilöistä tuntuu?
Sinua ei sen sijaan ole mainittu missään yksityishenkilönä näiden kyseisten ihmisten kirjoituksissa, koska mitä ilmeisimmin olet yksityishenkilö, eikä sellaista saakaan tehdä.
Onko tarkoituksesi seuraillla mainitsemiasi yksityishenkilöitä ja pitää ns. mustaa listaa yksityisistä ihmisistä. Ja oletko uhaksi näiden henkilöiden terveydelle tai turvallisuudelle eli uhkailetko heitä?
Unohdatko, että me lukemattomat suomenkieliset olemme myös ruotsinkieltä opiskelleet ja osa hallitsee sen erinomaisesti. Siinä suhteessa on turha kuvitella, että ruotsinkielellä kirjoitettu teksti jäisi kaikilta meiltä suomenkielisiltä ymmärtämättä!
Kävin läpi blogiani, ja löysin sieltä tietoa siitä, että kaksi nimeltä mainittua henkilöä oli yleisön joukossa Siuntion edellisessä valtuustokokouksessa.
Olen poistanut nimet, ja pyydän heiltä vilpittömästi anteeksi!
En toki usko, että maininta siitä, että he olivat läsnä kokouksessa, merkitse heille yhtään mitään, myönnän että tein virheen.
Jos satumme samaan paikkaan, tulen pyytämään heiltä vielä kerran anteeksi, enkä tule mainitsemaan tapaamisestamme missään.
En ymmärrä miksi suomenkieliset eivät saisi lukea sivujani. Tarkoituksena ei ole ollut, ei ole, eikä tule olemaankaan sytyttää kielisotaa, päin vastoin...
Toimit oikein!
Puhuttaessa erilaisista kansanryhmistä ja vähemmistöistä, on syytä olla tarkkana, sillä tässä erityisessä tapauksessa on hyvin mahdollista, että tulit loukanneeksi erästä samalla vähemmistöryhmään kuuluvaa henkilöä nimeltä.
On hyvin mahdollista, että olet tietoinenkin asiasta (tai sitten et), vaikuttaahan sinulla olevan Siuntiossa tuttujakin.
Sen haluan sinulle vielä saattaa tiettäväksi, että et voi olla varma tuletko sinä itse syyllistyneeksi vihapuheisiin kansanryhmää vastaan, esim. jotakin muuta vähemmistöryhmää kuin kieliryhmää vastaan.
Tämän kyseisen henkilön kohdalla pyydän sinua ystävällisesti olemaan varovainen, että hänessä ei herää epäilys siitä, että häntä vähemmistöryhmään kuuluvana itseänsä oltaisiin loukkaamassa/mustamaalaamassa juuri tämän asian tähden.
Myös suomenkieliset ovat ihmisryhmä ja myös suomenkielisissä on ihmisiä, jotka kuuluvat vähemmistöihin, joiden vähemmistöjen tarvitsemaa erityissuojaa ja perusoikeuksia voidaan tarkastella tarvittaessa oikeudellisessa mielessä.
Arvoisa "Asiaan huomiota kiinnittänyt".
En ymmärrä (tiedä) ketä tarkoitat, "Tämän kyseisen henkilön kohdalla pyydän sinua ystävällisesti olemaan varovainen, että hänessä ei herää epäilys siitä, että häntä vähemmistöryhmään kuuluvana itseänsä oltaisiin loukkaamassa/mustamaalaamassa juuri tämän asian tähden."
Voisitko ystävällisesti laittaa kyseisen henkilön nimen kommenttiksi minulle blogilleni.
Luen sitä, mutta en tietenkään julkaise sitä.
Tarkoitukseni ei todellakaan ole loukata ketään, en ruotsin- eikä suomenkielisä, sen sjaan haluan valaista minua kiinnostavia asioita mahdollisimman monesta näkökulmista.
Sitä sinulle ei tulla tekemään, että nimi kommentoitaisiin sen kummemmin minun kuin näiden mainitsemiesi henkilöidenkään taholta sinun blogiisi, jos et sitä itse huomaa.
Olen tarkistanut henkilökohtaisesti, että mm. eräs yksityishenkilö, joka ei edes ole tuntenut sinua sen kummemmin nimeltä kuin näöltäkään, on mainittuna sinun blogissasi ja tätä yksityishenkilöä sinä nimittelet loukkaavasti.
Kuinka voi olla mahdollista, että seuraat sellaisia yksityishenkilöitä ja selvität heidän nimensä ja tunnistat kasvoilta, vaikka he eivät sinua edes tunne tai ole koskaan sinusta edes kuulleetkaan?
Harjoittamasi yksityishenkilöiden nimittely, heidän nimiensä selvittäminen ja identifioiminen koko kasvoilta, herättää kysymyksen siitä, oletko osallistumassa johonkin kyseenalaiseen toimintaan ja oletko kenties vaaraksi muille ihmisille? Esim. näille nimeltä mainitsemillesi yksityishenkilöille?
Siis onko niin, että sinua joko opastetaan harjoittamaasi toimintaan tai sinä harjoitat näiden yksityishenkilöiden seurailua, kokonaisten kasvokuvien selvittelyä tai muiden tietojen selvittelyä.
Sitähän voisi luulla yksityisen henkilön vainoamiseksi. Etkö ymmärrä sellaista?
Vaikea ymmärtää, miksei saisi mainita jonkun olleen julkisessa tilaisuudessa valtuuston kokouksessa. Vaikka Siuntio onkin kyseessä, ei sitä kait sentään voi pitää asianomaista solvaavana tai halventavana tietona, jota voisi kunnianloukkauksena pitää. (No jaa, miten lienee, just nyt Siuntion tapauksessa...)
Sananvapauteen kuuluu mm. oikeus ottaa ja julkaista valokuvia kyseisen kaltaisista tilaisuuksista, kirjoittaa lehtiin uutisia ja blogeihin juttuja jne. Jos joku ei halua tulla nähdyksi valtuuston kokouksessa, niin sitten on pysyttävä sieltä pois.
Niin jos sananvapauteen kuuluu että saa ottaa valokuvia niin ei se ainakaan näyttänyt Marcus Nordströmille ja Elisa Calinille sopivan, keskari heilahti alta nano sekunnin.... eiköhän heidänkin olisi kannattanut kakaroineen pysyä pois kokouksesta jos "ville vaan" ohjeita noudatettaisiin.
Esitän kysymykseni Calle Haglundille: 1) Tekikö RKP Kokoomuksen puheenjohtajan kanssa sopimuksen hallitusneuvotteluissa intressijaosta Dragvikin varuskunnan
jatkosta ruotsinkielisenä joukko-osastona, sekä 2) mitä sovittiin Inkoon ja Siuntion sekä Kruunupyyn osalta kuntaliitosratkaisuissa. Lisaäksi: 3) Paljonko tällä kertaa "Kakssikielisyyden Edistämissäätiö", joka ensisijaisesti rahoittaa RKP:tä maksoi Kataiselle tai Kokoomukselle ja muille hallituspuolueille tai -poliitikoille
"avustusta?" tai "kipurahaa" e.m. järjestelyistä ssekä kahdesta ministerisalkustaan ?
4) Mitä tarkoitusta ajaa RKP:n salaseura "Saaristolaisklubi", jonka toimintaa on mm
johtanut ja koordinoinut Carl (Calle) Haglund itse 5) Kuka rahoittaa "Saaristolais-klubia"?
Mitäpäs jos soittaisit "Calle"lle, kertoisit nimesi - kuten kohteliaisiin tapoihin kuuluu - ja kysyisit asian tilaa ja tolaa. Sen jälkeen voisit taas nimimerkillä ... tai antaa olla...
Eiköhän tuo ole niin, että poliitikon "Callen" on syytä ottaa yhteyttä äänestäjiin.
Tuo lupaus on vaalien yhteydessä poliitikkojen huulilla: "Pidän yhteyttä äänestäjiini".
"Calle" tervetuloa vierailemaan Siuntiosssa, vaikka pikipäiten. Kuntalaisilla on sinulle asiaa.
Samalla voisit tarkentaa meille paikanpäällä Porkkala-unelmaasi.
Claes Lindholm; oletko ihan varma, että sinulla on välikaton purut kuivat.
Jos ja kun vastustaa Rkp:tä, se ei ole kielisotaa. Sitä kutsutaan politiikaksi.
Taas kerran: ongelma ei ole ruotsinkieli, vaan Rkp!
Onko tuo niin vaikea ymmärtää!
Heikki! Etkö tajua, että ei sitä ole eräillä tarkoitustakaan ymmärtää.
Puolue ei ole todellakaan sama kuin jokin kansanryhmä tai jokin yksittäinen kieli.
Kieltäytymällä ymmärtämästä tätä yksinkertaista asiaa, voidaan tehdä itse politiikkaa, joka sallii itselle kaiken, jopa negatiivisen ja kyseenalaisenkin toiminnan, mutta muille se ei salli edes puolueeseen kohdistuvaa arvostelua.
Meillä on Siuntiossa de facto-tietoa siitä miten asiat RKP:n suhteen ovat. Se ei ole kaunista kuultavaa eikä katseltavaa läheltä tarkasteltuna. Vielä vähemmän se kestäisi valtakunnallisen julkitulon kaikessa karuudessaan, jos ihmiset uskaltaisivat tulla ulos kaapeistaan ja kertoa kaikki kokemuksensa.
Läheppä Valtavaara jakamaan Rkpeen flayereita seuraavissa vaaleissa, Nordströmmin kanssa...!
Ehkä pääset tuosta kauhiasta traumastasi..!?
Ja teistä tulee Parhaat ystävät :))))
Välikaton kunnosta en pysty sanomaan mitään, en ole alan asiantuntija, enkä ole uskaltanut tutkituttaa sitä, varmuuden välttämiseksi...
Hyvä, ettet käy kielisotaa, politiikka saat tietysti harrastaa ihan vapaasti.
Helsingissä on eräässä kassaholvissa runsaasti materiaalia RKP:n tekemisistä kautta aikojen. Kuulin että on tekeillä pokkari "PerusRuotsalaiset Simputtavat RKP.n avulla!" RKP ei åle mikään suåmenruåtsalaisten Institutiå, vaan erittäin Syntinen
Puålue !
Pakkoruotsi, pakkoliitos, pakkoavioliitto, pakko-sotepalvelut - pakkoja riittää.
Yhden pakon hyväksyn minäkin.
Demokratiaa ja lakia on kunnioitettava. Muuten meiltä loppuvat eväät.
Domokratiaa ja lakia kunnioittava anarkia on täysin mahdollista.
Toiselta nimeltään se on sanan ja kokoontumisen vapaus - alistumattomuutta.
Niinpä sitten:
Demokratian periaatteiden mukaan Rkp on syvältä sieltä, minne aurinko ei koskaan paista.
Sinne se joutaisi takaisinkin.
Heikki kirjoittaa totuuksia. On tärkeää, että äänestäjät Siuntiossa saavat tietää
totuuden politiikan hörhöläisistä. Totuus pitää kertoa myös Inkoon tapahtumista.
Siellä kunnanjohtaja ja hallintopäällikkö pitäisi hyllyttää ja tutkia heidän tekemisensä objektiivisen selvityskonsultin toimesta. Kellään RKP-sätkynukella ei ole arvoa olla objektiivinen. RKP toimii kuin kanalauma kun Kukot kiekuvat?
Heikki kirjoittaa totuuksia. On tärkeää, että äänestäjät Siuntiossa saavat tietää
totuuden politiikan hörhöläisistä. Totuus pitää kertoa myös Inkoon tapahtumista.
Siellä kunnanjohtaja ja hallintopäällikkö pitäisi hyllyttää ja tutkia heidän tekemisensä objektiivisen selvityskonsultin toimesta. Kellään RKP-sätkynukella ei ole arvoa olla objektiivinen. RKP toimii kuin kanalauma kun Kukot kiekuvat?
Heikki kirjoittaa totuuksia. On tärkeää, että äänestäjät Siuntiossa saavat tietää
totuuden politiikan hörhöläisistä. Totuus pitää kertoa myös Inkoon tapahtumista.
Siellä kunnanjohtaja ja hallintopäällikkö pitäisi hyllyttää ja tutkia heidän tekemisensä objektiivisen selvityskonsultin toimesta. Kellään RKP-sätkynukella ei ole arvoa olla objektiivinen. RKP toimii kuin kanalauma kun Kukot kiekuvat?
No ho, ho. Ehkä Länsi Uudellamaalla olisi aika vaatia että vain ja ainoastaan omilla nimillään kommentoivien kirjoitella tänne. Kommentit alkavat nimittäin olla melko masentavaa luettavaa. Jos yksityishenkilöitä, vähemmistöja tai muita haluaa haukkua, niin haukkukaa omilla nimllänne. Tämäntapaisilla palstoilla Breivik keksi että kaikki muutkin ovat samaa miletä hänen kanssaan ja hän on oikeutettu hyökkäämään vihollista astaan. Hänestä tulis sankari tappamalla "kaikkien" haukkumat poliitikot. Lukeekohan joku näitä edes toimituksessa?
Kokeile lukeeko... vetäse oikeen kunnon kamaa tänne... ja ota aikaa kuinka kauan kestää ennen ku se on poistettu... ei tartte almanakalla ottaa... aikaa:-))))))))))))
Pitäisi Herra "Tarkkailijan" tietää, että Länsi-Uudenmaan alueen karmein panettelu- ja simputusmafia on Raaseporin RKP:lainen Västra Nyland-lehti sekä "luxustietotoimisto" Radio Vega Västnyland, jonka keskustelusivujen välityksellä on säälmättömästi "hakattu turpaan" pääosin nimimerkkien takaa suomenkielisiä paikallis- ja aluepoliitikkoja ja erityisesti niitä, jotka osaavat taitavasti ja sujuvasti tehdä poliittista työtään erinomaisesti hallitsemallaan "pakkoruotsilla".
Erikoista on, että Radio Vegalla on valtavan hyvät ja kalliit resurssit verrattuna suomenkieliseen Ylen Läntiseen? Kuka määräille Ylen rahoituksesta. Taitaa sielläkin
nakertaa RKP meidän suomenkielisten "Media-Juustoa" ?
Moi Sven Dufva!
Erilaisten ruotsalaisten medioiden mahdollisessa runsaassa rahoituksessa ei ole mitään mystistä, sillä ne saavat täysin laillisesti esim. erilaisilta säätiöiltä rahaa, joiden tehtävä on myös määritelty siten, että säännöt sen sallivat.
Hyvin harva on tietoinen siitä tosiasiasta, että esim. RKP:tä lähellä olevien säätiöiden säännöt on hyvin varhaisessa vaiheessa jo laadittu siten, että ne sallivat kaiken ruotsinkielen aseman parantamiseen tähtäävän rahallisen tukemisen. TÄMÄ ON LAILLISTA, koska nämä tahot ovat laatineet sääntönsä lain sallimissa puitteissa.
Näin ei ole valitettavasti ollut kaikkien muiden puolueiden saamien säätiörahoitusten suhteen. Tästähän on ikäviä esimerkkejä. Mutta saavat syyttää itseänsä, koska säännöt eivät ole monta sellaista asiaa sallineet, mihin rahoja on käytetty.
Esim. tuen antaminen suomenruotsalaisista säätiöistä erilaisille kenelle tahansa heidän mielestään heidän esim. kielellisen aseman vahvistamiseen pyrkivien tavoitteiden edistämiseen pyrkivälle taholle, on luvallista ja laillista.
Voitte korjata, jos olen väärässä mutta voisi kuvitella täysin mahdolliseksi, että kenen tahansa RKP:n kunnallisvaltuutetun takaa löytyy oma säätiötukensa, joka on laillinen eikä siihen ole nokan koputtamista.
Olet oikeassa. ÄrrKoPeessa on oltu kaukaa viisaita jo vuosikymmeniä sitten ... toisin kuin Kepussa jonka silmäätekevät joutuvat käräjille esim. Nuorisosäätiönsä tekemiensä sekoilujen - ja rikosten - kanssa, kera ja vuoksi ynnä takia.
Kyllä minä tiedän... liiankin kanssa:-((((((((((((
Kysymys on toisaalta "Säätiöiden rahoista" ja mistä ne on kerätty, tai keneltä?
Kun RKP sai Säätiörahoitusta yhteensä 3,2 Miljoonaa euroa viime kunnalisvaaleihin ja Europarlamentti-vaaleihin, sopii kysyä mistä saa julkisen jakolistan noin suuresta vaalirahoituksesta, koska se pitäisi olla julkinen ja kaikkien saatavissa eikä ainoastaan "peräkammarin puoluepamppujen" salasten kansioiden
arvotavaraa? Toinen seikka on, kun tarkastellaan k.o. rahoituksen turvin tehtävän politiikan "laillisuuskriteereitä". Ne harvoin uskalletaan tunnustaa tai tutkia, kun tärkeät tahot viranomaisissa kästtelevät RKP-mandaatilla omiakin tekemisiään ?
Meniköhän nimimerkille "Olenkohan Oikeassa" sanomani perille, vai tuletko ulos taas uusilla manipuloiduilla RKP-seliseli väitteillä ?
Nimimerkki Sven Dufva on kanssani hyvinkin samaa puolta edustava henkilö.
Kerroin vain sen tosiasian, mitä harvoin tiedetään, että RKP:ssä ollaan oltu jo kaukaa viisaita näiden säätiöasioiden kanssa. Sille ei sinänsä voi mitään. Tästä asiasta on mm. kirjoitettu avoimesti medioissa.
Mutta se mitä en ottanut esille on juuri tuo mainitsemasi asia, että toisaalta raha mahdollistaa kaikkea sellaista, mitä ei voi suoraan osoittaa mm. päätöksenteossa. Siitä tullaan niihin laillisuusmielessä kyseenalaisiin asioihin. Niiihin puuttuminen on vain juridisesti äärimmäisen vaikeaa.
Henkilökohtaisesti epäilen vahvasti, että säätiörahoituksen turvin päättäjien motivaatiotilaa saadaan kummasti muuttumaan haluttuun suuntaan ja siinä se sitten onkin. Mutta miten osoitat ja miten puutut?! Siinä se juju onkin, kun se on liki mahdotonta.
Sitäpaitsi rahojen tai sen turvin tehtyjen etuuksien jakamisen eri muodoissa perille on vaikeaa päästä. Toisaalta voidaan tehdä täsmäiskuja, jotka vaikuttavat pakosta esim. alaisten toimintaan, kun "asenne ylemmällä taholla" on jo tiedossa. Se vaikuttaa päätöksenteon suuntatuneisuuteen alemmilla tasoilla esim. pelon vuoksi.
Summa summarum: Rahan ja sillä ostetun vaikutusvallan tiet ovat lähestulkoon tutkimattomat.
Eli emme ole lainkaan eri puolilla asioissa. Valaisin vain todellisuutta. Koskien säätiöden tuottojen verotusta, voimme myös kysyä, miksi niitä katsotaan niin suosiollisesti. En pidä tämänhetkistä tilannetta yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisena. Silti asia on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samalla "edullisella" tolalla.
Vielä vähemmän olen RKP:tä puolustamassa/seliseli-linjalla.
Elämä on kylmää, rahan valta vieläkin kylmempää! Tahto asioiden korjaamiseen pitäisi löytyä poliittisen päätöksentekojärjestelmän sisältä. Eli, vaaditaan oikeudenmukaisemmin ja avoimemmin suhtautuvia poliitikkoja. Mistä revit sellaisia, kun kaikki on niin kimuranttia ja raha nivoutuu kaikkeen?
Ai niin. Unohtui kertoa, että toki on tiedossa sellaista, että esim. säätiöille testamentattua rahaa on mitä todennäiköisimmin sijoitettu ja käytetty tarkoituksiin, jotka ovat olleet vastoin tiettyjen testamenttien asettamia rahojen käyttötarkoitusrajoituksia. Tällaisesta mahdollisena esimerkkinä on eräs merkittävä oululainen testamenttilahjoitus, jota ei ole todennäköisimmin kohdistettu oululaisiin tarkoituksiin, kuten testamentti on edellyttänyt.
Jokos uskot, että en ole seliseli-linjalla? ;-)
Voisiko joku saada selville, miten paljon nämä RKP:n mediat Västra Nyland ja Radio Vega saavat valtionavustuksia verrattuna suomenkielisen median saamiin. Tämä on myös syrjintää suomenkielisiä tiedotusvälineitä kohtaan että tuetaan RKP:n propagandakoneistoa.
Ei oo pakko... jos ei taho... ja etenki ku ei taho:-)))))))))
=
http://vastranyland.fi/nyheter/2012-06-08/inga-i-knipa
"Svaret är nej."
Suomennettuna tuossa jutussa sanotaan, että sekä sosiaali- ja terveysministeriö että Valtiovarainministeriö ovat yhdessä selvittäneet, että:
EI OLE OLEMASSA LAILLISIA PERUSTEITA PAKOTTAA LOHJAA JATKAMAAN LOST-SOPIMUSTA SIUNTION JA INKOON KANSSA!
Tilanne on toinen muualla Suomessa mutta Lohjan tapaus on selvä! Laillisia perusteita poikkeustoimenpiteille ei ole!
Se siitä sitten ja eiköhän tämä ole jo kohtuullistakin. Taas jälleen kerran RKP-johtoinen uutisankka, joka onneksi sai korjauksen peruspalveluministerin suusta kuultuna.
Katsotaanpa, uskalletaanko mennä vielä niin pitkälle, että säädetäänkin Lex Porkkala (ai niin mikä helv...n Porkkala?). Silloin ainakin käry kävisi.
Tuskinpa tähän tarpeeseen uusia lakeja säädetään. Nehän muuttaisivat kunnallisen itsehallinnon perusteita aika paljon, ja sitten muiltakin osin samalla.
Muualla ei ehkä ole irtisanottu sopimuksia, joten niitten jatkamista voi ajaa. Lohja on hoitanut ajoissa asiansa - toisin kuin eräät....
Saas nähdä, koska noi Siuntion Rähjäryhmän toisinaanajattelijat heräävät huomaamaan, mitä viime syksynä tapahtui. Juhannuksena? Oliskohan? Vasta vajaa vuosi kulunut....
Guinnessin lappuja voisi ehkä ruveta täyttämään.... Kuntapäättäjien hidasjärkisyyden maailmanennätys on luultavasti saatavissa Siuntioon. Syys- lokakuussa kun on todettu, että Sote-palvelut on sitten hoidettava, niin vieläkään nämä Tyhmä14:n porukat eivät ole hiffanneet, että tarttis tehdä jotain. Uskomatonta mutta totta!
"Aspectus" ei kannata odottaa liikoja "Tyhmä 14" jäseniltä, ne ei asiaa tule kuunaan tajuamaan, vastaus on aina " kyllä ne järjestyy", eikä niiltä saa minkään valtakunnan suunnitelmaa kuinka asiat aikovat hoitaa.
Taitaa vielä pikkujoulukin ehtiä tulla ennen kuin ne saavat mitään aikaiseksi, jos silloinkaan.
Kaikki on mahdollista kun kyseessä on Siuntion R14 rikkiviisaat päättäjät. Ei huolta huomisesta eikä kaiketi eilisestäkään.
EI voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu ! ( tässä tapauksessa t-lusikalla ellei jos mahdollista niin vieläkin pienemmällä)
Tässä tulee nyt huomata, että työsuhde lainsäädännön ja siihen liittyvien sopimusten rajoissa AIKA alkaa jo loppua eri irtisanomisaikojen ja laillisuuskysysmyten johdosta. Aikataulut "pimenevät" myös vuosilomasyistä ym normaaleista keskeytyksistä. Inkoon ja Siuntion keskushallinnossa ei ole yhtään lain vaatimalla koulutuksella ja tietämyksellä varustettua omaa perusturvajohtajaa eikä "johtavaa omaa kunnanlääkäriä". Epäilen että sosiaali- ja terveydenhoidon henkilökuntaakin
ei ole läheskään riittävästi saatavilla ja nykyisenkin "epäselvissä olosuhteissa uurrastavan LOST-henkilökunnankaan motivatio siirtyä pois LOST:ista ei liene
kovin innostunutta. Hävetkää ja pyytäkää nyn ensiksi Heiltäkin Anteeksi Hölmöläisten tekojanne ;))
ÄrrKoPeen kielifasistit eivät pyydä, he vaativat... mutta tyhjän saa pyytämättäkin. Otamme osaa:-)))))))))
Pitkään työsuhteessa olleiden irtisanomisaika on 6 kk. Suunnilleen sen verran vuoden loppuun alkaa olla aikaa....
Haloooooooooooooooooo... mistäs nyt puhutaan?????????????? Ei kai vaan "lostista"... ei sieltä olla ketään irtisanomassa!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mistäs tiedät? Jos Siuntio ja Inkoo ostavat palvelunsa joltain yksityiseltä (Folkhälsan.... :), ei kaikkia Lostin väkeä tarvittane enää jatkossa.
Tutustu asiaan... tai toisaalta ei siitä sinun tapauksessasi ole mitään apua... jatka samaan malliin... enin osa tietää missä mennään... ja sinusta ei ole niin väliäkään.
Hih, voipa olla... eikä hyötyä, koskapa aivan varmasti pysyttelen erossa noista asioista. Mutta; jos työnantaja vaihtuu, esim. Lostin henkilökuntaa palaa Siuntion palkkalistoille, niin se 6 kk taitaa päteä. Ja semmoistahan on kaavailtu, yhtenä vaihtoehtona.
Paras-lain perusteella Lohja ei voikaan irtisanoa henkilökunttansa ennen 01.01.2013 tapahtuvaksi ?
Lomauttaminen tosin vuodeksi täyttänee ammatiliitto-juristien kertoman mukaan
lain ja työsopimusten laillisuusehdot. Ongelma on se, että laisäätäjä ei Paras-lakia päätettäessä otanut Rääkkylän, Inkoon eikä Siuntion nyt soveltamaa menettelyä tarkasteluun lainkaan edes lain valmisteludokumenteissaan.
Työntekijöille taattiin vain 5 nvuoden irtisanomissuoja vuosiksi 2009 - 2013. Työntekijät allekirjoittivat henkilökohtaisesti uuden työnantajan, Lohjan taholta annetun sopimuspaperin. Miten lienee sopimusasiat ja irtisanomissuoja niillä uusilla työntekijöillä, jotka LOST otti työhön em jaksolla esim eläkkeellejääneiden tilalle?
Mikä lienee työehtotilanne niillä Siuntion ja Inkoon entisillä hoitoammattilaisilla, jotka noiden vuosien kuluessa ovat edenneet ylempiin joihtaviin työtehtäviin LOST:ssa? Huomattavaa on myös, että Siuntion ja Inkoon entisett Perusturvajohtajat eivät enää ole käytettävissä, koska heille on myönnetty hakemuksestaan ero, koska siirtyivät muualle Suomeen korkeaan kunta-alan virkaan? On paljon kysymyksiä, joista ei ole osattu edes keskustella?
Virkkunen pakotti pohjalaisen kunnan Pyhäjärven järkiinsä. Ks. http://yle.fi/uutiset/ministeri_pyhajarvi_pakotetaan_pysymaan_selanteessa/6258640. Pitäiskö hallituksen puhaltaa jo vihdoin Siuntiossa tapahtuva älyttömyys poikki ja kutsua osapuolet pöytään.
Pöytää, saati kutsua, ei tarvita. Valtioneuvosto päättää kun ÄrrKoPeen kielifasistit eivät kyenneet.
Tarkkailija on todella oikeassa. Ennustan, että sekä Inkoo ettäå Siuntio liitetään Valtioneuvoston toimesta Raaseporin ja Hangon konkurssikaupunkien kanssa yhteen,josta syntyy vielä vaikeammin hallittava RKP:N johtoinen Ruotsalais-reservaatti. Sillä kaupunkiressukalla menee vielä huonommin, koska sen veroprosentti noin kuuden vuoden jälkeen on 26 - 28 %, sillä on hirmiä henkilöstöpula, joka ajaa sen ostamaan kaikki palvelunsa yksityisiltä tuottajjilta
20-30 % kalliimilla kustannuksilla kuin maamme muissa kunnissa. Raaseporilaiset tulevat silloin saamaan esim sosiaali- ja terveyspalvelunsa varmasti omakielisinä,
kun henkilöstö keskenäänkään ei osaa puhua kuin venäjää ja swahilin kieltä ?
Tarkkailija on todella oikeassa. Ennustan, että sekä Inkoo ettäå Siuntio liitetään Valtioneuvoston toimesta Raaseporin ja Hangon konkurssikaupunkien kanssa yhteen,josta syntyy vielä vaikeammin hallittava RKP:N johtoinen Ruotsalais-reservaatti. Sillä kaupunkiressukalla menee vielä huonommin, koska sen veroprosentti noin kuuden vuoden jälkeen on 26 - 28 %, sillä on hirmiä henkilöstöpula, joka ajaa sen ostamaan kaikki palvelunsa yksityisiltä tuottajjilta
20-30 % kalliimilla kustannuksilla kuin maamme muissa kunnissa. Raaseporilaiset tulevat silloin saamaan esim sosiaali- ja terveyspalvelunsa varmasti omakielisinä,
kun henkilöstö keskenäänkään ei osaa puhua kuin venäjää ja swahilin kieltä ?
Vältetään nyt herran tähden turhaa pyörittelyä ja spekulointia. Käydään ensin yhdet kuntavaalit läpi. Jos siuntiolaiset irrottautuvat vanhasta soopasta, eli äänestävät muita ryhmiä kuin rkp:tä ja vihreitä, alkaa toivoa ehkä pukkaamaan senkin osalta, että terveyshuolto saadaan pidettyä nykyisessä reilassa. Ei lohjalaiset ole jurppiintuneita siuntiolaisiin, vaan Siuntion rkp:n kananaivoilla varustettuihin ökkereihin ja turpeeseen jämähtäneisiin vihreisiin. Muunkinlaisia vihreitä toki löytyy.
Olet oikeassa... sjundeååååååååålaisista itsestään - etenkin paikallisista ÄrrKoPeen kielifasisteista - riippuu kuinka käy... ja vähän siitäkin kuinka vähän ääniä ÄrrKoPee saa syksyn vaaleissa.
Valtioneuvosto päättää, jos on mitään päätettävää. Lost nykyisillä säännöillä lienee
kuollut ja kuopattu. Vaan uusi LOST teon alla, ei paljon eroa entiseen...
Voi herrajumala. Sisäpiirin tietoa kai...
Terveyden huollon nykyisen tason säilyttäminen yhteistyössä Lohjan kanssa ei saa enää koskaan LOSTin kaltaista muotoa. LOST hiipuu 31.12.2012 jälkeen historian lehdille. 10.1.2013 harva enää muistaa, mikä ja millainen LOST oli. Kun vanha kaatuu, uutta syntyy.
Siuntion on kauniisti hattu kädessä käytävä ensin kerjäämässä ylimääräistä tukea valtioneuvostolta ja sen jälkeen nätisti lähestyttävä Lohjaa ainakin terveydenhuollon hoitamiseksi ostopalveluna Lohjalta.
Sitä ihmettelen, millä resusseilla sosiaalipalvelut hoidetaan Siuntiossa 1.1.2013 alkaen. En oikein osaa arvailla, vaikka onhan meillä nyt hyvin ruotsia osaava sosiaalitoimen johtaja. Hänellä on varmaan kuin Ihme-Erkillä organissaatio miehitettynä ja ratkaisut valmiina vuoden loppuun mennessä.
"Siuntion on kauniisti hattu kädessä käytävä ensin kerjäämässä ylimääräistä tukea valtioneuvostolta"
Ei kannata pyytää... kun ei anneta, sen tietää pyytämättäkin.
" ja sen jälkeen nätisti lähestyttävä Lohjaa ainakin terveydenhuollon hoitamiseksi ostopalveluna Lohjalta."
Tietysti rahalla saa... Sjundeåååååååååååååååååååå ja ÄrrKoPeen kielifasistit niittävät nyt - eli maksavat - mitä ovat kylväneet.
Muuten oikein, mutta eivät maksa.... Eiväthän yrittäjät maksa kunnallisveroa, eivätkä maanviljelijätkään jonkun sortin yrittäjinä juurikaan.
Maksajina ovat työ- tai eläketuloa saavat.
"Eiväthän yrittäjät maksa kunnallisveroa"
Saatat saada silmillesi:-))) ...vaikka asiallisesti ja käytännössä olet oikeassa, "teoriassa" et ole.
Miten niin teoriassa? Yritysverohan maksetaan valtiolle. - No, tasauksina sitten valtiolta kunnille, mutta.... No, miten asian tulkitsee. Kunnallisveron äyrin suuruus on näille kuitenkin joka tapauksessa yksi lysti.
Kyllä nuo Siuntion Vihreät on aikas värikästä sakkia. Huh ...
http://www.siuntionperussuomalaiset.fi/blogi/2012/08/17/2
Melkosen "ulvovaa vihreyttä" ...
Osallistu keskusteluun
Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.















