ViPalle kaksi pistettä trilleristä

Urheilu
Kommentoi

VIHTI | Todellinen jännitysnäytelmä tarvittiin, ennen kuin Vihdin Pallo varmisti itselleen kaksi sarjapistettä YPJ Kauhavalta Nummelassa eilen pesäpallon naisten superpesiksessä. Ottelu ratkesi vasta kotiutuskisassa ViPan 16-vuotiaan lukkarin Lotta Immosen välilyöntiin, jolla juoksun toi Piia Pesonen. ViPa voitti ottelun 2–1 (3–2, 4–5, 0–0, 1–0).

Molemmat varsinaiset jaksot ratkesivat viimeisellä tasoittavalla vuorolla, ensimmäinen ViPan eduksi Mari Sallisen kotiuttaessa pussinpohjalyönnillä Johanna Tallgrenin ja toinen Ylihärmän Pesis-Junkkareiden Sanna Vistinmäen kotiuttaessa kakkosjatkeelta Titta Liuskin.

Kamppailu oli alusta loppuun erittäin tasainen. ViPa johti jaksoja alkuvaiheissa, mutta YPJ hivuttautui vähitellen rinnalle ja toisella jaksolla ohi. Supervuoroparissa kumpikaan ei saanut sisäpeliään rullaamaan.

Kotiutuskisassa ViPan juoksu syntyi viimeisen parin toimesta. Sen jälkeen ViPa torjui hienosti kaikki vastustajan yritykset.

Kummankin joukkueen kärki kulki hyvin, mutta Vipattaret oli aavistuksen parempi kotiutuksissa ja vaihtolyönneissä. YPJ sai enemmän kolmostilanteita, 22, ja pelinjohtaja Tero Tuomela oli tyytymätön siihen, että joukkue sai niistä vain 7 juoksua. ViPalla kolmostilanteita oli 17, ja niistä tehtiin 7 juoksua.

Ulkopelissä YPJ haparoi Vihtiä enemmän, antaen kaksi juoksua harhaheitoillakin. Vihdinkään ulkopeli ei ollut aivan parhaimmillaan, ja vastustaja sai osan juoksuistaan ulkopelaajien pienten virheiden avustuksella.

Virpi Hukka oli Vihdille jälleen kerran elintärkeä pelaaja sekä kakkospolttajana että kärjen vaihtajana.

Jos pelaamisen tasoon kokonaisuutena jäi molemmilla parantamisen varaa, jännitystä 400-henkiselle yleisölle tarjottiin sitäkin enemmän.

Haimme kolmea pistettä.
ViPan Johanna TallgrenVihdin parhaana palkittiin loistokkaan kopparipelannut ja komeasti kärkenä viilettänyt huippuvireinen Johanna Tallgren.

– Kolmea pistettä me haimme, mutta toisella jaksolla tuli pieni nukahdus. Jollain lailla kaksikin pistettä toki tyydyttää, Tallgren sanoi.

ViPan pelinjohtaja Markus Meriläinen totesi, että koskaan ei voi olla varma mistään.

– Toisen jakson alussa onnistuimme ottamaan vähän kaulaa, kuten ajattelimmekin, mutta sitten oma sisäpeli alkoi vähän tökkiä.

– Tämä oli meille vähän uusi tilanne toisen jakson lopussa, että vastustaja tulee takaa, ja siinä eivät hermot aivan pitäneet. Hienoa meidän kannalta oli ensimmäisen jakson voittoratkaisu lopussa ja sitten vastustajan pitäminen juoksuitta kotiutuskisan tasoittavalla vuorolla.

– Seuraavaksi kohtaamme Turun vieraissa keskiviikkona. Turku on meidän paikallisvastustaja, jota vastaan pelaamme neljä ottelua. Niistä on pisteitä saatava, jos aiomme kamppailla vaikka seitsemännestä sijasta, Meriläinen sanoi.

– Tasaista vääntöä tämä oli kuten odotettiinkin. Hävisimme huonoon kotiutukseen, sanoi Tero Tuomela, joka oli kuitenkin mielissään joukkueensa toisen jakson noususta.

ViPa–YPJKauhava 2–1 (3–2, 4–5, 0–0, 1–0)

ViPa: 1 1 0 1 = 3 3 0 1 0 = 4 0 1 2

YPJ : 0 0 1 1 = 2 0 0 2 3 = 5 0 0 1

ViPa: Johanna Tallgren 0/3, Virpi Hukka 0/1, Mari Sallinen 1/2, Petra Pihlström 1/1, Piia Pesonen 1/0, Saara Suomalainen 1/0, Annika Färm 1/0, harhat 2.

Palkitut: I Johanna Tallgren, II Virpi Hukka.

YPJ Kauhava: Henna Peltokangas 0/3, Mirka Rintamäki 0/1, Tanja Tuomela 1/1, Johanna Haapa-aho 2/0, Marianne Reinikka 3/0, Sanna Vistinmäki 1/0, Titta Liuski 0/2.

Palkitut: I Henna Peltokangas, II Mirka Rintamäki.

Tuomarit: Kati Rantala ja Mikko Kiviluoma.

Yleisöä: 403.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.