LOHJA | Lohjan kaupungin yhdelletoista pohjavesialueelle on laadittu ensimmäinen kattava suojelusuunnitelma.
Suojelusuunnitelman tavoitteena on ohjata toimintaa Lohjalla siten, että hyvälaatuisen pohjaveden käyttömahdollisuudet turvataan. Suunnitelma tehtiin Uudenmaan ely-keskuksen, Lohjan vesi- ja viemärilaitoksen ja kaupungin ympäristöyksikön yhteishankkeena.
Suunnitelmassa annetaan mm. ohjeita maankäytön suunnitteluun, viranomaisvalvontaan, lupahakemuksien ja -ilmoitusten käsittelyyn sekä ympäristövahinkojen ennaltaehkäisyyn.
Suunnitelma on tarkoitettu tiedonlähteeksi myös alueen asukkaille ja yrittäjille.
– Se tullaan julkaisemaan myöhemmin ’kansalaisversiona’, lupailee suunnitelmaa valmistellut johtava ympäristötarkastaja Auli Kokkonen.
Suunnitelma on luonteeltaan ohjaava, eivätkä sen suositukset ole juridisesti sitovia tai aiheuta korvausvastuuta.
Siihen on kerätty aiemmista selvityksistä ja maastokäynnein Lohjan pohjavesialueiden keskeiset maaperätiedot ja pohjavesitutkimustiedot, sekä kartoitettu ja luokiteltu pohjaveden laatua ja määrää uhkaavat riskitekijät.
Vedenottamoiden pohjaveden laatuun mahdollisesti vaikuttavia yksittäisiä merkittäviä riskikohteita pohjavesialueilla todettiin 33 kappaletta.
Merkittäviksi riskeiksi todettiin mm. kuusi polttonesteiden tankkauspaikkaa, kolme pesulaa, viisi konepajaa/autojen huoltotoimintaa, yksi metalliteollisuuskohde, kuusi varikkoa ja kolme entistä kaatopaikkaa. Suunnitelma esittää jatkotoimenpiteitä riskikohteille.
– Suuri osa merkittävistä riskikohteista on jo entuudestaan valvontasuunnitelman piirissä tai ne ovat lupien piirissä. Mm. pienyritysten osalta tullaan käymään keskusteluja esimerkiksi maaperätutkimusten tai pohjaveden tarkkailun tarpeesta, kertoo Kokkonen.
Kartoituksissa on tullut ilmi mm. 12 kappaletta yritysten tai yksityisten öljysäiliötä, jotka voivat muodostaa riskin pohjavedelle.
– Nämä öljysäiliöt käydään tulevan kesän aikana läpi ja katsotaan, onko ne tarkastettu määräysten mukaisesti.
Pohjavesiselvityksiä ei suunnittelun yhteydessä tehty, joten pohjavesialueiden rajat säilyivät ennallaan. Pohjavesialueiden luokitukset tarkistettiin, esitettiin lisätutkimuksia ja laadittiin pohjavesialue- ja riskitoimintokartat.
Pohjavesialueille esitetään jatkotoimenpiteinä pohjaveden laadun seurantaohjelmien jatkamista, tehostamista ja täydentämistä.
Pohjaveden kloridipitoisuuksien vuoksi esitetään, että yhdessä ely-keskuksen kanssa selvitetään pohjavesisuojausten rakentamista suojaamattomille tiealueille. Yhtenä toimenpiteenä esitetään tiesuolauksen ainakin osittaista korvaamista kaliumformiaatilla.
Kirkniemen pohjavesialueen luokitusta on laskettu ykkösluokasta kakkosluokkaan, koska alueelle ei ole rakennettu vedenottamoa.