Sundmanin keksitehtaan tilalle nousee kerrostaloja

Paikalliset
Kommentoi 3

LOHJA | Paikkarinkadun alkupäässä Karnaistenkadun ja Pellervonkadun välissä sijaitseva ns. Sundmanin vanha keksitehdas saa tehdä jatkossa tilaa kahdelle nelikerroksiselle kerrostalolle.

Lohjan kehittämis- ja elinkeinojaosto on päättänyt aloittaa tonttia koskevan asemakaavamuutoksen laatimisen.

Jaoston kokouksessa Erja Vaarala (vihr.) esitti asiaa pöydälle, mutta esitys raukesi, koska sitä ei kannatettu.

Samoin kävi Päivi Kuitusen (kok.) esitykselle, ettei tontin kaavoitusta olisi käynnistetty esitetyllä tavalla, vaan käyttötarkoitus olisi vahvistettu esimerkiksi keskustan osayleiskaavassa.

Esityksen asemakaavan muutoksesta teki jaostolle Lemminkäinen Talo Oy, joka on tehnyt Sundmanin perikunnan kanssa esisopimuksen kiinteistön ostamisesta.

Yhtiön ehdotus jaostolle lähti siitä, että kaavamuutosalueelle rakennetaan kaksi nelikerroksista kerrostaloa. Tätä pidetään tulevien asukkaiden ja kaupunki-ilmeen kannalta parhaana ratkaisuna.

Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy tutki myös mahdollisuutta säilyttää tontilla nykyisin oleva 1951 rakennettu kolmikerroksinen vanha leipomo- ja varastorakennus ja muuttaa se asuinkäyttöön.

1 365 neliön kokoisessa rakennuksessa on betonirunko, muuratut ulkoseinät ja rapatut julkisivut. Rakennuksen teollisuuskäyttö loppui 1980-luvulla.

Selvityksen johtopäätös oli, ettei rakennuksen säilyttäminen muuttamalla se asuinkäyttöön ole kaupallisesti realistista. Teolliseen käyttöön tai koulutuskäyttöön rakennus on selvitysten perusteella epätaloudellinen.

Lohjan keskustan rakennusinventoinnissa rakennukseen todetaan liittyvän paikallishistoriallisia arvoja, ja se edustaa 1950-luvun teollista rakentamista.

Vuosien varrella esiin on tullut myös ajatus rakennuksen hankkimisesta kaupungin omistukseen ja kunnostamisesta mm. kulttuurikäyttöön.

– Nyt päädyttiin siihen, että kaavaa ryhdytään muuttamaan tavoitteena kerrostalojen rakentaminen. Lohjan kaupungilla ei ole intressiä rakennusta itselleen hankkia. Esimerkiksi kulttuuritilojen osalta nyt on jo vireillä Keon leipomon tilat, Lohjan kaupunkisuunnittelujohtaja Jussi Savela toteaa.

Lohjan talousarviossa tai kuntasuunnitelmassa ei ole varauduttu uusien toimintojen käynnistämiseen. Näin ollen vanha rakennus todennäköisesti puretaan.

3 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

13.6.2012 08:11

Lyhytnäköistä, lyhytnäköistä...... -Kaupungin nk."päättäjät" täysin gryndereitten ohjattavissa...
-Nimimerkki "uusiin maisemiin" kirjoittaa tämänpäivän Länskärissä asiaa..., asukkaita ei kuunnella. Hyvä kirjoitus myös "Taas lähtee pala historiaa"...., Anna C Lindeberg tuo esille "päättäjien" saamattomuuden Keon leipomon kohtalosta.

13.6.2012 10:27

Asukkaita kyllä voidaan kuunnella, mutta kuka maksaa. En usko, että keksitehtaan kiinteistön omistavat yksityiset ovat halukkaita sitä lahjoittamaan tai ede myym'ään halvalla. Aina on halukkaita suojelemaan, mutta maksajia ei sitten löydykään. Sitä paitsi (Lindebergin kirjoitukseen viitaten) nyt Lohjan keskusta alkaa vähitellen näyttää kaupungin keskustalta, kun sinne nousee kerrostaloja. Niihin tulee asukkaita ja asukkaat tuovat ihmisiä keskustaan eikä keskustan ulkopuolella oleviin marketteihin. Ja Laurinkadun varteen nousevat kerrostalot ovat myös ihan hyvän näköisiä.

13.6.2012 13:55

Tulin juuri Euroopan reissulta takaisin härmään ja ah niin kotoiseen kotikaupunkiini.(virhe?) Joka ikinen kerta minut valtaa kumma tunne Suurlohjankadun alkupäässä kun näkymä kaupunkiin aukenee. Kyllä olis puskutraktorilla töitä vähän sielä sun täällä jotta tästä saisi edes vähän kaupunkimaisen näköisen kaupungin. Laurinkadulta siitä Prisman liikenneympyrältä kun katsoo kirkolle päin on näky järkyttävä. Prisman ulkonevat parvikkeet ja vastavalmistuva betoni kolossi siihen viereen ovat varmasti joskus nähtävyys ihan kuin muutama DDR:n ja Lasnamäen lähiö nykyään. Siinä sitä on miettimistä mitä liikkui arkkitehdin päässä nämä luodessaan ja mitä päättäjien päässä nämä tänne hyväksyessään. Ihan suoraan sanoen HÄVETTÄÄ. Mutta pääasia on että menee kaupaksi ja mihin hintaan? Mailmalta saa ihan asuntojakin noilla hinnoilla.
Seuraava katastrovi odottaa jo kulman takana, Nahkurintori. Tässä konkurssissa ei enään yksi entinen keksitehdas tunnu missään. Pääasia että perikunta ja grynderi saavat rahansa ja joku onneton eläkeläispariskunta home kämppänsä jota sitten korjataan vuodet läpeensä siirtotyöläisten voimin. Nykyajan win-win tilanne siis.

Lähes kaikki elelivät omenakylässä onnellisina kunnes kupla puhkesi ja miten sitten tapahtuikaan? Siitä kuulemme ensi jaksossa.....

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.